Valikko

Miksi kirjan kannella on väliä? Kiitetty graafikko Jussi Karjalainen kertoo

Kansi on lukuohje, markkinointikeino ja parhaimmillaan itsenäinen teos. Finlandia-voittajan kannet suunnitellut Jussi Karjalainen halusi Oneironista runollisuuden ja lentokenttäromaanin ristisiitoksen.

Graafikko Jussi Karjalainen ei halunnut Oneironin kanteen mitään hihhunhähhyä.

”Sellaista näkee paljon varsinkin runokirjojen kansissa. Ei haluta sanoa mitään ja pannaan jotain väripöppöä leijumaan.”

Karjalainen muistaa tarkkaan, milloin sai idean Oneironin kanteen. Se tapahtui Kajaanissa. Kaupunki on hänen ja sattumalta myös Oneironin kirjoittajan Laura Lindstedtin kotikaupunki. Graafikko ja kirjailija ovat nuoruuden tuttuja.

Viime talvena Karjalainen oli rakentamassa yhteisnäyttelyä kuvittaja Ilja Karsikkaan kanssa Kajaanin taidemuseoon. Hän ripusti isoja valokuvavedoksia seinälle. Vedokset peitettiin silkkipaperilla, etteivät ne pölyyntyisi ennen avajaisia. Joukossa oli iso kasvokuva, ja Karjalainen pysähtyi katsomaan, miten kasvot kuulsivat paperin läpi. Hän otti peitetystä taulusta kuvan kännykällään ja mietti, että tämä liittyy nyt johonkin.

Hetken päästä hän hoksasi, että se jokin oli Oneiron. Kirja, jossa seitsemän naista kohtaa toisensa elämän ja kuoleman välitilassa.

Karjalainen on Suomen kiitetyimpiä kirjagraafikoita. Kirjojen lisäksi hän suunnittelee levynkansia. Karjalaisen mielestä levyn kannet ovat kuin kasvot: ne pysyvät samanlaisina maasta ja painoksesta toiseen.

Kirjan kannet taas ovat kuin vaatteet. Ne pukevat kirjan. Eri maissa ja eri painoksissa samalla kirjalla voi olla eri kansi.

Silti kirjan kansi tuntuu helpommin väärältä kuin levyn. Että eihän siellä kirjan maailmassa tuolta näytä, tai tunnu.

Kannen ensimmäinen tehtävä on kiinnittää ihmisen huomio niin, että hän ehkä ottaa kirjan käteensä. Lukee takakansitekstin, selailee sieltä täältä ja päättää lukea tai olla lukematta.

Mutta kannella on muitakin tehtäviä. Kansi on lukuohje. Jos kirja näyttää dekkarilta, lukija lukee sitä dekkarina.

Karjalainen kertoo, että hänelle on ollut ahaa-elämys nähdä Arto Paasilinnan ruotsiksi käännettyjä pokkareita. Ne näyttävät mehevän trendikkäiltä.

”Paasilinnaa ei myydäkään vain niille, jotka jo valmiiksi ajattelevat, että vähän hassuja nuo jupit, jotka ajelevat bemareilla ja puhuvat NMT-puhelimeen.”

Ruotsissa Paasilinnan kirjat näyttävät siltä, että niitä voisivat lukea juuri ne kaupunkilaiset ihmiset, joille kirjailija naureskelee. Jos ei tietäisi Paasilinnasta mitään, kirjat lukisi ironisemmin kuin suomalaiset painokset.

Näin Karjalainen kuvaa kirjagraafikon työtä tylsimmillään: sitä lukee kirjan, saa idean ja toteuttaa sen. Eikä aina tarvitse edes lukea.

”Jos on kurkimäkeläisten hurja amok-juoksu läpi Karjalan kohti Lahtea, niin sitten on ehkä löytynyt valokuva, jossa juuri ylitetään jokia ja nuorimmat lapset hukkuvat”, Karjalainen selittää.

Silloin voi riittää, että graafikko selailee kirjaa ja juttelee siitä kustannustoimittajan kanssa. Kansi suunnitellaan valokuvan pohjalta.

Yleensä kirjan lukeminen kuitenkin kannattaa, Karjalainen sanoo. Silloin graafikko seisoo varmalla pohjalla ja uskaltaa tehdä raisujakin ratkaisuja.

Oneironin kannesta Karjalainen halusi ristisiitoksen runollista kuvakieltä ja jotakin, mitä hän kutsuu laadukkaaksi lentokenttäromaaniksi.

”Lentokenttien kirjakaupoissa on aivan ihania kansia, jotka näyttävät tosi kaupallisilta ja tosi hyviltä.”

Kun Karjalainen palasi Kajaanista Helsinkiin, hän alkoi toteuttaa silkkipaperin peittämästä valokuvasta syntynyttä ideaa. Ensin hän teki kokeiluja kansainvälisten kuvapankkien valokuvilla, koska budjetissa ei ollut rahaa valokuvaajaan. (On tyypillistä, ettei rahaa siihen ole.)

Työ oli tuskallista. Kuvapankkien kuvat olivat joko särmättömiä tai käsittelivät kuolemaa liian suoraan. Kun löytyi jossain määrin tyydyttävä ihmishahmo, ongelma oli musta tausta.

”Kuolema on valmiiksi ihmisten mielissä synkkä aihe. Vaikka kirjassahan se ei sitä ole. Enemmänkin synkät asiat tapahtuvat silloin, kun hahmot ovat vielä elossa.”

Karjalainen on freelancer ja tekee töitä työhuoneella Helsingin Kalliossa. Siellä työskentelee myös valokuvaaja Aki-Pekka Sinikoski. Tämä seurasi Karjalaisen tuskailua ja tarjoutui lopulta ottamaan kuvat Oneironin kanteen. Karjalainen neuvotteli asiasta kustantajan kanssa. Sopimus syntyi, kun Karjalainen pienensi samalla omaa palkkiotaan.

Kun valokuvat oli otettu, kansi valmistui viikossa.

Etu- ja takakannen kuvassa on sama tanssija. Karjalainen ja Sinikoski halusivat kuviin luonnottoman ja omituisen näköisiä asentoja, veistoksellisuutta ja pintaa. Sekä alastomuutta, joka ei näytä tyrkyltä. Tavoitteena oli kuvata sitä hetkeä, kun ihminen havahtuu kuoleman jälkeisessä tilassa.

”Kuvassa on kokonainen hahmo, joka herättää kysymyksiä. Onko hän juuri ilmestynyt sinne tilaan, ollaanko kuvassa käpertymässä itseensä vai ehkä syntymässä uuteen? Hahmo on feminiini, mutta siinä on myös ripaus androgyynisyyttä. Kädet ovat aika hurjat.”

Oli tärkeää, ettei kannessa ole ketään kirjan hahmoista. Siinä auttaa, etteivät mallin kasvot näy.

”Jos siinä olisi joku tuijottava kaunotar, sitä alkaisi miettiä, ettei tuo kyllä näytä keneltäkään kirjan tyypeistä.”

Etukanteen valittiin yksi kuva ja takakanteen toinen. Molemmat tulostettiin paperille. Paperi peitettiin osittain silkkipaperilla ja kuvattiin uudestaan.´

Karjalainen on viime aikoina ollut innoissaan asioiden tekemisestä oikeasti, feikkaamatta. Siis niin, että kirjan kansi on oma teoksensa eikä vain kokoelma kuvapankkikuvia ja symboleita.

”Sellainen on vähän 1990-lukua. Dekkarin kannessakin hieno kuva jostakin köydenpätkästä voisi herättää paljon enemmän kysymyksiä kuin joku räjähtävä linna, josta lentää helikopteri.”

Oneironin kanteen Karjalainen toi vielä keveyttä ja sitä lentokenttien kirjakaupoista tuttua kaupallisuutta vaaleanpunaisilla ja kirkkaan keltaisilla kirjaimilla. Vaaleanpunaisissa kirjaimissa on kiiltävä lakkapinta. Sekin on yksi kerros lisää.

Ei muuten ole sattumaa sekään, että kirjan nimi muodostaa kanteen ympyrän. Nimessä on seitsemän kirjainta, ja kirjassa on seitsemän päähenkilöä, jotka istuvat usein piirissä.

Useimmilta lukijoilta nämä viittaukset jäävät ehkä huomaamatta. Moni ei edes muista, että kannessa on ihmishahmo. Vaivannäkö ei silti tunnu Karjalaisesta turhalta. Kun kirjan kansi onnistuu, ei puhuta vain kannesta vaan koko esineestä.

Jos kirja on onnistunut esineenä, siinä on pienen pieni taikavaraus, hän sanoo. Se tuntuu jollakin tavalla arvokkaalta. Se ei ole vain kasa paperia.

”Pitkällä tähtäimellä kirjat ovat esineitä, joita ihmiset kantavat niska limassa asunnosta toiseen.”

Vaan kantavatko enää kauan? Jos äänikirjat ja sähkökirjat lopulta yleistyvät, kirja ei ole enää esine. Eikä kirjahylly ole kulttuurikodissakaan enää itsestäänselvyys. Moni miettii muuton yhteydessä ainakin sitä, mistä kirjoista voisi luopua.

”Ehkä ihmisillä on tulevaisuudessa entistä vähemmän kirjoja, mutta ne ovat hienompia kuin nyt”, Karjalainen sanoo.

Hänellä ei olisi mitään sitä vastaan, että kaikenlaisia päiväperhokirjoja julkaistaisiin fyysisinä kirjoina vähemmän kuin nyt. Kirjoina julkaistaan asioita, joiden ei välttämättä tarvitsisi olla kirjoja.

”Siinä säästyisivät puutkin metsästä.”

Karjalainen huomauttaa, että kirjojen kierto on muuttunut nopeaksi.

”Jos on pari vuotta vanha kirja, sitä ei meinaa löytyä mistään, koska sen varastoiminen on niin älyttömän kallista.”

Niin, varastoiminen. Kodeissa ja kirjastoissa kirjat ovat yleensä hyllyissä. Sitä suunnittelijat ajattelevat lopulta vähän.

”Enemmän pitäisi kiinnittää huomiota kirjan selkämysten suunnitteluun”, Karjalainen sanoo.

Niitä lopulta katsotaan eniten.

Oikaisu 6.3.2016 kello 11.50: Toisin kuin kuvatekstissä luki, Oneironin kansikuvaa valokuvasi Aki-Pekka, ei Aki-Petteri, Sinikoski.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Puoli miljoonaa kranaattia tunnissa ja kymmeniätuhansia kuolleita – kaikki tietävät, millainen Korean sota olisi

    2. 2

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    3. 3

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    4. 4

      Liettualaismies petkutti Facebookilta ja Googlelta jopa 100 miljoonaa dollaria

    5. 5

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    6. 6

      Trump olikin vähemmän radikaali kuin lupasi – HS:n kirjeenvaihtaja kertoo esseessään, miksi Yhdysvaltain presidentti on usein eri mieltä itsensä kanssa

    7. 7

      Heidi Jaaran yritys syntyi lapsettomuus­kriisistä – Balmuir tekee luksushuiveja, jotka kelpaavat Cheekille ja Saudi-Arabian prinsessalle

    8. 8

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    9. 9

      Merja Savelainen teki sen, mistä moni haaveilee: irtisanoutui, lähti maailmalle ja tekee töitä vain seuraavaa reissua varten – miten se onnistui?

    10. 10

      Suomalaiset tuppisuut ja kalsarikännit hurmaavat nyt maailmalla – Riku Rantala ja kaksi muuta kansainvälistä suomalaista kertovat, onko suosiosta meille iloa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    2. 2

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    3. 3

      Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

    4. 4

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    5. 5

      Potkiiko hallitus hyvätuloiset ulos Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista? Vuokrataloihin jaettu kirje nostatti asukkaat takajaloilleen

    6. 6

      Panu Sihvolaa liki 60 vuotta piinannut kuva-arvoitus ratkesi – maisemasta ei ole nykyään jäljellä enää tiilen tiiltä

    7. 7

      Presidentti Niinistö torjui virkanimityksen – ministeriön ehdotus oikeuskansleriksi poistettiin valtioneuvoston käsittelystä, vaikka siitä oli jo kerrottu hakijoille

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      Trump kuvailee avoimesti elämäänsä ”pienessä kotelossa” ja harmittelee, ettei saa enää ajaa autoa: ”Rakastin entistä elämääni”

    10. 10

      Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    6. 6

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    7. 7

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää