Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Vanha lehtijuttu paljastaa, että meillä on 1970-luvusta valemuistoja

Talouselämän edustajat marisivat 44 vuotta sitten samoin sanoin kuin nykyäänkin, kirjoittaa Tommi Uschanov kolumnissaan.

Sunnuntai
 
Tommi Uschanov
Kirjoittaja on vapaa kolumnisti ja tietokirjailija.

Kuulostaako tutulta: ”Suomi on, tiiviisti ilmaistuna, taloudellisessa pinteessä.”

”Kun Helsinkiin matkustaa Kööpenhaminasta, on kuin lähtisi huvipuistosta ja saapuisi seminaariin.”

”Sytyttävä yhteenkuuluvuuden tunne ja vahva yhteistyön henki, jotka ovat aina olleet tunnusomaisia suomalaiselle luonteelle, näyttävät hiipuvan.”

”Kahdeksan puoluetta ovat olleet liian riitaisia miettiäkseen lainkaan mitään yhteistä lähestymistapaa.”

Vuoden 2016 Suomessa tällaisia analyysejä alkaa tulla jo korvista ulos, mutta yllä olevat sitaatit ovat 44 vuotta vanhasta lehtijutusta.

Lokakuussa 1972 The Nation -lehti julkaisi reportaasin nimeltä Finland’s Summer of Discontent (Suomen tyytymättömyyden kesä). The Nation oli tuolloin ja on yhä Yhdysvaltain tärkeimpiä yhteiskunnallisia viikkolehtiä.

Kirjoittaja oli brittiläissyntyinen televisiojournalisti Desmond Smith. Viime tammikuussa 88-vuotiaana kuollut Smith työskenteli ympäri maailmaa, mutta oli Pohjoismaihin suuntautunut: hänen ensimmäinen puolisonsa oli tanskalainen, toinen suomalainen. Hänen vanhan Suomi-juttunsa lukeminen paljastaa tahattomasti kiinnostavia asioita myös nyky-Suomesta.

Eräille 1970-luvun Suomi on mielikuvissa pelkkää Kekkosta ja suomettumista. Toisille se taas on sosiaalidemokratian kulta-aikaa, jolloin savupiipputeollisuus kukoisti ja kaikille riitti hyväpalkkaisia töitä. Smithin kirjoitus osoittaa, että nämä ovat valemuistoja.

Hän mainitsee toki Kekkosen ja Neuvostoliiton. Smithin Suomessa julkista keskustelua eivät silti hallitse idänsuhteet vaan elinkeinoelämän edustajat ja heidän mielipiteensä taloudesta. Heidän puheensakin ovat sanasta sanaan samat kuin nykyään. Lahtelainen pankinjohtaja sanoo, että ”Suomi on pääomaköyhä maa”, ja nastolalainen myyntipäällikkö, että eduskunta on ”pelkkä keskustelukerho”.

Smith vieraili Lahdessa, joka oli vuonna 1972 kukoistava teollisuuspaikkakunta. Keskitulo siellä oli kuitenkin noin 6 000 markkaa (nykyrahassa 7 570 euroa), kun se vuonna 2014 oli 26 559 euroa. Työehtosopimusten alimmat tuntipalkat taas olivat 3–4 markkaa (3,80–5,05 euroa).

Tosin vuonna 1972 työttömyys oli vain kaksi prosenttia. Vastapainoksi inflaatio oli kuitenkin yli seitsemässä prosentissa. Smith maalasi kuvan kireistä ja kyräilevistä suomalaisista, joiden ahdinko johtui ensisijaisesti juuri hintojen jatkuvasta noususta.

Hän avasi juttunsa lihatiskiltä, missä perheenäidit kauhistelevat, että naudanpaisti maksaa jo 17 markkaa (21,50 euroa) kilo. Nyt halvemmalla saa jopa fileetä, samaan aikaan kun tulot ovat moninkertaistuneet.

Tällä viikolla uutisoitiin Rakennusliiton sopineen kokeilusta, jossa nuoria tulokkaita saa ottaa töihin vain 6 euron tuntipalkalla, kun normaali alkupalkka on 9,94 euroa. Tämä oli yhden talouslehden mielestä ”räväyttävää”, toisen mukaan ”kova avaus”.

Oudointa on, että Suomea soimaa nykyään ”1970-luvulle jämähtämisestä” juuri talouselämä, jonka monet omat puhetavat löytyvät tuttuina jo Smithin jutusta.

Rakennusliiton palkkajousto taas on mielikuvissa uudenaikaista ja rohkeaa, vaikka nimenomaan se vie Suomea pienen askelen takaisin 1970-luvulle – niin pahaan (huonompaan palkkatasoon) kuin myös hyvään (alempaan työttömyyteen).

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat