Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Miten vegaanit selittävät sen, että kasvinviljelyssä käytetään karjanlantaa?

Sunnuntai
 
Helsingin Sanomat

Nimimerkki Äiti kysyi palstalla, kuinka voisi lapselleen puhuessaan välttää ilmaisujen ”herra” ja ”rouva” käyttöä kanssaihmisistä silloin, kun on epäselvää, mitä sukupuolta ihminen edustaa.

Lauri Lehtimaja kirjoittaa: ”Katsot, että lapsille puhuttaessa on vanhanaikaista ja jopa syrjivää käyttää ilmaisuja herra ja rouva. Sulavassa kaupunkikulttuurissa olisi mielestäsi parempi puhua neutraalisti, esimerkiksi viittaamalla vain ’noihin tyyppeihin’. Rohkenen olla eri mieltä. Jos haluamme lastemme oppivan länsimaissa yleisesti noudatettavia ja kohteliaina pidettyjä käytöstapoja, olisi syytä meilläkin totutella puhumaan nimenomaan herroista ja rouvista. Näin silläkin uhalla, että nämä sanat saattavat helsinkiläisessä lähiöbussissa joskus kuulostaa teennäisiltä tai hienostelevilta.”

Sukupuolen olettaminen ei ole hienostelua, vaan se voi olla myös toista loukkaavaa. ”Tyyppeihin” ei toki kannata viitata muuten kuin ehkä nuorison edustajien kohdalla. Siitä jatkaakin Riitta Lepoluoto: ”Ehkä rento nuorisojoukko ei panisi myöskään pahakseen, jos lasta kehotettaisiin istumaan ’noiden ihmisten viereen’. Olen muutenkin ihmetellyt, miten ihminen-sanaa ei juuri käytetä. Kaikki ovat ’henkilöitä’. Onkohan vika siinä, että kun usko ihmisyyteen on kadonnut, alkaa ihminen-sanakin olla hukassa?”

  

Olen pohtinut, miksi musiikkityylit kuulostavat eri ihmisille erilaisilta. Minulle raskas metallimusiikki on parasta musiikkia, ja saan siitä energiaa. Monet ystäväni taas tukkivat korvansa, jos koetan soittaa sitä heille. Itse taas en pidä juurikaan klassisesta musiikista, mutta usein ajatellaan, että se on jotenkin parempaa ja arvokkaampaa kuin muu musiikki. Miksi koemme musiikin niin eri tavalla?

– Hevinainen Hertsikasta

 

Laajalti on oletettu, että musiikkimaku on jotain hyvinkin rakenteellista, synnynnäistä.

Cambridgen yliopiston tutkimus vuodelta 2015 esimerkiksi yhdisti musiikkimaun kahteen karkeasti määriteltyyn persoonallisuustyyppiin: systemaattiseen ja empaattiseen.

Empaattisen ääripään ihmiset kuuntelivat tunteikkaita kappaleita, kun systeemaattisia miellyttivät jazz ja hevi. Siinä missä ensin mainitut käyttävät musiikkia tunteiden kokemiseen ja käsittelyyn, jälkimmäiset suhtautuvat siihen kuin ratkaistavaan arvoitukseen tai analysoitavaan järjestelmään.

Toisaalta: heinäkuussa Massachusettsin teknillisen korkeakoulun tutkijat julkaisivat tutkimuksen, jonka tulokset osoittavat toiseen suuntaan. He havaitsivat, että mieltymys tietynlaisiin ääniin on vahvasti kulttuurisidonnaista, varsinkin dissonanssin ja konsonanssin kokeminen (sen, kuulostaako ääni sointuvalta vai ”riitasointuiselta”).

Mieltymyksesi raskaaseen metallimusiikkiin on nykytieteen valossa yhdistelmä synnynnäisiä taipumuksiasi ja sitä, millaista musiikkia olet tottunut kuulemaan.

 

Jos näyttelijällä on teatteriesityksen tai elokuvan kuvaamisen aikana huuliherpes ja käsikirjoituksen mukaan hänen pitäisi suudella vastanäyttelijäänsä, miten he toimivat?

– Harrastajanäyttelijä

 

Kysyin lukupiirini näyttelijältä, ja toivoin kovasti, että teatteriväellä olisi käytössään esimerkiksi haavaumat peittäviä suojahuulia tai että jokaisella maskeeraajalla olisi laukussaan erityistä kalvoksi suihkutettavaa herpesgeeliä tai jotakin muuta innovatiivista.

Todellisuus on tylsempi. Elokuvassa kohtauksen kuvaus siirretään ajalle, jolloin herpes ei ole tarttuva. Teatterissa puolestaan vältetään huulikontaktia ja tehdään kohtaus toisin.

 

Voisin ryhtyä vegaaniksi, mutta kasvinviljelyssä käytetään karjan- ja kananlantaa, joten kasvit ovat välillisesti eläinperäisiä. Kuinka vegaanit selittävät tämän ongelman vai sivuutetaanko se?

– On vaikeaa

 

Lukupiirini vegaani (eri henkilö kuin näyttelijä) tokaisi, että jos ryhdyt vegaaniksi, ei sinulle synny velvollisuutta ratkaista kaikkia ruokatuotannon ongelmia tai tuntea joka suupalan historiikkia aina lannoitteeseen asti. Tavallaan siis voisi sanoa, että ainakin hän ”sivuuttaa ongelman”.

Mutta toki dilemma on vegaanipiireissä tiedostettu.

Ennen kaikkea on kyse siitä ristiriidasta, että luomutuotanto on ekologisempi valinta, mutta juuri siinä käytetään eläinten lantaa. Vegaaniliitto päätyy suosittamaan luomua, joka on ikään kuin pienempi paha. ”Jos vegaani viljelisi itse ruokansa, hän todennäköisesti käyttäisi vegaanisia viljelymenetelmiä, joissa ei käytetä eläinten lannoitteita”, liiton oppaassa teoretisoidaan (näitä ovat esimerkiksi kateviljely ja viljelykierto).

Omat ruokansa kasvattava vegaani tosin on liki yhtä yleinen olento kuin itse päivittäisen eläimensä teurastava lihansyöjä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat