Valikko
Sunnuntai

Missä muuton vaiheessa suomalaisilla palaa pinna? Tutkija Veera Kinnunen paljastaa

Muutossa riidellään siitä, mitkä tavarat kuuluvat menneisyyteen ja mitkä tulevaisuuteen. Tutkija sanoo, että uudessa asunnossa kodin tekevät verhot ja kirjahylly sekä eläimet ja kasvit.

Tutkija Veera Kinnunen seisoo kameran edessä ja kysyy, voisiko hän istua. Mieluiten tuolissa, jossa pääsee turvakippuraan.

No mikäs siinä. Hän vetää jalat syliin ja halaa niitä. Ilme on heti rennompi.

Kinnunen tietää, että jotkut huone­kalut tekevät kotoisan olon. Hän on tutkinut ihmisen ja tavaroiden suhdetta vuosia ja tekee aiheesta väitöskirjaa Lapin yliopistossa.

Kinnunen on yksi harvoja tämän alan asiantuntijoita maailmassa. Hänen erikoisalaansa ovat muutot.

Kinnunen tietää, miten ihminen pystyy luopumaan tavaroista.

Se kiinnosti häntä jo paljon ennen kuin tavaran karsimisesta tuli trendikästä ja siihen liittyvästä Konmari-ilmiöstä muotia.

Hän osaa myös kertoa, miten uusi asunto alkaa muuton jälkeen tuntua kodilta.

Kinnunen kiinnostui tutkimaan kodin käsitettä, kun hän opiskeli muotoilua Kuopiossa. Hänen lopputyönsä oli maailmankansalaisille eli niin sanotuille postmoderneille nomadeille tarkoitettu huopakoti. Viltti, johon voi kääriytyä. Onko vilttikin koti, hän mietti.

Sosiologian opiskelijana hän sitten teki gradunsa kodeista, joissa majoitetaan matkailijoita. Niissä julkisen ja yksityisen raja on häilyvä.

Milloin koti lakkaa olemasta koti, se kiinnosti häntä.

Sen jälkeen alkoivat kiinnostaa muutot. Esimerkiksi se on kiinnostavaa, mitä ihminen ottaa mukaansa, kun hän muuttaa vanhainkotiin.

Nyt Kinnunen on käynyt läpi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran muuttoa koskevan kirjoituskilpailun aineiston, 400 sivua eri ikäisten tarinoita. Aineistoa tuli kouluistakin: maantiedon tunneilla nuoret ovat kirjoittaneet muutoista. Kinnunen on myös pyytänyt muuttajia pitämään päiväkirjaa.

Tärkeää on ollut myös osallistua muuttoihin. Hän on pakannut tavaroita ja kantanut niitä talkoissa, kyläillyt muuttojen keskellä ja auttanut siivoamaan jälkiä.

”Kun oli osallistunut muuttoihin, osasi lukea päiväkirjojakin toisella tavalla”, Kinnunen sanoo.

Kinnusen tarkoituksena ei ole luokitella erilaisia muuttajatyyppejä. Päinvastoin hän yrittää etsiä ilmiöstä kaikkia yhdistäviä piirteitä. Ja löytyyhän niitä.

Muutto on aina kriisi. Silloinkin, kun siihen ei liity avioeroa, laitokseen siirtymistä tai muuta traagista. Se on kuitenkin myös terapeuttista. Puhdistavaa ja ahdistavaa.

”Muutossa ihminen käy läpi omaa menneisyyttään: mitä kaikkea hän kantaa mukanaan, ja mikä on ihannetulevaisuus.”

Samalla käydään eettistä pohdintaa siitä, miten minä elän ja miten haluaisin elää.

Prosessi on aika rankka. Siinä toistuu sama väistämätön kaari. Ensin on se koti, jossa moni asia on muuttunut näkymättömäksi, juurtunut paikoilleen. Sitä riisutaan kerros kerrokselta. Kunnes on jäljellä alaston asunto, raaka näky, joka paljastaa elämisen vihoviimeisetkin jäljet.

Uusi asunto taas – se on ihan tyhjä, paljas, autio, siisti. Paketit kannetaan sisään. Etsitään tavaroille paikka. Ei tila heti tunnu kodilta. Eikä se koskaan ole sama koti kuin entinen.

Ei ole ihme, että myös ihmisen tunteet käyvät syvällä, kun kotia puretaan ja rakennetaan taas.

Suomessa ei ole tapana palkata muuttoon pakkaajia, jotka siirtävät kaikki tavarat asunnosta toiseen ja panevat paikoilleen.

Ehei, suomalainen käy omin käsin läpi joka ikisen tavaran. Ja päättää, lähteekö se uuteen kotiin vai ei.

Alku on usein helppo. Tietyt tavarat ovat itsestään selviä, eikä niitä tarvitse miettiä. Mutta mitä tehdään esimerkiksi muistoesineille? Lapsuuden koulukäsitöille tai nuoruuden interrail-tuliaisille?

 

Tässä vaiheessa pariskunnille tulee helposti konflikteja, Kinnunen sanoo. Kun päätetään, mitä heitetään pois, käydään itse asiassa keskustelua siitä, millä kaikilla tavaroilla rakennetaan parin yhteistä tulevaisuutta. Haluaako toinen kenties tarkoituksella heittää pois toisen omaa historiaa? Mukana voi olla myös mustasukkaisuutta.

Usein toinen ihminen ei vain ymmärrä tai tiedä esineiden merkitystä.

Kun Kinnunen oli muuttoapuna, hän heitti vahingossa tyhjät maustepurkit roskiin. Ne olivatkin aarteita. Asukas oli kerännyt niitä matkoilta vuosikaudet. ”Niiden merkitys ei avautunut kuin ihmiselle itselleen.”

Toisen ihmisen aarre on toisen roska ja toisin päin. Mutta muuton aikana aarre voi omissakin silmissä muuttua roskaksi. Näin se käy:

Esine on kotona kunniapaikalla. Muutossa näet sen nököttävän yksin pihalla. Ja yhtäkkiä huomaat, että se on likainen, pölyinen ja täynnä reikiä. Ihan roskaa siis.

Aarteen arvo oli säilynyt, kun kodin kokonaisuus kannatteli sitä. Kun se irrotettiin yhteydestään, sen arvo romahti, Kinnunen selittää.

Samalla tavalla käy, kun panee tavaran laatikkoon ja huomaa, että sen voi helposti unohtaa.

Usein tavaroista pitää karsia pois muutakin kuin roskaa.

”Myös ainutlaatuisia tavaroita on liikaa. Pitää valita kaikista tärkeistä kaikkein tärkeimmät.”

Nykyisellä sukupolvella on reilusti perintötavaraa. Muutos on ollut vauhdikas. Isovanhemmat ehkä aloittivat elämänsä niin, että perheen tavarat mahtuivat yksiin hevoskärryihin.

 

Nyt on peritty, hankittu ja saatu lahjaksi vaikka mitä. Mutta juuri nyt ihaillaankin tyhjää kotia. Askeettinen koti näyttää kauniilta sisustuslehdessä. Yhteiskunnallisesti tärkeää on nyt kulutuskriittisyys. Taidekin kritisoi maailman tavaramäärää.

”Ihmiset häpeävät sitä, että heillä on paljon tavaraa.”

Häpeän vastareaktioksi on syntynyt somekampanjoita, joissa esitellään perhe-elämän sotkuisuutta. Myös tosi-tv-ohjelmat ja ammattimaisten järjestäjien blogit ovat tuoneet julki kotien tavarakaaosta.

Yhtä kaikki: on pakko luopua jostain.

Tässä tilanteessa ihmisille on tärkeää, miten tavaroista luovutaan, Kinnunen sanoo. Ei hyviä tavaroita haluta heittää pois noin vain.

Joku vuokraa peräkärryn ja ajaa 600 kilometriä viedäkseen vanhan lipaston uuteen paikkaan. Toinen vie vanhoja postikortteja päiväkotiin askartelumateriaaliksi. Vaikka oikeasti ne voisi viedä pahvinkeräykseen.

Kuluu älytön määrä aikaa ja vaivaa ja tarvitaan tietoa ja välineitä, jotta tavaroista voi luopua niin, että tuntuu hyvältä. Ja miksi?

Koska tavarat eivät ole omistajalleen merkityksetöntä materiaa.

Luopujat asettavat ehtoja sille, mihin käyttöön tavara annetaan: ei hamstereille, arvoiseensa käyttöön, tarpeeseen...

”Tarpeeseen antaminen yhdistää sukupolvia”, Kinnunen sanoo.

Entä jos omille aarteille ei löydy ottajaa?

Vanhat vanhemmat haluaisivat antaa tavaroitaan lapsille, mutta ne eivät kelpaa. Se on tragedia. Silloin tuntuu kuin ikääntynyt ei itse kelpaisi.

”Pitäisi olla perijäpalvelu. On tärkeä kokemus, että joku jakaa tavaraan liittyvät merkitykset, arvostaa tavaraa ja ottaa sen tarinoineen vastaan.”

Tavaran vastaanottamista voisi myös ruveta ajattelemaan kuin lahjana. Se on hyvä teko, jolla autetaan toista pääsemään tavarasta eroon. Ei revitä rikki antajan tunnesuhdetta tavaraan. Vastuu vain siirtyy toiselle.

”Sen jälkeen olisi sama, mitä tavaran vastaanottaja sillä tekee.”

Japanilaisen Marie Kondon suositussa KonMari-kirjassa kielletään antamasta tavaroita toisille riesaksi. Ne pitäisi heittää roskiin.

Kinnunen on eri mieltä. Hänestä pitää hyväksyä se, että ihmisellä on tunneside tavaroihin. Ja toimia sen mukaan.

Valokuvat ovat vaikeita. Ei niitä voi heittää roskiin. Jotkut vievät osan niistä museoon. Jotkut polttavat ne. Mutta paperivalokuviin on vaikea suhtautua vain materiana. Kuvien polttaminen tuntuu jotenkin maagiselta, pahalta.

”Se on symbolisesti raju ele. Tuntuu, että samalla myös valokuvien hetket tuhoutuvat”, Kinnunen sanoo.

 

Myös päiväkirjat ja kirjeet ovat rasite. Niitä säilytetään autotallissa muutosta toiseen. On kulttuurisesti kiellettyä heittää niitä roskiin.

”Ennen navetoissa oli tilaa tälle kaikelle.”

Kinnunen asuu itse rivitalossa. Yksi autotalli on täynnä tavaraa. Hän näkee kodin virtoina: ener­giaa, ihmisiä, postia ja pyykkiä virtaa. Jos virroista ei huolehdi, tulee kaaos.­ Lastenvaatevirran on paras liikkua nopeasti. Päiväkirjat liikkuvat hitaasti.

Mutta koti ei ole erityisen puhdas tai siisti, ja käsilaukkuun kertyy roinaa, pahasti, hän sanoo.

”Tämä on se pieni laukku, joka tulee sen isomman laukun sisään”, hän esittelee.

Tutkijuus kyllä vaikuttaa: hän on sentään miettinyt, missä ja miksi hän säilyttää päiväkirjojaan. Eikä hän kerää kirjoja, vaikka tietää, että ne ovat juuri hänen viiteryhmälleen erityisen tärkeitä. Koska tietopääomaa löytyy muualtakin, kirjojen keräämiseen pitäisi olla erityinen syy.

Juuri nyt Kinnusella on menossa henkilökohtainen KonMari-kokeilu. Hänellä on uusi neule, jota hän on opetellut paijaamaan.

KonMarihan edustaa japanilaista ajattelua, jossa tavarat ovat olentoja, jotka uurastavat ihmisen rinnalla. Nekin tarvitsevat lomaa. Niihin pitää suhtautua kiitollisuudella. Vaatteet on viikattava hellästi, ja tavaroista on tunnettava iloa.

”Itse en käsittele esineitä kovin kun­nioittavasti. Nyt kokeilin, mitä tapahtuu, jos ostan uuden neuleen ja kiitän ja silitän sitä käytön jälkeen. Huomaan, että silloin se on myös pakko laittaa kunnolla kaappiin, ei sitä voi heittää ruttuun.”

Se on sitä eettistä suhtautumista materiaan.

Kauhein vaihe muutossa on se, kun suurin osa tavaroista on pakattu, koti on purettu palasiksi ja jäljellä on kaikenlaista roinaa. Kaaoksen keskellä iskee epätoivo.

”Se on se kohta, jossa hermot menevät, harkinta pettää ja loppuja tavaroita heitellään hädissään roskiin.”

Kaikki muuttajat puhuvat ahdistuksesta tässä vaiheessa, Kinnunen sanoo. Suurinkin tavaran rakastaja rupeaa miettimään, että miksi tätä kamaa on näin paljon, missä on keräämisen mielekkyys.

”Kysymys herää, kun tavaroiden alta paljastuu kaiken takana oleva ruhjuisuus.” Siis rähjä, nuhju, kuluma ja roso, joka sisustuksen alla on.

Muuttoon liittyy myös häpeää. Siksi tutkijan oli vaikea päästä mukaan pakkaamaan. Ihmiset eivät halua näyttää itseään vieraille niin paljaana.

”Vanhat likaiset hammasharjat ovat kaikkein intiimeintä, mitä on”, Kinnunen sanoo.

Kaiken ryönän keskellä ihminen katsoo omaa elämäänsä kuin toisten silmin. Näkee, miten elää. Ja miettii, miten pitäisi elää.

Se on eettisten pohdintojen hetki!

 

Jotkut uhoavat, että nyt luovun kaikesta. Mutta eihän se ole mahdollista, Kinnunen sanoo. Ihmisellä on aina suhde materiaan.

Ja kohtahan kaaos onkin ohi. Seuraa Kinnusen mielestä muuton kiinnostavin vaihe: kantaminen.

Vapauttavin hetki muutossa on se, kun kaikki on pakattu eikä vielä olla uudessa asunnossa. ”Ihminen nauttii, kun istuu pahvilaatikkojen keskellä.”

Suomessa muuttotalkoot pitävät yhä pintansa. Muuttofirman käyttöä pitää puolustella. Rituaaliin kuuluu muuttopitsa. ”Mitä juodaan, se vaihtelee. Ja se, onko pitsa itse tehty vai haettu.”

Muutossa on olemassa ideaaleja, jotka kaikki tunnistavat. Onko tavarat pakattu hyvin, siitä on kaikilla selvä käsitys.

”Jos ei olisi painavia tavaroita, ei olisi yhteisiä talkoita. Joku voi uhota, että kannoin yksin joka ainoan tavaran. Mutta sohvaa ei pysty yksin kantamaan.”

Miten asunnosta tehdään koti? Yleensä sitä ensin muokataan, merkitään omaksi esimerkiksi väreillä. Sitten otetaan esiin tärkeät esineet. Joku ehkä laittaa ensimmäiseksi kirjahyllyyn koriste-elefanttien kokoelman. Koska hänen kodissaan sen kuuluu olla aina esillä. ”Se on järjestyksen tuomisen teko”, tutkija sanoo.

Esineillä tehdään kodista koti. Esineet eivät asetu, ne eivät löydä paikkaansa – niin ihmiset puhuvat. Ikään kuin tavarat olisivat elollisia olentoja.

”Joku sanoi, että tämän kodin seinät hylkivät meidän tavaroita. Näitten seinien kanssa pitää oppia elämään.”

Kun Kinnunen itse muutti, uudessa kodissa arveluttivat persikanväriset seinät. Heidän tavaroissaan oli erilaiset värit: sitruunankeltaista. Sitten hän näki, että Le Corbusier oli yhdistänyt juuri nuo värit ja lisäksi smaragdinvihreää. Mikä ettei?

”Ajattelemalla uudella tavalla pystyin hyväksymään värit. Vain yksi seinä maalattiin uusiksi.”

Esineet kannattelevat arjen rutiineja. Uudessa kodissa se vie aikansa. Ensin ei osaakaan aamulla silmät ummessa kahvinkeittimelle.

Joku hankkii uuteen kotiin ensimmäiseksi kunnon ruokapöydän, jonka ympärille kaikki voivat kerääntyä. Toiselle on tärkeintä työpöytä, jonka ääressä kirjoittaa.

Kinnusen tutkimuksissa erottuu kuitenkin tiettyjä suomalaisille erityisen tärkeitä asioita.

Kirjahylly on edelleen kodin luomisessa keskeinen, Kinnunen sanoo. On iso asia päättää, laitetaanko hylly pystyyn niin kuin ennen vai eri tavalla. Tai luovutaanko siitä.

Verhot ovat todella tärkeät. Ne sulkevat kodin sisäänsä, ja toisaalta kuosit myös näkyvät ulos. Jotkut ovat sijoittaneet verhoihin ison summan rahaa. Samoja verhoja on voitu käyttää pitkään. Muutossa huolehditaan, sopivatko ne uuteen asuntoon. Kun on kotiuduttu, verhot unohdetaan.

 

Eläimet ja kasvit ovat ehdottomia kotiutumisen mittareita. Ne ovat kanssa-asujia. Eläin voi vieroksua uuden kodin tuoksua. Kukka voi kärsiä vedosta. Vasta sitten ollaan kuin kotona, kun eläimet ja kukat viihtyvät.

Milloin tietää, että asunnosta on tullut koti? Kinnusen tutkimuksessa ihmiset kuvailevat sitä näin:

”Koti on koti, kun en enää haista omaa kotiani. Kun en kuule, kuinka putket lorisevat. Kun en enää herää siihen, kun Hesari putoaa luukusta.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • muutto
  • kodin järjestys
  • KonMari
  • Anna-Stina Nykänen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hurmaavasti harmaantunut britti paljastui ghanalaiseksi huijariksi, jolle Anja menetti 170 000 euroa – HS esittelee tyypillisimmät verkkohuijaukset ja kertoo, miten niitä voi välttää

    2. 2

      Pilapiirtäjät moukaroivat Trumpia – HS valitsi 62 parasta piirrosta

    3. 3

      Miksi kankkunen tuntuu vuosi vuodelta pahemmalta? Tutkija kertoo, mistä krapula oikeastaan johtuu

    4. 4

      Poliisi tyhjensi Kaivopuiston nuorten rähinöinnin vuoksi Helsingissä – Alkuillasta 35 000 seurasi Mantan lakitusta sateisessa säässä

    5. 5

      Vieraannuttaminen vahingoittaa lasta vakavasti

    6. 6

      Maineikas vuorikiipeilijä Ueli Steck putosi ja kuoli Mount Everestillä – ”Hän liukastui”

    7. 7

      Poliisi on alkanut sakottaa luvatta maassa olevia, kun säilöönottokeskuksiin ei mahdu eikä palautus kotimaahan onnistu

    8. 8

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    9. 9

      Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

    10. 10

      Ehdokas paiskoo hommia, ja sitten tulee joku Aaltonen ja menee valtuustoon – aakkosilla on väliä vaalikamppailussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

    2. 2

      Vanha rouva näytti herttaiselta, mutta yhtäkkiä olinkin rasististen herjausten kohteena

    3. 3

      Pilapiirtäjät moukaroivat Trumpia – HS valitsi 62 parasta piirrosta

    4. 4

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    5. 5

      Maineikas vuorikiipeilijä Ueli Steck putosi ja kuoli Mount Everestillä – ”Hän liukastui”

    6. 6

      Miksi kankkunen tuntuu vuosi vuodelta pahemmalta? Tutkija kertoo, mistä krapula oikeastaan johtuu

    7. 7

      Poliisi tyhjensi Kaivopuiston nuorten rähinöinnin vuoksi Helsingissä – Alkuillasta 35 000 seurasi Mantan lakitusta sateisessa säässä

    8. 8

      ”Minulla on mielenterveysongelmia, petyin niin pahasti” – Mohammad Tamim palasi Jyväskylästä Afganistaniin, mutta onko hän nyt turvassa?

    9. 9

      Poliisi on alkanut sakottaa luvatta maassa olevia, kun säilöönottokeskuksiin ei mahdu eikä palautus kotimaahan onnistu

    10. 10

      Politiikassa on yksi tabu, joka on kuin insestin, ihmissyönnin ja pedofilian vastine – ja ilman sitä olisimme kuolleita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    2. 2

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    3. 3

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    6. 6

      Jari Lindström yritti johtaa kahta ministeriötä mutta sairastui vakavasti – Nyt hän puhuu HS:lle aiheesta, josta poliitikot ovat vaienneet

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää