Valikko
Sunnuntai

Näin miehet puhuvat ulkonäköpaineista

HS:n kyselyssä kävi ilmi, että myös miehet kokevat ulkonäköpaineita ja he toivovat, että siitä puhuttaisiin enemmän.

HS:n kyselyssä kävi ilmi, että myös miehet kokevat ulkonäköpaineita ja he toivovat, että siitä puhuttaisiin enemmän. Miesten ihanneulkonäkö on atleettisempi kuin naisten, ja heille huomautellaan lihavuuden lisäksi lyhyydestä ja laihuudesta.

Tässä joitakin esimerkkejä miesvastaajien kokemuksista:

”Olen itse keskivartalolihava, ja olen huomannut mediassa uutena trendinä keskivartalolihavien keski-ikäisten (lähestyn keski-ikää) avoimen pilkkaamisen. Ymmärrän kyllä keski-ikäisten miesten ylivallan monissa julkisissa viroissa, mutta en ymmärrä miten heidän keskivartalolihavuus liittyy asiaan. Onko jotenkin hyväksytympää, kun litteävatsainen Alexander Stubb on vallassa?”

”Pyylevä joutuu tekemään tuplasti töitä osoittaakseen pätevyytensä eikä varsinaisista asiakaspalvelutehtävistä voi edes haaveilla. Sen verta julmia ihmiset on. Myös sopivien housujen löytäminen on vaikeaa, jos haluaa muutakin kuin halpahallirytkyjä. Vaikka on karskin oloinen iso mies, niin ihmisten pilkka ja väheksyminen sattuu.”

”Eniten sattuu oman puolison suhtautuminen lihavuuteeni, syö itsetuntoa oikein tosissaan. Myöskin tuntemattomien ’hauska’ naljailu painosta satuttaa ja ärsyttää. Joskus on tehnyt mieli vetää ko. henkilöä turpaan.”

”Kauniin naisen kanssa seurusteleva lihava mies on muiden naisten sylkykuppi. Lihava mies on ällöttävä. Lihava mies ilman paitaa se vasta onkin hyvä naurun ja juorujen aihe. Mutta mitään ei myönnetä, koska kyseessä on niin suuri tabu, ettei sen olemassaoloa edes haluta tiedostaa. Ja silti vähän nauretaan nurkan takana. Naisilla tuntuu olevan vinoutunut miesmaku. Miehen pitää olla pitkä, laiha, lihaksikas ja sporttinen. Muu ei kelpaa. Muu on ällöttävää, niljakasta, kamalaa. Näillä markkinoilla on todella kivaa olla pyöreä ja lyhyt, kun pitkät sporttikundit vie aina naisten huomion. Aina. Erityisen raadollisesti tämä näkyy Tinderissä. Vaikka mulla on kaverinaisen neuvojen avulla kasattu profiili ja olen aktiivinen, onnistumisprosenttini on pelottavan lähellä nollaa.”

”Lapsena ollessani isäni joskus valitti saunoessamme siitä, että olin lihava. Muistan sen sattuneen silloin, varmaan tuntui siltä, etten kelpaa. Uskoisin, että lihavuuteni liittyi koulukiusaamista seuranneeseen toisten ihmisten pelkäämiseen, sosiaaliseen eristäytymiseen ja lohtusyömiseen. En ole aiemmin tullut ajatelleeksi asioiden mahdollista yhteyttä, mutta vältin kyllä vielä armeija-aikaan saunomista, mikä saattoi olla alkusyy siihen, että joku testopelle keksi levittää juorua, että olisin homo. Silloisessa homofobisessa ilmapiirissä leimaaminen homoksi oli varmaankin vielä pahempaa kuin lihavuus. (Olen hetero.)”

”Ainakin kolme kertaa, kun en ole saanut hakemaani työtä, on annettu ymmärtää, että kunnon hoito on sama kuin maratonin juoksu. Muu liikunta ei ole ollut mitään, vaikka minä olen aktiivisesti koko elämäni liikkunut, nykyisin jumpan ja kävelyn merkeissä. Todellinen syy epäämiseen on kuitenkin ylipaino, rivien välistä lukien, jotenkin vihjaillen, pari kertaa sanottu suoraankin. Kyseiset sanojat, heistä ainakin kaksi on jo kuollut noin 60-vuotiaana, meikäpoika porskuttaa edelleen, on työelämässä 66-vuotiaana ja tarkoituksena vielä jatkaakin pari vuotta. Ehkä noita rannalle jäämisiä on ollut useampiakin ulkomuodon takia. Nykyinen asiantuntijuus peittoaa kuitenkin sen, työtä on tarjolla ja olen haluttu työntekijä, osaaja.”

”Miehenä ja vasemmistolaisena feministinä on helpompaa olla lihava. Puoluetoiminnassa on ole koskaan kokenut, että ulkonäköni ja painoni olisi ollut kenellekään mikään ongelma. Välillä sitä kuulee ’että voisit sä vähän laihduttaa, ookko ajatellut diapeettestä yms.’, joka tietenkin on totta. Olen täysin tietoinen, että valintani on huono, se altistaa sairauksille ja haittaa huomattavasti parisuhdemarkkinoilla.”

”Vähän laihempikin voisi olla, varsinkin vaatteiden kanssa olisi helpompaa ja terveyden kannalta parempi. Toisaalta on ihan silleen kiva olla iso, ja isot karhumaiset miehet ovat muuten kummasti ihan naistenkin suosiossa...”

”Ylipaino, etenkin ehta lihavuus, ON ONGELMA, ennen kaikkea yksilön terveyden ja välillisesti kansantalouden kannalta. Myös ihmisyksilön ja ihmislajin KUNNIAN kannalta! Ylipainon keskeisin syy 99% tapauksissa OVAT kehnot elämäntavat ja viitsimättömyys korjata niitä. Minä ajattelin näin jo ylipainoisena ollessani, ja niinpä lopulta askel askeleelta korjasin ongelmani, nykyisin syön fiksusti ja liikun runsaasti, olen varsin hyvässä kunnossa (ja aion vielä kehittää entisestään) enkä aio palata takaisin ihan OIKEASTI häpeälliseen ja terveydelle haitalliseen ylipainotilaan. Ihmisen on tarkoitus olla terve, voimakas ja kyvykäs! Tämä nössöjen maailma tarvitsisi ojennusta, niin kustakin itsestä kuin ulkopuolelta lähtöisin olevaa. ”

”Yritin jopa tappaa itseni, yhtenä osatekijänä se että painoani kommentoitiin jatkuvasti.”

”Naiset ja työnantajat eivät pidä lyhyistä miehistä. Kuitenkin feministien mielestä vain lihavuus on mainitsemisen arvoinen ongelma. Häpeäisitte, itsekeskeiset lehmät.”

”Vähäinenkin rasva kerääntyy mahaan ja miesrintoihin, ja niistä olen kuullut kommentteja.”

”Itse olen miehenä joutunut kokemaan aikaisemmin nuorempana reilusti vähättelyä erittäin pitkän ja hoikan ulkomuotoni sekä runsaan aknen vuoksi. Töissä esimiesasemassa olevat miehet tai kollegat eivät ottaneet vakavasti ’nuorta kukkakeppiä’. Vanhemmat ja sukulaiset päivittelivät hoikkuutta ja sanoivat, että ’sinun pitäisi vähän miehistyä’, joka tarkoitti pelkkään ulkomuotoa, sillä muu elämä koulutuksineen ja töineen oli aivan kunnossa. Kaveripiirissä pilkattiin hoikkuudesta ja lihaksettomuudesta, eivätkä naisetkaan ulkomuodolleni hurranneet.

Vanhemmiten uskallettuani kuntosalille olen saanut kasvatettua ihan sopusuhtaiset lihakset, vaatekoko on muuttunut normaaliksi enkä ulkoisesti näytä enää ’kukkakepiltä’. Tämän muutoksen myötä myös minua on alettu ottamaan ihmisenä vakavammin kun olen hyvinkin standardinmukainen ihminen.”

”Olen skrode, stocky englantilaisittain, penkiltä paukkuu 110 kg ja kävelen noin 30-40 km viikossa pääasiassa koiran kanssa. Salilla käyn 1-2 kertaa viikossa. Äitini on ainoa, joka on huomautellut painostani. Ystävät sanovat , että olen iso mies, en läski. Arvot on kunnossa (verenpaine jne).”

”Zeitgeist on laihuus, tai ei oikeastaan edes laihuus vaan timmiys. Minä olen ollut mieheksi aina liian laiha, ja viime aikainen kehonkuvan muutos on korostanut puutettani. Miehen pitäisi olla vähän skrode. Pitäisi olla styrkkaa. Sitten voisi olla kehonsa puolesta itsevarma ja ylpeä parinhakutilanteissa. Minunlaiseni luikku joutuu häpeään, kun paikalle astuu kuka tahansa Mies isolla M:llä.”

”Olin ehkä 10v, kun tätini töksäytti, että mulle on kasvanut vähän mahaa, ja kaulani on kuin michelinmiehellä. Siitäpä se jojoilu ja itseen kriittisesti suhtautuminen lähti. Sukulaisnaiset on pahinta lihavalle, harvemmin toisen lihavuuteen liittyviä kommentteja kuulee miesten suusta päin naamaa yleisön edessä. Mikä naisia vaivaa?”

”Tuntemattomat ihmiset saattavat kadulla nimitellä ’läskiksi’. Etenkin naiset tuntuvat suhtautuvan vihamielisesti minuun, vaikka olen todella kiltti ja mukava pehmeiden arvojen kannattaja.”

”Olen kouluni ainoa miespuolinen opettaja, ja opettajanhuoneen meikatut, puunatut ja hienosti pukeutuneet naiset saivat itseni tuntemaan alemmuutta ylimääräisten kilojeni vuoksi. Sen vuoksi laihdutin ja yhä katson tarkasti opettajanhuoneessa, mitä syön.”

”Vituttaa olla läski. Muuten tuskin olisi ongelmia painon kanssa, mutta runsas alkoholinkäyttö oheissyömisineen pitää sen ylhäällä. Pitäisi siis saada vähennettyä juomista huomattavasti, mutta yksinäisen elämä tuntuu tyhjältä selvin päin.”

”Ulkona huomaa, onko taas telkkarista tullut laihdustusohjelmia. Ihmiset tuomitsevat heti ohjelmien jälkeen. Itsellä sairaus, jonka vuoksi paino ei vain laske, paha hormonihäiriö. Olen entinen kehonrakentaja.”

”Koen lihavuuden jonkinlaiseksi puvuksi, josta en voi riisuutua, enkä koe sitä millään tavalla osaksi omaa identiteettiäni. Silti koen, että lihavuuteni tekee minusta lähinnä ’vitsin’ muiden ihmisten silmissä ja saavuttamalla normaalipainon voisin taas kokea tulevani vakavasti otetuksi.”

”80-vuotias yltiölaiha äitini on kovin huomauttelija painostani. Hänelle laihuus on jokin itseisarvo. Se on oikeastaan aika huvittavaa.”

”Häpeän laihaläskisyyttäni, en kehtaa mennä uimarannoille. Tavoitteenani on saada korvattua rasvaa lihasmassalla ja pitää rasvaprosentti alhaisena, jotten näyttäisi ’löysältä’ ilman paitaa.”

”Syrjintää ja ikäviä kommentteja olen kuullut etenkin painoni ollessa 85kg:n molemmin puolin, vaikka olenkin ollut normaalipainon tuntumassa. Nykyaikana ilmeisesti pitäisi olla liki alipainoinen, jotta 25–30-vuotiasta miestä ei haukuttaisi ja ivailtaisi työelämässä. Pääasiassa kilojen karttumisesta ovat huomautelleet keski-ikäiset naiset. Ikävimmät kokemukset ovat niitä, kun keski-ikäiset naispuoliset työkaverit tökkivät sormella vatsaani ’vahingossa’ tai leikillään ja vääntävät vitsiä aiheesta.”

”Mitä enemmän kiloja on kehoon kertynyt, sitä yksinäisempi olen. Läheisyyden kaipuu on sietämätöntä, mutta kun ikää on tullut yli 30 ja paino noussut yli 120 kilon, niin ei enää heru ja seurustelusta on turha ajatellakaan. En edes muista koska olisin viimeksi päässyt toisille treffeille, varmaan 3 vuotta sitten, kun olen viimeksi tapaillut naista. Asian kelailukin tuo palan kurkkuun ja itkettää, mutta itse olen kehoni pilannut. Olen tänä vuonna laihduttanut jo 15 kiloa, mutta ei se vielä riitä. Käsittämätön taakka on vielä edessä ja olisi kiva, että joku välittäisi minustakin.”

”Elokuvissa ei ole koskaan ylipainoisia päähenkilöitä, ja jos on niin ne kuvataan jotenkin koomisina hahmoina jatkuvasti mussuttamassa donitsia. Media näyttää vain täydellistä miesihannetta.”

”Ihmiset eivät ole kovin suorasanaisia, tai edes tarkoituksellisen ilkeitä – eivät niin kuin valistushenkisissä selviytymiselokuvissa. Kyse on yleisestä, epämääräisestä tunnelmasta: säälistä, alentumisesta ja oletuksista. Sitä on vaikea paikallistaa ja siitä on vaikea olla kenellekään vihainen. Sen takia tyytymättömyys olemukseen ilmenee pikemminkin itseinhona, kuin suuttumuksena huonosta kohtelusta.”

”Naiset ovat raakoja arvostelussa. Naisten ulkonäköasenteet ovat koventuneet paljon tiukan työtilanteen ja laihdutusohjelmabuumin myötä. Miehet ovat enemmän hyväksyviä toisilleen ja jopa naisia kohtaan. Naisten intoilu ja valitus laihdutusvaatimuksista on heidän oman sukupuoligenrensä tuotosta. Lisääntynyt muotitietoisuus, vartalonmuokkaus (fitness ja leikkely), halvat vaateketjut ja vielä halvemmat nettikaupat painostavat naisia väärään kritiikkiin. On myös muodikasta arvostella naisten keskuudessa, samalla tuodaan esille omaa edistyksellisyyttä mukamas.”

”On selvää, että miehiin ei kohdistu yhtä ankaria ulkonäköpaineita kuin naisiin, mutta kohdistuu kuitenkin. Naisille suunnattujen epärealististen vaatimusten suhteen osataan jo pitää meteliä, mutta juuri kukaan ei puhu siitä, että miehiinkin kohdistuvat ulkonäköpaineet ovat todellisia ja myöskin yksipuolistavia. Nyt miestenmuodissa vallalla on erittäin hoikkaa vartalotyyppiä ihannoiva tyyli. Hiukan kärjistäen: hipsterimiehellä kuuluu olla ronskin metsurin parta mutta teinipojan ruumiinrakenne. Kyse ei ole edes vain painosta, vaan jo perusruumiinrakenne tekee monelle miehelle aika mahdottomaksi tällaisen tyyli-ihanteen saavuttamisen – hartiat kun nyt ovat tietyn levyiset ihan riippumatta siitä, miten syö tai liikkuu. Itse ostaisin mielelläni enemmänkin muodikkaita vaatteita, mutta esim. tyylikkäitä ja hyvälaatuisia irtotakkeja tai housuja (puvuista puhumattakaan) on vaikea löytää jos on kooltaan isompi.”

”Mietin, onko yksi ’syy’ siihen, että miesten ulkonäköpaineista ei puhuta niin paljon, siinä, että miesten kohdalla ulkonäkö liittyy enemmän toiminnallisuuteen kuin naisilla? Lihaksikas ja jäntevä mies ei ole pelkästään esteettisesti komea, vaan nämä ominaisuudet viestittävät voimakkuutta, hyvää fyysistä suorituskykyä, nopeutta ja energisyyttä. Siksi miehen ulkonäköihanteet eivät ole niin suorasti ’esineellistäviä’ kuin naisten suhteen on. Samalla myös miesten itsensä on varmastikin hankala nostaa asioita esille, koska se helposti tuntuu ’naismaiselta valittamiselta’ (sen sijaan että ottaisi itseään niskasta kiinni ja menisi salille niin kuin kunnon mies).”

”Yrityksissä johtoryhmätasolla on alettu vaatia enemmän ja enemmän hyvää kuntoa ja edustavuutta. Erilaiset konsulttiyritykset mainostavat lihavuutta riskinä yrityksille.”

”Vartalon koko on aiheuttanut kiusaamista 2. luokalta asti. Kaikki mielipiteeni on voinut lytätä sanoilla ’oo läski hiljaa’. Olin kiinnostunut asioista ja luin paljon, kavereita ei juuri ollut ja koin olevani epäsuosittu. Pärjäsin silti hyvin koulussa liikuntatunteja lukuun ottamatta. Niillä opin vihaamaan urheilua tai pikemminkin urheilijoita, joilla oli tarve haukkua hitaampia. Pahimpia olivat joukkuepelit, luokallamme oli paljon koripalloilijoita – itse pidin lentopallosta, mutta sitä pelattiin harvoin. En ymmärtänyt sitä voittamisen pakkoa, mikä jollain oli liikuntatuntipeleissä.

Jossain vaiheessa tajusin, että lievä kirjaviisaus-besserwisserismi on ehkä ärsyttänyt muita lapsena, mutta siihen on ollut helpointa vastata pilkkaamalla ylipainosta. En tuolloin ole ymmärtänyt pilkan alkuperää, vaan olen kokenut ulkonäköön kohdistuvat loukkaukset epäoikeudenmukaisina ja jatkuvana nälvimisenä. Lopulta vetäydyin keskusteluista, enkä halunnut avata suutani ryhmässä koska mielipiteeni oli muka aina väärä sen takia, että olen läski. Pahimmillaan ensimmäinen kommentti oli aina loukkaus ja sen jälkeen joku vasta sanoi, että sehän oli hyvä idea.

Kasvoin pituutta ja lukiossa olin jo tosi hoikka, 73 kg. Silloinkin tunsin itseni lihavaksi ja rumaksi eikä itseluottamusta ole nimeksikään, jos vähän pintaa raaputtaa. Työssä saan työskennellä enimmäkseen asioiden parissa, ja olen mielestäni pidetty työkaveri. Tulen mielestäni toimeen työssäni projektipäällikkönä ja ymmärrän ryhmädynamiikkaa joskus vähän liiankin hyvin, sillä olen ehkä herkistynyt pienille sanoille rivien välissä.

Työkaverit ovat poikkeuksellisen hyviä nykyisessä työpaikassa, mitä nyt joskus naljailevat koostani, mutta pidän heittoja hyväntahtoisena. Alaisten suunnalta en ole koskaan kuullut mitään negatiivista ulkonäöstäni. Eniten pelkään, että konfliktitilanteessa ammattitaitoni kyseenalaistetaan ulkonäön perusteella ja aletaan haukkumaan vaikka laiskaksi läskiksi. Historiani tuntien en tiedä olisiko minulla keinoja käsitellä tuollaista.

Tunnistan muuten erityisen hyvin ihmistyypin, joka haluaa korottaa itseään muita painamalla. Lihavat ovat nimittäin helpointa kohderyhmää näiden raukkojen ivalle.”

”Muutamat työtovereistani ovat isoja, lihavia miehiä. Fyysisessä työssä suuresta mahasta on olevinaan hyötyä ja joskus he puuskutuksen lomasta nimittelevät minua ’mikkihiireksi’, taikka ’rimpulaksi’. Se on toki hyväntahtoista piruilua, mutta vartalon koko on asia, jota he kanssani pitävät jatkuvasti esillä. He tosin myös väittävät pitävänsä työstään.”

”Yliopistossa koin ensi kertaa hyväksyntää ja jopa ihailua vastakkaisen sukupuolen taholta. Se tuntui todella hämmentävältä. Toinen asia, joka käänsi oman minäkuvani parempaan suuntaan oli nykyinen vaimoni, jonka mielestä minulla ei ole suinkaan iso perse, vaan hyvänmuotoinen pylly, jota on kiva puristella. Olin aina ajatellut, että vain lattaperseiset rokkariperseet ovat naisten mielestä ihania, mutta ymmärsin, että kauneus on todellakin katsojan silmässä.”

”Painon kasvaessa julkiselle paikalle menosta tulee kidutusta, kun henkistä väkivaltaa tulee vastaan taatusti. Matkailukin on tylsää, jos kunto on huono. Jos ystävät loittoaa myös, eikä uusia saa, niin ainoaksi pakohetkeksi sietämättömästä elämästä jää se, kun suussa on ruoan suvaitsevainen maku, joka ei kiellä keneltäkään itseään koskaan. Jos tämä kokemus päässä edustaa vielä vaikka lapsuuskodin rakkautta, huolettomia vuosia ennen läskihelvetin alkamista, kauniita muistoja, eikä mihinkään tämän kaltaiseenkaan ole siinä tilassa enää mitään muuta pääsyä, niin väitän, että ei puskista huutelijoilla ole murto-osaakaan siitä tahdonvoimasta, jota lihavalta vaatisi tässä tilanteessa kieltää tämä viimeinen nautinnon saareke vuosiksi ja keskittyä pelkkään laihduttamiseen kiusaajia miellyttääkseen.”

”Välillä enempi rasvaa nahan ja luiden välissä, välillä vähempi. Aina kun alkaa maha turpoamaan, niin äippä huomauttaa, että teepä jotain ennen kuin karkaa käsistä. Rasva tuppaa kertymään vatsaan vatsalihasten alle (sisäelinten ympärille), joten taitaa olla sitä eniten diabetekselle altistavaa sorttia. Muutenkaan ei viittis hirveesti rasvaa kerätä, kun siitä on vain haittaa painilattialla, vaikka en kilpailekaan ja vain urheilunilosta käyn muita miehiä halimassa.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    2. 2

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    3. 3

      Bottas venyi uskomattomaan taisteluun – nousi toiseksi viime metreillä

    4. 4

      Tuore haastattelu paljastaa: prinssi Harry halusi jättää kuningasperheen

    5. 5

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    6. 6

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    7. 7

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    8. 8

      Suomen poliittinen järjestelmä on rakennettu suosimaan miehiä, väittää politiikan sukupuolittumista tutkinut Salla Turunen

    9. 9

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    10. 10

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    3. 3

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    4. 4

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    5. 5

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    6. 6

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    7. 7

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    8. 8

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    9. 9

      7 vuotta sitten Alex kuuli olevansa oikeasti Alexander, venäläisten vakoilijoiden poika – oikeus päätti nyt antaa hänelle Kanadan kansalaisuuden takaisin

    10. 10

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    8. 8

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää