Valikko
Sunnuntai

Rakkauden metsässä voisi eron sattuessa kaataa puun

Onko aito avioliitto aina vain koivua tai mäntyä? Kestävätkö hienostelevat, erikoiset lajit Suomen oloja?

Rakkauden metsä – mikä loistava idea. Ikuisen rakkauden merkiksi voisi istuttaa puun; ei kiinnitetä mitään lukkoja sillankaiteisiin.

Helsingissä idean takana ovat matkailualan osaaja Anu Nylund ja vihreä poliitikko Leo Stranius. Hanke etenee, eikä se ole vitsi. Sitä perustellaan muun muassa sillä, että matkailu hyötyisi, kun perheet tulisivat juhlimaan isovanhempien suhdetta kuvaavan käkkäräisen kääpäpuun äärelle.

Mutta on muitakin syitä.

Tunnepuolikin olisi tärkeä. Puuta voisi halata, ravistaa – ja hakata. Osa avioliitoista päättyy eroon. Silloin voisi heilua kirveen kanssa metsässä eikä koti­oven takana. Samalla hoituisi metsän harvennus.

Puussa olisi pareille opettavaista symboliikkaa. Suhdekin tarvitsee tilaa ja valoa. Muuten siitä tulee kitukasvuinen. Sen pitää antaa juurtua. Sen pitää saada ympäristöstä tukea. Tai tulee tuulenkaatoja.

Jotkut suhteet kuolevat pystyyn. Tai ovat latvasta lahoja.

Onko aito avioliitto aina vain koivua tai mäntyä? Kestävätkö hienostelevat, erikoiset lajit Suomen oloja? Mitkä tulokaslajit suomalaiseen rakkauden metsään sopivat?

Kun rakkauden metsää kaatuu, jää jäljelle ehkä vain yksinäinen kolopuu, haikea näky.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Parisuhde
  • Matkailu
  • Anna-Stina Nykänen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    2. 2

      Konduktööriä uhattiin veitsellä junassa Pasilassa

    3. 3

      Kaksi ihmistä löytyi surmattuna autosta Paraisilla – Rajavartiolaitos vei poliiseja saareen helikopterilla

    4. 4

      Eutanasia-aloite kerännyt hurjalla vauhdilla lähes 42 000 kannattajaa – Lääkäriliiton mukaan laki on turha

    5. 5

      Pääministeri Sipilä kertoi Ylelle saaneensa tappouhkauksia ja miettineensä jopa pääministerin tehtävästä luopumista

    6. 6

      Uutisointi omistuksista ärsyttää yhä pääministeri Sipilää – kuusi kysymystä ja vastausta vakuutuskuorista

    7. 7

      HS seuraa: Saara Aalto taistelee X Factorin voitosta Lontoon Wembleyllä – näin finaali etenee

    8. 8

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    9. 9

      Vuosaaren turmakodista puuttui palovaroitin – kuka vastaa vuokra-asunnon palovaroittimesta?

    10. 10

      Leena Saarinen sai kahdet näyttävät potkut, kunnes osui yrityksellään kultasuoneen – nyt Härkis on miljoonabisnes

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    2. 2

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    3. 3

      Leena Saarinen sai kahdet näyttävät potkut, kunnes osui yrityksellään kultasuoneen – nyt Härkis on miljoonabisnes

    4. 4

      Perheen isä kuuli järkyttävän uutisen työvuorossa – Vuosaaren palossa kuolleiden läheiset ja naapurit saavat kriisiapua

    5. 5

      Pääministeri Sipilä kertoi Ylelle saaneensa tappouhkauksia ja miettineensä jopa pääministerin tehtävästä luopumista

    6. 6

      Konduktööriä uhattiin veitsellä junassa Pasilassa

    7. 7

      Trumpin kannattajat kehottavat boikotoimaan uutta Tähtien sota -elokuvaa

    8. 8

      Palovaroittimet olivat jatkuva huolenaihe Vuosaaren palotalossa – Poliisi vahvistaa: turmakodissa ei ollut hälytintä

    9. 9

      Nettisivu paljastaa, onko tuttusi Tinderissä – käyttäjät järkyttyivät

    10. 10

      Onko 5 000 euroa vuodessa liikaa pikkulapsen harrastuksesta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    3. 3

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies

    4. 4

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    5. 5

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    6. 6

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    7. 7

      Nimetön vihapuhe tekee Suomesta Neuvostoliiton – valhesivuston ylläpitäjäksi paljastui hyvämaineisen lakifirman asianajaja

    8. 8

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    9. 9

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    10. 10

      Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

    11. Näytä lisää