Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Maailmankuulu suomalaiskirurgi lensi Uzbekistaniin pelastamaan julmaa diktaattoria – Tekikö hän oikein?

Neurokirurgi Juha Hernesniemi lensi Uzbekistaniin pelastamaan julmaa diktaattoria. Olen lähes sataprosenttisen varma, että Hernesniemi inhoaa kaikkea sitä, mitä Islam Karimov edustaa, pohtii toimittaja Tommi Nieminen.

Sunnuntai
 
Tommi Nieminen Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja.

Klassinen moraalifilosofinen kysymys kuuluu: onko oikein antaa yhden kuolla, jotta moni muu säästyy?

Filosofien enemmistö vastannee: Ei ole. Jokainen ihminen on päämäärä itsessään. Terve yhteiskunta ei voi perustua siihen, että yksilön voi uhrata toisten puolesta.

Entä jos kyseessä on poikkeuksellisen paha diktaattori, joka on tapattanut satoja ihmisiä, kidututtanut ja vangituttanut tuhansia ja orjuuttanut puuvillapelloilla miljoonia? Onko moraalisesti oikein, jos lääkäri jättää sellaisen hoitamatta?

Kysymys tuli mieleeni viime viikonloppuna. Tällainen läpimätä ihmiskunnan häpeäpilkku, Uzbekistanin presidentti Islam Karimov, oli kuollut.

Maailmankuulu neurokirurgi Juha Hernesniemi lennätettiin viime viikon lauantaina hätäpyynnöllä Uzbekistanin pääkaupunkiin Taškentiin.

Ilmeisesti vasta teho-osastolla Hernesniemelle paljastui, että siinä makaa presidentti Karimov. Siinä vaiheessa moraalifilosofiset pohdinnat tosin olivat jo tarpeettomia, sillä Karimov oli aivokuollut.

Helsingin Sanomat kysyi Hernesniemeltä matkan jälkeen: olisiko hän lähtenyt Taškentiin, jos olisi tiennyt jo Suomessa, kuka on potilas?

Kyllä, vastasi Hernesniemi. ”Potilaat ovat potilaita. Kun pyydetään apua, autetaan.”

On vaikea sanoa – noin filosofisesti – oliko se oikea vastaus, sillä moraalikysymyksissä harvoin on absoluuttisen oikeita ja vääriä vastauksia.

Mutta se oli se vastaus, jonka lääkäri voi valansa puitteissa antaa.

Lääkäri on lääkäri, ei tuomari.

Olen lähes sataprosenttisen varma, että Hernesniemi inhoaa kaikkea sitä, mitä Karimov edustaa.

Tunnen häntä hieman. Kun ensimmäisen kerran tapasimme, hän julisti suurimmaksi idolikseen neuvostoliittolaisen toisinajattelijan ja kirjailijan Aleksandr Solženitsynin, joka ”yksin kaatoi Neuvostoliiton”.

Karimov taas oli nimenomaan Neuvostoliiton kasvatti. Hän johti jo vuonna 1990 neuvosto-Uzbekistania ja sen jälkeen itsenäistä Uzbekistania.

Mutta lääkärin etiikka vaatii, ettei saa katsoa ihmisen menneisyyttä, ainoastaan nykyhetkeä. Siksi 16 000 leikkausta urallaan tehnyt Hernesniemi olisi viime lauantaina käyttänyt kaikki taitonsa, jos Karimov olisi ollut pelastettavissa.

Jokaista kohtaan ketään syrjimättä, velvoittaa lääkärinvala.

Raivostuttavinta valassa on juuri se, että se on voimassa silloinkin, kun potilas on itse syrjinyt koko elämänsä kaikkea, mikä liikkuu.

Eikö lääkärin etiikassa ole tilaa poikkeustapauksille?

Kai nyt on olemassa jokin inhimillisen pahuuden rajapyykki, jolloin lääkäri saa vetäytyä velvollisuuksistaan? Banaaleimmillaan hypoteettinen kysymys kuuluu: Olisiko vuonna 1939 ollut moraalisesti oikein, että lääkäri olisi jättänyt hoitamatta kuolemansairaan Hitlerin? Tai Stalinin?

Etiikan ja yhteiskuntafilosofian professori Timo Airaksinen haarukoi vastausta kolmesta filosofisesta suuntauksesta: prudentiaalisuudesta, herooisesta hyveajattelusta ja Immanuel Kantin etiikasta.

Antiikin herooinen vastaus lähtee ”hyveellisestä lääkäristä”, joka auttaa diktaattoria, jos tämä on hänen ystävänsä.

”Jos diktaattori taas on vihollinen, lääkäri kieltäytyy hoitamasta, potkii kylkeen ja nauraa partaansa”, Airaksinen sanoo.

Prudentiaalinen malli taas korostaa hyötyä: diktaattorin voi antaa kuolla, jos niin pelastuu useita muita ihmisiä. Mutta tässä mallissa ei ole kyse oikeastaan moraalista ollenkaan, vaan rationaalisesta laskelmoinnista.

Niinpä Airaksinen hylkää myös sen.

Jäljelle jää ”oikea” vastaus: kantilainen etiikka. Sen lainalaisuuksista johdettuna lääkärille jokainen hädänalainen on vain hädänalainen ja jokaista kuolinvuoteella viruvaa on autettava. Piste. Myös Islam Karimovia. Myös Hitleriä. Myös Stalinia.

”Etiikka on usein vaativaa”, Airaksinen kuittaa.

En tohdi jättää sijaa jälkipyykille. Diktaattorinkin kohdalla on kysymys arvokkaimmasta asiasta, ihmiselämästä.

Niinpä pyydän lausunnon vielä lääkärikunnan patriarkalta, arkkiatri Risto Pelkoselta.

Pelkonen seisoo kantansa takana kuin tammi: lääkärin etiikka pätee joka ikiseen. ”Se on se, että ’jokainen ihminen on laulun arvoinen’, kuten lauloi Veikko Lavi.

Pelkonen muistuttaa, että useiden 1900-luvun kauheimpien diktaattorien kohdalla moinen kysymys ei tullut koskaan ajankohtaiseksi.

”Hitler tappoi itsensä, Saddam taas hirtettiin”, Pelkonen toteaa.

Stalin taas vangitutti joukon juutalaisia lääkäreitä hieman ennen kuolemaansa – maan johdon salamurhajuonesta syyttä epäiltyinä.

Kyse ei ole siitä, etteivätkö diktaattorit ole myös lääkärien mielestä ihmiskunnan vihoviimeisiä riesoja. Mutta rajanveto pahuudesta ei kuulu lääkärin savottaan.

”Voi käydä huonosti, kun lääkäri alkaa tulkita, että mikä on enemmän pahaa ja mikä vähemmän pahaa”, Pelkonen sanoo.

Silloin liu’utaan moraalista päivänpolitiikan, laskelmoinnin, sidonnaisuuksien ja tunteiden puolelle.

Silloin lääkäri on naapurin maalla.

Poliitikkojen tontilla.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat