Valikko
Sunnuntai

Juuri itsenäiseksi julistautuneessa Armeniassa on perustettu kymmeniä kansallismielisiä ryhmiä, jotka pyrkivät irrottamaan tasavallan Neuvostoliitosta aseellisesti TAISTELUUN VAPAAN JA SUUREN ARMENIAN PUOLESTA

Tilaajille

Kun hautajaissaattue kulkee ohi, joukko kaupungin keskustan kadun varrella seisovia sivustakatsojia kohottaa nyrkkiin puristetun kätensä. Lippuun kiedottu soturin ruumis makaa arkussa, jota kantaa harteillaan kuusi taisteluasuista nuorukaista. Arkun edellä marssii univormupukuisia taistelijoita Kalashnikov-rynnäkkökivääreitään heilutellen.

Saattue lähestyy hautaa, ja pyssymiesten joukkoon ilmaantuu pappi. Hän pitää kohotetussa kädessään ristiä. Kun arkku on laskettu hautaan, neljä taistelijoista astuu esiin. Pistoolia kantava vanhempi mies huutaa komennon, jolloin soturit ampuvat viimeiseksi tervehdykseksi Kalashnikovinsa tyhjäksi kesäiselle taivaalle.

Beirut vai Belfast? Ei kumpikaan, vaan Jerevan, Armenian neuvostotasavallan pääkaupunki. Vainaja ei kuulunut lähi-idän amal-järjestöön eikä Irlannin tasavaltalaisarmeijaan IRA:han vaan Armenian itsenäisyysarmeijaan ja sai surmansa yhteenotossa Neuvostoliiton sisäministeriön joukkojen kanssa.

Itsenäisyysarmeija on vain yksi niistä monista raskaasti aseistetuista kansallismielisistä ryhmistä, joita on viime kuukausina ilmaantunut Armeniaan. Tuoreimpien tietojen mukaan järjestöjä on 29. Niiden koko vaihtelee: pienimmissä on muutamia, metsästyskiväärein aseistautuneita miehiä; suurin on Armenian kansallisarmeija, joka väittää riveissään olevan 150000 jäsentä. Sen asevarastoon kuuluu automaattiaseita, kranaatteja ja sinkoja.

Ryhmistä käytetään yhteistä nimitystä fidain - vanha armeniankielinen sana, joka merkitsee "tuomitut".

Vaikka ryhmien välillä on eroja sekä poliittisissa että sotilaallisissa menettelytavoissa ja päämäärissä, niillä on kolme yhteistä tekijää.

Niitä yhdistää palava rakkaus Armeniaan. Ne tuntevat asemansa uhatuksi Neuvostoliiton hajoavassa imperiumissa ja katsovat joutuneensa vihamielisten, islaminuskoisten Azerbaidzhanin, Iranin ja Turkin saartamiksi. Ne vihaavat neuvostojärjestelmää, jota ne syyttävät armenialaisen isänmaansa pirstomisesta.

Fidain-ryhmistä radikaaleimpia ovat syyskuussa 1989 perustettu Itsenäisyysarmeija ja sen poliittinen siipi, viime huhtikuussa järjestäytynyt Tasavaltalaispuolue.

Tasavaltalaispuolueella on vaaleissa omat ehdokkaansa. Itsenäisyysarmeijan tavoitteena on Armenian irrottaminen Neuvostoliitosta ja ajan mittaan nykyistä huomattavasti suuremman Armenian valtion muodostaminen.

Taistelijat tekevät vastarintaa sisäministeriön joukoille ja KGB:lle vuoristoisella maaseudulla. Heillä on käytössään automaattiaseita, kiväärejä, omatekoisia kranaatinheittimiä ja sinkoja sekä mahdollisesti jonkin verran kenttätykistöä.

Itsenäisyysarmeijan vapaaehtoiset sijoitetaan maaseudulle sotilaalliseen koulutukseen ja lähetetään itsenäisinä yksikköinä kuukauden kestäviin tehtäviin. Miehet palaavat kotiinsa tai turvataloihin viikon kestävän levon ajaksi.

Itsenäisyysarmeijan 28-vuotias komentaja Leonid Azgaldjan tähdentää taistelun kahtalaista luonnetta: "Kun Armenia liitettiin Neuvostoliittoon, kansakuntamme lohkottiin ja se joutui pääasiassa muiden neuvostotasavaltojen hallintaan. Meidän täytyy palauttaa nuo alueet itsellemme." "Kyse ei ole pelkästään Karabahista ja Nahitshevanista. Myös Gruusiassa ja Turkissa on Armeniaan historiallisesti kuuluvia alueita." "Emme kuitenkaan ole typeryksiä, vaan tiedämme, ettemme voi heti saada noita alueita haltuumme. Juuri sen vuoksi päämäärämme eivät voi olla vain sotilaallisia. Meidän täytyy olla aktiivisia myös poliittisesti ja saada noiden alueiden armenialaiset aiempaa tietoisemmiksi tilanteesta." "Meitä täytyy pitää armenialaisten kansallisen perinnön palauttajina. Juuri sen takia poliittista ja sotilaallista taistelua ei voi erottaa toisistaan. Itsenäisyysarmeija ja tasavaltalaispuolue täydentävät toisiaan." "Tärkeimmät vihollisemme ovat järjestyksessä venäläis-kommunistinen imperiumi, itäinen hirmuvalta, paikalliset kommunistibyrokraatit, Neuvostoliiton sisäministeriön joukot, KGB ja turkkilaiset." Vaikka Azgaldjan pitääkin pääasiassa Azerbaidzhanissa eläviä azereita vihollisinaan, hän näkee tilanteen laajemmassa yhteydessä: taisteluna Moskovaa vastaan.

"Neuvostoliiton valtiomahti haluaa tietenkin pitää Armenian ja Azerbaidzhanin alueet toisistaan erillään. Sen vuoksi se haluaa antaa kuvan, että kaksi villiä tai puolivilliä kansakuntaa ottaa yhteen jossakin kaukana etelässä." "Väitetään, että me vain revimme toisemme riekaleiksi, ja Moskova astuu kuvaan ylimpänä tuomarina. Neuvostoliitto käyttää sotilaitaan nimenomaan ärsyttääkseen naapurikansallisuutta meitä vastaan, mikä herättää varsin alkeellisia vaistoja. Moskovalle tärkeintä on voima, ja meidän tulee toimia sen mukaan. Otamme sen huomioon kaikessa toiminnassamme." Azgaldjan ei kaihtele kertoa näkemyseroista Itsenäisyysarmeijan ja joidenkin muiden fidainien välillä.

"Kun taistelemme, taistelemme yhdessä ja olemme samalla puolella. Taistelumme päämääränä on kuitenkin kansallinen itsenäisyys. Sen takia meillä on muutamia operaatioita, joihin muut eivät voi osallistua." "Tärkein päämäärämme on itsenäinen Armenia. Sen luominen on ainoa keino, jonka avulla pystymme kehittymään sivistysvaltioksi." Niva-jeeppi kaasuttaa puoliltaöin Jerevanin liikenteessä kohti lähiöitä, puikkelehtii ruuhkassa torvi soiden päin punaisia valoja.

Univormupukuisella ajajalla on vaikeuksia auton vaihteiden kanssa. Hänen oikea kätensä on kannatinsiteessä, ja vieressä istuva mies kurottuu silloin tällöin antamaan apuaan. Takaistuimelle ahtautunut parrakas jätti pitelee sylissään Kalashnikovia - "ainoaa hyvää, minkä olemme saaneet Neuvostoliitolta". Miehen jalkojen juuressa on kassillinen käsikranaatteja.

Armenian kansallisarmeija on saanut tiedon, että Jerevaniin on tulossa

jatkuu seuraavalla sivulla

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    3. 3

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    4. 4

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    5. 5

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    9. 9

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    10. 10

      Kymmeniä loukkaantui metrovaunujen suistuttua radalta New Yorkissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää