Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Surma nosti Otanmäen otsikoihin – ”Kainuun Klondike” on outo kylä

Kainuussa sijaitsevasta Otanmäestä löytyi viikko sitten kuollut mies. Teosta epäillään kahta turvapaikanhakijaa. Tapahtuma on järkyttänyt entistä kaivostyöläisten kylää, sillä siellä on totuttu elämään rinnakkain muualta tulleiden kanssa.

Sunnuntai
 
Johanna Vehkoo
Miika Holopainen / HS kuvat: Jaani Föhr,Hannu Vallas,Harri Nurminen,Pekka Moliis,Ia Samoil,Tommi Ko
Kuva: Miika Holopainen / HS kuvat: Jaani Föhr,Hannu Vallas,Harri Nurminen,Pekka Moliis,Ia Samoil,Tommi Ko

Otanmäki on monessa mielessä outo paikka. Se sijaitsee keskellä kainuulaista korpea, mutta tulija voi hetken kuvitella joutuneensa Helsingin Käpylään. Tiheän metsän keskeltä nousee kymmenen 1950-luvulla rakennettua kerrostaloa, jotka on nimetty kaivosteeman mukaan: Happo, Malmi, Titaani, Nousu.

Kerrostalot rakennettiin aikana, jolloin Otanmäestä haaveiltiin Kajaania suurempaa kuntakeskusta. Arkkitehdit varasivat asemakaavaan tilaa pienelle teollisuuskaupungille.

1950- ja 1960-luvuilla Otanmäki oli Kainuun Klondike, rautakaivoksen synnyttämä onnela, jossa kaivostyöläisillä oli varaa hienoimpiin autoihin. Kylässä oli hetken aikaa Suomen korkein syntyvyys.

Hetken kaivoksessa työskenteli myös nuori kanadalainen insinööriopiskelija nimeltään Donald Sutherland. Hollywood-näyttelijä on sittemmin muistellut, miten hän yritti humalassa lentää ulos kerrostaloasuntonsa ikkunasta.

Valtionyhtiö Otanmäki Oy:n kaivos oli Suomen suurin rautakaivos, joka tuotti kymmenen prosenttia koko maailman vanadiinista. Vanadiinin ansiosta teräs kestää paremmin iskuja ja kuumuutta.

Mutta kaivosta ei enää ole. Se suljettiin jo vuonna 1985. Kaiken järjen mukaan Otanmäen ei pitäisi olla enää olemassa, mutta jotenkin kylä on silti sinnitellyt hengissä. Nyt kylästä saa kerrostalokolmion viidellätuhannella eurolla. Ne ovat Suomen halvimpia neliöitä. Asukkaita on enää kuusi ja puoli sataa.

Marraskuussa 2015 Otanmäen väkiluku nousi melkein 15 prosentilla, kun Suomen Punainen Risti avasi Otanmäen entiseen motelliin vastaanottokeskuksen. Se ja samalla koko kylä joutuivat tällä viikolla yllättäen otsikoihin, kun pääkadun varrelta löytyi viikko sitten sunnuntaina viisikymppisen paikallisen miehen ruumis. Toiselta, nuoremmalta mieheltä, oli ryöstetty samana yönä matkapuhelin.

Poliisi epäilee molemmista teoista kahta irakilaista turvapaikanhakijaa, jotka asuivat vastaanottokeskuksessa.

Uhri oli ollut viettämässä iltaa Otanmäen ainoassa kapakassa, Kuksassa, ja kävellyt sieltä pääraitin toiseen päähän huoltoasemalle. Siellä on kylän ainoa pankkiautomaatti, jonka tienoilla hänet ryöstettiin ja surmattiin.

Kapakoitsija Janne Kallio kertoo, että samana iltana hän oli evännyt kahdelta irakilaiselta pääsyn kapakkaan, sillä heillä ei ollut mitään, millä todistaa ikänsä. Kallion mukaan nämä olivat samat miehet, joita poliisi nyt epäilee taposta.

Kallio on kylällä siitä erikoinen tapaus, että hän on muuttanut Otanmäkeen työn perässä. Kylässä oli ennen toinenkin kapakka, Mainari, mutta nyt lähin kilpailija on melkein 40 kilometrin päässä Kajaanissa. Olut menee Otanmäessä hyvin kaupaksi.

Kallion mukaan paikalliset ihmiset ovat suhtautuneet turvapaikanhakijoihin aika neutraalisti.

”Mutta nyt tietysti asiat ovat toisin”, hän sanoo.

Vastaanottokeskuksessa asuu noin 120 ihmistä, joista suurin osa tulee Irakista, Afganistanista ja Somaliasta.

Asukkaiden joukossa on lukuisia lapsiperheitä, ja pieniä lapsia on kolmisenkymmentä. Niinpä Otanmäen päiväkoti ja usein lakkautusuhan alla ollut koulu ovat saaneet uusia lapsia. Urheilutalon, apteekin ja kylän ainoan ruokakaupan bisnekset ovat piristyneet.

Turvapaikanhakijat ovat osallistuneet kylällä monenlaisiin talkoisiin ja toimineet muuttoapuna. Samalla he ovat tulleet monelle paikalliselle tutuiksi.

Vastaanottokeskuksessa pakolaisohjaajana toimiva Siiri Auvinen luottaa siihen, että alkujärkytyksen jälkeen asiat palaavat kylässä raiteilleen.

”Sellaista vain ei uutisoida, että taas olivat turvapaikanhakijat kantamassa vanhuksen sohvaa.”

Ensi viikolla luvassa on halkopinon siirtoa ja talon maalausta, jos sää sallii. Tarkoitus on myös mennä paikallisten vapaaehtoisten kanssa puolukkaan ja opetella vispipuuron tekoa.

Otanmäessä on tähän asti kuullut huomattavan vähän rasistisia puheita. Otanmäki on nimittäin suurella todennäköisyydellä Suomen kansainvälisin kylä. 2000-luvun alkuvuosina siellä oli enemmän ulkomaalaisia asukasta kohden kuin Helsingissä. Sillä on pitkä historia pakolaisten ja maahanmuuttajien asuttamisessa, ja kyläläiset ovat liki kahden vuosikymmenen aikana tottuneet elämään eri kulttuureista tulleiden naapureiden kanssa.

Jo 1990-luvun lopulla Otanmäkeen ja Vuolijoelle tuli 160 pakolaista entisen Jugoslavian alueelta. Tuolloin Otanmäki kuului Vuolijoen kuntaan, nykyisin molemmat ovat Kajaanin osia. Kunta sai pakolaisista hyvät rahat ja tyhjiin vuokrakämppiinsä asukkaita.

Ensimmäiset pakolaiset otettiin lämpimästi vastaan. Monet paikalliset ryhtyivät heille kummiperheiksi. Osa noista ystävyyssuhteista on edelleen voimissaan, vaikka paria perhettä lukuun ottamatta kosovolaiset ovat lähteneet Otanmäestä.

Vuonna 2003 tuli nelisenkymmentä kurdia, enimmäkseen turkkilaisia, irakilaisia ja iranilaisia miehiä. He olivat saapuneet Suomeen kiintiöpakolaisina Turkista, jossa YK oli vahvistanut heidät vainotuiksi. Suurin osa oli maastaan paenneita poliittisia aktivisteja. Silloin ilmapiiri muuttui.

”Sitten tuli näitä nahkatukkatappeluita. Meillä kävi letukoilla Kajaanista näitä pilottitakkiporukoita haastamassa riitaa”, muistaa tuolloinen kirkkoherra Markku Simula.

Suurimmat kahakat käytiin naisista. Jokunen erokin tuli, kun naiset vaihtoivat – Simulan sanoin – ”suomalaisen pystykorvan tummaan ja komeaan kurdiin”.

Eräänä päivänä kirkkoherra sai puhelun suojelupoliisilta. ”Olivat huolissaan, että millaisia rotusortoja teillä nyt on. Minä selitin, että ihan inhimillisiä tapauksia, kun opetellaan seurustelemaan. Tavallisia vieraan kohtaamisen ongelmia.”

Ajan mittaan tilanne normalisoitui ja pakolaisista tuli osa kylän arkea.

Vuonna 2004 Otanmäkeen asutettiin satakunta eteläsudanilaista. Tuohon aikaan joka kahdeksas otanmäkeläinen oli Sudanista. He olivat kristittyjä ja innokkaita kirkossakävijöitä. Porukassa oli presbyteeripappi Samuel Luak, jonka kanssa Simula alkoi puuhata yhteisiä jumalanpalveluksia. Virsiä ja messuja käännettiin arabiaksi, ja papit saarnasivat vuorotellen. Jumalanpalveluksissa veisattiin sekä suomeksi että arabiaksi.

”Kerran oli vain kaksi paikallista mammaa ja kolmekymmentä sudanilaista. Mammat sanoivat, että veisataan vaan arabiaksi, kyllä me ne osataan jo! Kyllä se oli niin erikoinen talvi, etten ikinä unohda.”

Otanmäki on tosiaan poikkeuksellisen kansainvälinen paikka ollakseen keskellä metsää ja kaukana kaikesta. Pakolaisista tuskin kuitenkaan on autioituvan kylän elvyttäjiksi. Oleskeluluvan saaneet muuttavat työn perässä isommille paikkakunnille.

Eläkkeellä oleva Seppo Kallio lähti vaimonsa kanssa mukaan kummiperhetoimintaan jo 1990-luvun lopulla. Läheisimmin hän tutustui sudanilaisiin ja pitää edelleen viikoittain yhteyttä Samuel Luakin ja tämän vaimon Theresa Ngouthin kanssa. Luak ja Ngouth asuvat nykyään Vantaalla. Ngouth valittiin viime vuonna Vuoden pakolaisnaiseksi.

”Sudanilaiset pitivät juhlia ja kutsuivat koko kylän mukaan. He tulivat juttelemaan, jos vaikka vain näkivät jonkun kotipihallaan”, Seppo Kallio kertoo.

Hän muistaa, että sudanilaisten jälkeen Otanmäkeen asutettiin vielä ainakin kongolaisia, nepalilaisia, thaimaalaisia ja pakistanilaisia. Sitten tuli muutaman vuoden tauko, kunnes vastaanottokeskus avattiin. Kallio oli vaimoineen ensimmäisenä päivänä paikalla. ”Vaimo keitti soppaa, ja minä otin kaikista valokuvat SPR:n henkilökortteihin.”

Kalliot ovat ystävystyneet yhden irakilaisperheen kanssa. He ovat syöneet yhdessä ja yrittäneet jutella Googlen kääntäjän avulla Irakista. Pariskunnalla oli tullessaan kolme lasta, ja neljäs on syntynyt Otanmäkeen tulon jälkeen.

Muutama päivä surmatyön jälkeen Seppo Kallio oli nostamassa perunaa irakilaisperheen isän kanssa. ”Hän pyyteli anteeksi moneen kertaan, vaikka ei hänellä ole tapahtuneeseen osaa eikä arpaa. Itkukin häneltä pääsi, kun koki sen niin raskaana.”

Kirjoittajalta on juuri ilmestynyt kirja Autiopaikoilla – Tutkimusmatkoja tulevaisuuden raunioille (Teos). Sen ensimmäinen luku käsittelee Otanmäkeä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat