Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Muotoilijatkin tuskastuivat liikaan tavaraan ja haluavat nyt pelastaa maailman

Designmarkkinoilla on tukalaa, kun ajan henki on karsiminen. Muotoilijat itsekin puhuvat ihan muusta kuin esineistä, kirjoittaa Veera Luoma-aho kolumnissaan.

Sunnuntai
 
Veera Luoma-aho Helsingin Sanomat

Kauniit esineet tuovat elämään iloa. Kaksi viikkoa sitten sitä piisasi. Kaapelitehtaan Design Marketissa oli kojuittain ihanaa tavaraa: hilpeän värikkäitä marokkolaisia boucherouites-mattoja, siroja maantiepyöriä, käsin tehtyjä kotimaisia keramiikkalaattoja.

Silti olo oli tukala. Kulunut uutisvuosi on ollut synkkä, ja materia tuntuu vähän toisarvoiselta. Ajan henki on enemmänkin KonMaria. Nyt karsitaan, pelkistetään, kirkastetaan ja päästetään irti. Hamstraamista hävetään.

Lopulta ostin kympillä paperiroskien säilytykseen sopivan beigen juuttikassin. Ainoa tavara, jonka ostamisen pystyin itselleni perustelemaan, oli siis kassi, jolla saisin kannettua ylimääräisiä asioita kodista ulos.

Muotoilumarkkinoiden jälkeen huomasin somessa kiinnostavan tviitin. Viestintätoimisto Milttonin osakas, luova johtaja Liisa Gylfe oli muokannut Helsinki Design Weekin punaisen logon uusiksi: Helsingin Tavara Viikko, siinä luki.

Miksi Suomen näkyvin design tapahtuma on tätä? Muotoilijat kehittämään julkisia palveluja. #töitäon #hdw2016

Pyysin Gylfen kahville.

Ei ollut tarkoitus sanoa, että väärin järjestetty, Gylfe korjasi. Design Marketeille ja Habitare-messuille on paikkansa, sillä ihmiset pitävät niistä ja tavara käy kaupaksi.

Suomalaisen muotoilun sankaritarina on vaan turhan raskas taakka, Gylfe sanoi.

Habitaressakin esiteltiin Aalto-yliopiston projektia, jossa ulkomaalaiset opiskelijat tutkivat suomalaista metsää Nuuksiossa ja etsivät siellä ”totuutta suomalaisesta muotoilusta”.

Kansainväliset nuoret opiskelijatkin lähetettiin siis metsään suomalaisuutta kelailemaan.

”Siellä ne Wirkkalan lasipytyt kummittelee, ja opiskelijoille sanotaan, että olkaa tälle jatkumona. Minä sanon, että unohdetaan koko suomalaisuus.”

Gylfen mielestä olisi otettava oppia kasvuyrittäjien Slush-tapahtumasta. Siellä yrittäjiä ihaillaan Suomen pelastajina, mutta ei silti jauheta suomalaisuudesta, vaan yritetään keksiä globaaleja palveluita.

Muotoilu taas elää yhä kansallisvaltion aikaa.

Samaan aikaan internet on yksi iso kopiokone. Moni suunnittelija on kauhuissaan, mutta Gylfestä muutos pitäisi ottaa omiin käsiin.

”Miten hyödynnetään tätä kopioitavuutta? Kohta kaikilla on 3D-tulostimet.”

Muotoilijan tehtävä tulevaisuudessa on rakentaa kuluttajille hiekkalaatikkoja leluineen, jotta nämä saavat leikkiä itse.

Mitä digitaalisia palveluita esimerkiksi Marimekon upeista kuoseista voisi tehdä, Gylfe kysyy.

Ja tämän lisäksi muotoilijoiden pitäisi pelastaa maailma ja ratkaista yhteiskunnan todelliset ongelmat, kuten kestävyysvaje, maahanmuutto ja soteuudistus.

Nyt ollaan aika kaukana kaakeleista.

Design on villiintynyt käsite. Se tarkoittaa vähän kaikkea. On perinteinen esinemuotoilu, ja on suuria hypesanoja: palvelumuotoilu, design thinking.

Tämä johtuu alan murroksesta, sanoo Teollisuustaiteen Liitto Ornamon muotoiluasiantuntija Asta Boman-Björkell. Siirrytään kovaa vauhtia tavaroista palveluihin. Aalto-vaasi on jo tosi vanhentunut kuva suomalaisesta muotoilusta. Muotoilijat joutuvat keksimään itsensä uudelleen.

”Minullekin muutos on ollut identiteettikriisi, sillä olen tavaran rakastaja, taidehistorioitsija.”

Mikä muutti suhtautumisen?

”Oivalsin, ettei tavaroissa ole yhteiskunnallista vaikuttavuutta.”

Myös Boman-Björkellin mielestä muotoilijoiden tulisi auttaa julkista sektoria. Esimerkiksi metsätiet voi valaista liiketunnistimin, uimahalleissa liikkumista voi ajatella uusiksi...

Olen minäkin istunut työpajoissa, joissa on kirjoiteltu post-it-lappuja ja ideoitu lastensairaalaa tai toimivampaa kaupunkia.

Niistä on jäänyt vähän hassu olo. Ihan kuin olisin osa koetta, jossa leikitään yhdessä, mihin kaikkeen designajattelu voi taipua. En edes tiedä, mitä lappusilla lopulta tehtiin. Mieluummin menen designmarkkinoille.

Kaikki kiinteä käsitteellistyy ja katoaa lopulta ilmanvaihtoon, kirjoitti muotoiluvaikuttaja Kaj Kalin Design-kirjassaan.

Välillä kuulostaa siltä, että muotoilijat itse tahtoisivat irtisanoutua esineistä. Ihan kuin juuri he olisivat erityisen kyllästyneitä tavaraan.

Mutta jos design irtoaa esineestä, eikö se samalla irtoa taidosta ja työvälineistä, koko mestari–kisälli-ajattelusta? Jäljelle jää vain tapa ajatella. Ja senhän voi opetella kuka vaan.

Se on ihan totta, sanoo Asta Boman-Björkell. Osaamiset sekoittuvat, ala avautuu. Joku palvelumuotoilu ei ole vain muotoilijoiden yksinoikeus.

Mutta kai joku yhä haluaa tehdä sen kauniin kahvikupin, joka tekee aamuistani siedettävämpiä?

Totta kai tavara säilyy, Boman-Björkell sanoo.

”Kansantaloudellinen merkitys laskee, mutta ei sosiaalinen merkitys. Ja kuule, kyllä tällä alalla puhutaan yhä tosi paljon tavaroista.”

Ja kyllä niitä vielä myös valmistetaan. Habitare-messuilla ihailen Lapuan Kankureiden kauniita keittiöpyyhkeitä ja laudeliinoja. Laadukkaan pellavakankaan pintaa on pakko silittää.

Muotoilun sisällä elää kaksi maailmaa. Toiset puhuvat suurista ideoista, toiset kauniista esineistä.

Mutta molemmilla on sama tavoite, vähän inhimillisempi maailma.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat