Valikko

Ampuisinko ihmisen? Varusmies joutuu pian oikeasti miettimään sitä

Varusmiehet voivat pian joutua torjumaan yllätyshyökkäystä. Emeritusprofessori Jarmo Toiskallio muistuttaa, että teki tositilanteessa miten tahansa, pääasia on, että sotilas voi elää päätöksensä kanssa loppuelämänsä.

Liikuttelin piippua ja painelin liipaisinta. Makasin juoksuhaudassa suon laidalla Sarrio­järvellä Pohjois-Suomessa ja pudottelin peltisiä maaleja, joita automaattinen mekanismi pompautteli näkyviin rinteeseen.

Toimin ajattelematta: maali, laukaus, maali...

Entä jos pellin­palat olisivat olleet ihmisiä?

Kun puolustus­ministeri Jussi Niinistö (ps) sanoi heinäkuussa, että varusmiehiä voidaan käyttää yllätyshyökkäyksen torjumisessa, mietin, olisiko minusta ollut tappamaan 19 vuoden ikäisenä.

Suoritin varusmiespalvelukseni Sodankylässä syksyllä 2004.

Minusta koulutettiin ohjusjoukkueen taistelulähetti. Kenttäkelpoisuudekseni­ merkittiin ”hyvä”, vaikka opin hädin tuskin käyttämään tärkeintä työkaluani, jumppakuutioksi kutsuttua kenttäradio LV 217:ää.

Sodassa olisin varmaan väännellyt radioni­ nappeja holtittomasti, eksynyt metsään viestiä viedessäni ja tulittanut sarjoja taivaalle silmät kiinni.

Dave Grossman kertoo kirjassaan On killing (1995), että suurin osa toisen maailmansodan taistelijoista ei kyennyt ampumaan päin toista ihmistä. Lähietäisyydellä monet joko kieltäytyivät tappamasta tai tappamisen jälkeen oksensivat.

Kun ranskalainen ja venäläinen joukko-osasto kohtasivat yllättäen sumuss­a Krimin sodassa vuonna 1854, sotilaat­ alkoivat läpsiä toisiaan pistimiensä lappeilla sen sijaan, että olisivat työntäneet terät toistensa sisuksiin.

Tarinat ovat lohdullisia. Ne kertovat siitä, miten vastenmielistä ihmisen tappaminen lähtökohtaisesti on. Siksi tuntuu erikoiselta, että mikään, mitä minulle varusmiesaikana­ opetettiin, ei valmentanut minua kohtaamaan ihmishengen riistämistä.

Kannustaako Puolustusvoimat yksittäistä sotilasta pohtimaan toimintaansa eettisesti? Onko asevoimilla tappamisvastaava?

Menin Maanpuolustus­korkeakoulun nettisivuille. Vierittelin hiirellä esiin yhä lisää professoreita, joilla oli asiantuntemusta seuraavilta aloilta: Sovellettu taktiikka. Kokonaismaanpuolustuksen resurssien taloudellinen ja tehokas suunnittelu ja käyttö. Informaatiosota.­ Suorituskykyjen suunnittelu. Paikkatieto- ja systeemianalyysi taistelun mallinnuksessa.

Löysin paljon kiertoilmaisuja väkivallalle, mutta en sanaakaan etiikasta. Puolustusvoimiin erikoistunut kollega vinkkasi, että kenttäpiispa pohtii niitä juttuja työkseen.

Nykyinen kenttäpiispa on Pekka Särkiö, joka toimi aiemmin Keski-Lahden kirkkoherrana. Hän istuu Lahden-kotinsa yläkerrassa itse rakentamansa cembalon vieressä ja sanoo, että suomalainen sotilas on lähimmäisenrakkauden asialla.

”Kun näkee sotilaan kypärä päässä ja rynnäkkökivääri kädessä, ymmärrän, ettei­ tämä ajatus tule mieleen ensimmäisenä.”

Särkiö perustelee väitteensä sillä, että suomalainen sotilas puolustaa yhteiskuntaa, joka takaa hyvän elämän ihmisille.

”Tappaminen on oikeutettua, jos pienemmällä väkivallalla voidaan estää suurempi väkivalta.”

Hän ottaa esimerkiksi Helsingin ilmatorjunnan jatkosodan aikana. Suomalaiset pudottivat venäläisiä pommikoneita ja tappoivat niissä olleita sotilaita, mutta näin estettiin tuhansien siviilien kuolema kaupungissa.

Eikö Jeesus olisi kääntänyt toisenkin poskensa?

Särkiö sanoo, että Israel oli Jeesuksen aikana roomalaisten miehittämä. Jeesuksen pasifistinen kehotus oli keino suojella kansaa, jolle niskurointi olisi voinut tietää väkivaltaista loppua.

Presidentti Risto Ryti perusti kenttäpiispan tehtävän vuonna 1941. Kenttäpiispa vastaa sotilasarvoltaan prikaatikenraalia ja johtaa sotilaspappeja ja ”sotilas­sielunhoitoa”.

Särkiön mukaan sotilaspapiston tehtävä on tukea hengellisesti ja henkisesti kaikkia palveluksessa olevia. Papisto auttaa sotilasta kuoleman mahdollisuuden pohtimisessa ja osallistuu sota-aikana kaatuneiden huoltoon.

”Pappi tarjoaa sotilaalle venttiilin. Hän on ikään kuin lääkintämies.”

Olin jo ehtinyt kuvitella, että kenties juuri papisto on väkivaltakoneiston omatunto, joka muistuttaa, että tappaminen on perimmältään väärin. Onko sittenkin niin, että papisto tekee koneesta entistä tehokkaamman? Että se on pelkkä henkinen laastari, joka voidaan lätkäistä omantunnontuskia potevaan jääkäriin, jolloin tämä tarttuu aseeseen entistä reippaampana?

”Aika kyyninen näkökulma”, Särkiö sanoo.­

Hänen mukaansa asiaa voidaan katsoa myös siten, että sielultaan haavoittunutta ei voida jättää hoitamatta.

Särkiö korostaa, että jokainen sotilas on velvollinen mitoittamaan väkivaltansa oikean suuruiseksi.

Hänen mukaansa suomalainen sotilaskoulutus perustuu avoimuuteen: sotilas tietää tehtävänsä ja syyn siihen, jolloin hän pystyy eettisesti tutkimaan toimiensa seurauksia.

Kukaan ei kertonut Sarriojärvellä, miksi minun piti syöksyä mättään luota toiselle ja ampua rikki sinisiä ilma­palloja. Mitä ne olivat tehneet väärin?

Syöksähtelin ja ammuin, koska kouluttaja määräsi.

Eettinen pohdiskelu Puolustusvoimissa on virallisesti delegoitu papistolle, vaikka sen tulisi kuulua kaikille.

Tätä mieltä on emeritusprofessori Jarmo Toiskallio, everstiluutnantti evp., joka lanseerasi sotilaspedagogiikan käsitteen Puolustus­voimissa 1990-luvulla.

Sotilaspedagogiikan ytimessä on sotilaan toimintakyky. Se koostuu neljästä osasta: fyysisestä, psyykkisestä, sosiaalisesta ja eettisestä.

Fysiikan tarkastelussa Puolustusvoimilla on pitkät perinteet. Joka vuosi kirjoitetaan artikkeleita siitä, miten liikuntatieteilijät tutkivat synkkinä alokkaiden Cooperin testin tuloksia.

Sosiaalista ulottuvuutta asevoimat on käyttänyt hyväkseen kautta historian. Tupakulttuurilla­ ja ryhmäharjoituksilla luodaan kuuluisaa ”kaveria ei jätetä” -henkeä, joka lujittaa sotilaan taistelutahtoa. Psyykeä taas on mitattu ensimmäisestä maailmansodasta lähtien soveltuvuustesteillä ja paineensietokokeilla.

Eettinen puoli onkin sitten toinen, vähemmälle huomiolle jäänyt juttu. Tois­kallion mielestä etiikka on sotilaan toimintakyvyn kivijalka. Sen vahvistaminen on kaikkien vastuulla.

”Sillä vaikka ihminen toimisi millaisten lakien ja säädösten alaisuudessa, yksin hänellä itsellään on viime kädessä vastuu omasta toiminnastaan”, Toiskallio siteeraa lempifilosofiaan J. V. Snellmania.

Ei kuulosta sopivan armeijan meininkiin. Missä välissä sotilaan pitäisi ajatella itse, kun johtaja määrää kaiken vaate­kerrasta tuliasemaan?

”Koko ajan siinä tottelemisen ohessa”, Toiskallio sanoo. ”Kyllähän minulle tultiin sanomaan, että jos etiikkahommiin lähdetään, niin sittenkö se homma on vain kannonnokassa istumista ja miettimistä. Mutta ei se sitä tarkoita. Päinvastoin, siinä ollaan nyrkit savessa koko ajan, pään pitää toimia ja ruumiin.”

Toiskallion mukaan Puolustusvoimissa on traditiota itsenäiselle ajattelulle. 1900-luvun alussa Keski-Eurooppaan oppia hakemaan lähteneet suomalaiset jääkärit kritisoivat preussilaista kuriarmeijaa. Talvisodassa suomalaiset liikkuivat pieninä ryhminä, jolloin jokaisen ryhmässä piti käyttää omaa harkintaa.

Kyse on viime kädessä väkivallan mitoittamisesta, josta Särkiökin puhui. Toiskallion mielestä tappamisesta ei saisi koskaan tulla refleksinomaista maalien eliminointia.

”Paras sotatoimen voitto on sellainen, jossa ei ammuta laukaustakaan.”

Toiskallio viittaa brittifilosofi Jonathan­ Gloverin moraali­resurssien käsitteeseen. Sotilaan moraaliresurssit pitäisi rakentaa niin jykeviksi, etteivät ne romahda taistelussa – kuten My Lain teurastuksessa Vietnamissa vuonna 1968, jolloin yhdysvaltalainen joukkue menetti tyystin itsehillintänsä ja lahtasi kylällisen siviilejä.

Nämä ovat oppeja, joita imetään jo kotoa, koulusta ja kaveripiiristä. Toiskallio vetää suoran syy-seuraussuhteen armeijan ja maailmantalouden välille. Terve armeija­ edellyttää tervettä yhteiskuntaa.

”Kyllä minä olen huolissani alokkaista, joita lama-Suomi synnyttää. Voivatko he olla vakuuttuneita siitä, että yhteiskuntamme edistää yhteistä hyvää? Että kannattaako sellaista järjestelmää edes puolustaa, jossa työntekijöille jaellaan potkuja surutta ja asioita arvotetaan välittömän hyödyn kannalta.”

Sotilaan ei pitäisi oikeuttaa toimintaansa yhteiskunnan puolustamisella, Tois­kallio tuumii. Ei, vaikka sana ”isänmaa” toistuu juhlapuheissa tiuhaan.

Sotilaan pitäisi sotia ihmisen, ei vain valtion puolesta. ”Ihmisen turvallisuus on ensisijaista.”

Toiskallio kaipaa syvempää keskustelua inhimillisen ja sotilaallisen turvallisuuden välille.

”Etiikka on toisen ihmisen kasvojen kohtaamista”, hän siteeraa toista lempi­filosofiaan, ranskalaista Emmanuel Lévinas’ta

Tämä tarkoittaa kahta asiaa. Ensinnäkin sitä, että sotilaan pitäisi ymmärtää puolustavansa ennen kaikkea lähimmäi­siään. Toisekseen sitä, että hän muistaa kiikaritähtäimeen löytyvän vihollisen olevan ihminen, jonka tuhoamisesta yksin hän on vastuussa.

Henkilökohtaisen vastuun luovuttamattomuus on etiikan kivikova ydin. Tähän pohjaten Toiskallio lausui eräässä ulkomaisessa sotakoulussa vetämässään etiikan seminaarissa:

”Teette niin tai näin, voitte hyvinkin löytää itsenne syytettynä ihmisoikeuksien rikkomisesta tai annetun tehtävän toteuttamatta jättämisestä. Pääasia on, että omassatunnossanne voitte ottaa vastuun päätöksestänne ja elää loppuelämänne sen kanssa.”

Vihollinen on perinteisten asevoimien lempisanoja. Vihollinen on erilainen, joku muu, jota vastaan voidaan nostaa pyssy tanaan.

Hetken näytti siltä, että kehittyvä teknologia hävittää ihmisen käsitteen sodasta lopullisesti. Yhdysvaltain ilmavoimat on tehnyt 2000-luvulla tunnetuiksi miehittämättömät pommituslennot, joissa lentäjä istuu mukavalla tuolilla tukikohdassa ja ohjailee joystickilla toisella puolella maailmaa kiitävää sotalaitetta, jonka siivistä hän irrottelee pommit pu­toamaan päin ihmisiä.

Tällaista sodankäyntiä on verrattu video­pelien pelaamiseen. Voisi kuvitella, että toimistossa kököttävä etätappaja ei kärsi veteraaneja aina piinanneesta post-traumaattisesta stressihäi­riöstä.

Päinvastoin, Birminghamin yliopiston ilmailun asiantuntija Peter Gray kertoo brittiläisen The Telegraph -lehden jutussa, että lennokkiohjaajien psyyke tutisee siinä missä muidenkin.

He seuraavat kohteidensa elämää satelliittien ja kameroiden avulla häiritsevän läheltä. Gentleme’s Quarterlyn haastattelema entinen sotilas Brandon Bryant kuvailee, miten istui pilottitoverinsa kanssa bunkkerissa Nevadassa ja räjäytti Hellfire-ohjuksilla palasiksi kaksi ihmistä Afganistanissa­ vuonna 2007. Lämpö­kameran ruutu näytti tarkasti, miten savun hälvennyttyä toinen miehistä puristi käsillään jalkansa tynkää, josta purskahteli kuumaa verta maahan.

Kesti kauan ennen kuin mies lakkasi liikkumasta.

Kuva jäi kummittelemaan Bryantin päähän. Suomessa sodan psykologisista vaurioista on kirjoittanut muun muassa historiantutkija Ville Kivimäki, joka voitti Tieto-Finlandian vuonna 2013 talvi- ja jatkosodan traumoista kertovalla teoksellaan Murtuneet mielet.

Aseet ovat muuttuneet keihäistä liipaisimien kautta tietokoneen nappeihin, mutta sotilas ei pääse pakoon tekemäänsä väkivaltaa.

Sodankylässä minulla oli tupakaverina savukoskelainen, vanhoillislestadiolainen ikätoveri, joka oli meistä ehkä ainoana miettinyt tappamisongelman kohdallaan läpi.

Hän sanoi kouluttajille alusta lähtien, että hänestä on tehtävä lääkintämies. Näin kävi. Myöhemmin metsässä, kun muut kokosivat hakkuuaukean laitaan ohjusjärjestelmää, savukoskelainen rakensi mäntyriu’uista paareja, kasvoillaan sellainen ilme, että oli sinut itsensä ja tehtävänsä kanssa.

Inhimillisyyden ja ihmisen muistaminen sodassa on sivistystä. Toiskallion seuraaja, Maanpuolustuskorkeakoulun sotilaspedagogiikan professori everstiluutnantti Juha Mäkinen uskoo ihmiskunnan sivistyneen ajan saatossa, sotienkin saralla.

On pakko uskoa. Eihän kasvattamisella ja pedagogiikalla olisi muuten mitään merkitystä.

Hän puolustaa asevoimien tappamis­puheen välttelyä, sillä ”eihän asevoimat ole ensisijaisesti tappamista varten. Asevoimat pyrkii tuottamaan turvallisuutta.”

”Ne, joille tappaminen on tärkeintä, tuppaavat istumaan vankilassa.”

Toiskallion tavoin hän korostaa, että vihollispuhe on syytä unohtaa kokonaan. Hän sanoo, että ihmiskunta on ”samassa veneessä” ja tämän päivän vihollinen voi olla ystävä seuraavana päivänä.

”Ei siinä voi ruveta ketään demonisoimaan.”

Sotilasetiikka on kasvavan kiinnostuksen kohteena maailmalla. Aihetta tutkineen kenttä­rovasti Janne Aallon mukaan tämä johtuu siitä, että sotien luonne on muuttunut.

”Käänne alkoi 1990-luvulla. Ennen puhuttiin sodan etiikasta, ja se liittyi nimeno­maan kansallisvaltioiden välisiin sotiin, mutta nykyään kun on kaikenlaista kybersotaa, kriisinhallintaa ja terrorisminvastaista sotaa, yksittäisen sotilaan päätöksillä on paljon vaikutusta loppu­tulokseen.”

Aalto on kirjoittanut väitöskirjan nimellä Hyvä sotilas – oikea toiminta: miksi asevoimissa opetetaan sotilasetiikkaa?, joka esitarkistettiin juuri Maanpuolustuskorkeakoulussa. Väitöskirjassaan Aalto tutkii viiden eri maan asevoimien eettistä koodistoa.

Hän otti selvää Yhdysvaltojen kolmen suurimman sotilasoppilaitoksen sekä Hollannin, Ruotsin, Norjan ja Israelin asevoimien eettisestä opetuksesta. Sitä varten hän luki kirjallisuutta ja kiersi seminaareissa maailmalla.

”Jollain luennolla vieressä saattoi istua Kolumbian armeijan heppu, joka tutki etiikkaa huumeidenvastaisessa sodankäynnissä.”

Aalto löysi koodistoista sekä hyviä että huonoja juttuja ja totesi, ettei yhtäkään systeemiä voida tuoda Suomeen sellaisenaan.

Jotain on kuitenkin hänen mielestään meillä tehtävä, sillä Suomen eettinen koodisto on ”sekava”. ”Käytännössä meillä on varusmiehille pari perustason luentoa etiikasta, ja siinä se.”

Aallon tulokset pähkinänkuoressa:

Yhdysvalloissa on palkka-armeija, jossa koulutetaan ammattisotilaita: he tietävät, mihin ovat ryhtyneet. Amerikkalainen sotilas taistelee amerikkalaisen elämäntavan ja perustuslain puolesta. Arvot ovat julistuksellisia ja paikoin kaukana käytännöstä.

Hollannissa etiikkaa opetetaan paljon ja käytännönläheisesti. Tämä johtuu siitä, että maa on osallistunut moniin kriisin­hallintatehtäviin, jotka eivät ole menneet putkeen.

Norja ja Ruotsi muistuttavat yhteis­kunniltaan ja asevoimiltaan eniten meikäläistä, mutta Ruotsissa korostetaan yksittäisen sotilaan psykologista dilemmaa; sitä, miten hän pystyy mielessään käsittelemään taistelukentällä kohtaamansa hirveydet.

Israelilla on tarkka eettinen ohjeistus, joka iskostetaan varusmiehiin kahden vuoden palveluksen aikana. Etiikkaa opetetaan ennen kaikkea siitä näkökulmasta, että sotaa joudutaan usein käymään siviilien keskellä.

Aalto on Suomen järjestelmässä ylpeä yhdestä asiasta. ”Puolustusvoimista ei voi tulla vastakulttuuria, kuten vaikka Amerikassa. Puolustusvoimat on väistämättä osa nykyaikaista yhteiskuntaa jo siitä syystä, että kahdesti vuodessa kasarmien porteista lampsii sisään 13 000 uutta alokasta.”

Aalto tarkoittaa yleistä asevelvollisuutta. Se on myös Puolustusvoimien ongelma.

”Haluaisin tavata sen fakiirin, joka takoo kuusi kuukautta palvelevan saapumis­erän päähän identtisen arvokoodiston. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Lyhyenkin palvelusajan suorittavalle pitää antaa mahdollisuus eettiseen pohdiskeluun, mutta rehellisyyden nimissä ei voida olettaa, että jokainen alokas miettii etiikkaa hirveän syvällisesti. Kantahenkilökunnalta voi ja pitää vaatia enemmän.”

Aalto ei ota väitöskirjassaan kantaa siihen, miten Puolustusvoimien eettinen koulutus pitäisi käytännössä järjestää. Yhdestä asiasta hän on varma:

”Ensin pitää kouluttaa johtajat. Kun johtajat on koulutettu, temppu tapahtuu itsestään, koska silloin koko kulttuuri muuttuu.”

Aalto kertoo, että Puolustusvoimissa on ollut runsaan vuoden käynnissä toimintakyvyn pilottihanke, joka lähtee itse asiassa toisesta päästä, alokkaista. Muutamien joukko-osastojen alokkaita on kannustettu käyttämään enemmän omaa päätään.

”Heitä kehotetaan asettamaan itselleen tavoitteita, vaikkapa Cooper-tuloksen nostaminen 2 300 metriin, ja miettimään itse, miten tavoitteen voisi saavuttaa. Tai sitten alokas pannaan kirjoittamaan teksti, jossa hän vertailee kotona oppimiaan arvoja Puolustusvoimien arvoihin”, Aalto kertoo.

Miksi etiikkaa sitten opetetaan asevoimissa?

”Jos ei opetettaisi, luopuisimme ihmisyydestä.”

Minä en pohtinut ihmisyyttä syksyllä 2004. Vedin kättä lippaan, petasin punkan ja marssin muodossa sääntöjen mukaan.

Kouluttajat äyskivät käskyjään leipiintyneinä. Muistan upseereista parhaiten yhden palavasilmäisen luutnantin, joka tuli varuskuntaan suoraan Maanpuolustuskorkeakoulusta.

Hänellä oli muita reippaampi askel, ryhti suora ja olemus valpas. Kun hän käski, hänen äänessään ei kuulunut muilta tuttu väsynyt äksyily, vaan kirkasotsainen vakaumus, ikään kuin luotto johonkin. Meihin?

Elävästi on jäänyt mieleen se hetki, kun metsäleirillä muiden kouluttajien kokoontuessa nuotiolle nuori luutnantti heittäytyi vatsalleen kanervikkoon ja ryhtyi tekemään etunojapunnerruksia.

En päässyt tarkemmin selville luutnantin sielunelämästä, mutta upseerin käytös teki suuren vaikutuksen.

Ehkä Janne Aalto on oikeassa: jos kantahenkilökuntaan juntataan jokin oppi, vaikkapa eettisten kysymysten pohtimisen tärkeys, se säteilee heidän kauttaan koko asevoimiin ja yksittäiseen varusmieheen asti.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    3. 3

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    6. 6

      Kotihälytysten ykkönen on Kontula, häiriökäyttäytyminen keskittyy Kluuviin – katso HS:n hakukoneesta, millaiset tehtävät työllistävät poliisia omilla kotikulmillasi

    7. 7

      Masennus näkyy aivoissa – tunteille tärkeä valkea aine on masentuneilla heikentynyt

    8. 8

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    9. 9

      Helsingin ja Tallinnan välillä matkustetaan pian jo yli 9 miljoonaa kertaa vuodessa, mutta mennäkö nopeasti, hitaasti vai halvalla? – HS selvitti lomailijoiden vaihtoehdot

    10. 10

      Vain oikea palkkatyö on parasta sosiaaliturvaa – ei sosiaaliturvaa vastaan tehtävä pakkotyö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    5. 5

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    8. 8

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    9. 9

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    10. 10

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää