Valikko
Sunnuntai    |   KYSY KIRSTILTÄ

Kysy Kirstiltä? Rakkaat lukijani...

Tilaajille

Kysy Kirstiltä?

Rakkaat lukijani! Rakkaisiin asioihin liittyvä sanasto on aina laajaa. Niinpä on myös uhkapelitermeissä. Viikko sitten kirjoitin sököpelistä ja rattaista eli kahdesta parista ja nyt Jaakko Salin Vantaalta palauttaa mieleen muutaman kymmenen vuoden takaisia sanontoja. 1950-luvulla oli Salinin mukaan tapana sanoa, kun peluri sai kahdet parit: "Kahdet on rattaat koukkarit ja kiesit." Nimittäin molemmissa kyseisissä ajopeleissähän on kaksi pyörää.

Eli kaikki nyt yllättämään pelikaverit seuraavassa sököillassa perinnetietoisella kiljahduksella.

Olen vajaa kolmekymppinen ihminen ja minua ahdistaa, kun en kehtaa kysyä keneltäkään, millä perusteella Vanhan valtaus muka oli valtaus, jos kerran opiskelijat valtasivat oman talonsa? Ja miksi tästä näennäisvaltauksesta kouhkataan edelleen?

J. K., Oulu

Kas vain, lapsoset eivät enää muista tätä ikimuistoista, ihanaa ja kieltämättä hyvin mainostettua tapahtumaa. Niin muuttuu maailma. Vanhan ylioppilastalon valtauksessahan 25. 11. 1968 olikin kysymys siitä, että ryhmä opiskelijoita, niin sanotut radikaalit, valtasivat talon toisilta opiskelijoilta, niin sanotuilta vanhoillisilta.

Tuona päivänä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan virallisen johdon, joka koostui vanhemmasta opiskelijapolvesta eli niin sanotuista viiskytlukulaisista, oli määrä järjestää Vanhalla ylioppilaskunnan vuosijuhla. Itsensä presidentti Urho Kekkosen piti tulla juhlaan puhumaan. Tämä oli radikaalien mielestä kaikkiaan sietämätön ajatus: heidän mielestään moinen virallinen, pompöösi juhlinta oli pystyynkuollutta ja vahvisti vanhoja rakenteita, jotka olisivat kaivanneet uudistamista.

Siksi he valtasivat juhlapäivänä juhlapaikan, panivat ranttaliksi ja kieltäytyivät lähtemästä talosta pois. Juhlat siirrettiin kiireesti muualle, Urkki puhui juhlassa ja kiitteli puheessaan reippaita opiskelijoita, jotka näin pontevasti osoittivat mieltään.

Valtauksesta kouhkataan edelleen, koska se oli merkittävä käännekohta, eräänlainen lähtölaukaus radikaalin opiskelijapolven esiinmarssille. Kouhkaajat ovat kyllä pääsääntöisesti niitä keski-ikäisiä ihmisiä, jotka joko osallistuivat hommaan ja muistelevat sitä nyt nostalgisesti kaihoten tai kauhuten, tai niitä, joita on 28 vuotta harmittanut, etteivät he ehtineet mukaan.

Miksi kaikkien maailman puhelinluetteloiden Keltaiset sivut ovat juuri keltaisia?

Nimim. Lempiväri punainen, Hämeenlinna

Ne ovat keltaisia juuri siksi, että kaikki muutkin Keltaiset sivut ovat keltaisia. Kyseessä on siis silkka matkiminen: Alun perin keltaisen värin keksivät amerikkalaiset puhelinluettelontekijät mainossivuilleen, ja muualla keltaiseen on päädytty amerikkalaisluetteloiden innoittamana.

Amerikkalaiset taas päätyivät keltaiseen todennäköisesti siksi, että se on valkoisen jälkeen toiseksi paras painopohja mustalle tekstille. Keltainen myös käsitettiin mainoksille sopivaksi, raflaavaksi ja huomiota herättäväksi väriksi. Erivärisillä sivuilla taas haluttiin erottaa mainostusluonteinen puhelinnumerotieto tavallisesta luettelo-osasta.

Kyseessä ei todella ole mikään uusi keksintö. Helsingin puhelinluettelon ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1880, ja ensimmäiset keltaiset lehdet siihen liitettiin jo 1925.

Luin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä Petrovicin perheestä, joka muutti Sarajevosta pakolaisina Suomeen, Helsinkiin. Nyt he muuttivat takaisin Sarajevoon. Haluaisin tietää, mihin osoitteeseen tämän perheen tyttärelle Lealle voi kirjoittaa sinne Sarajevoon.

Nimim. Ihastunut, Ilmajoki

Ihastuminen on toki aina nättiä ja kannatettavaa. Kirjoita ihmeessä Lealle osoitteeseen Lea Petrovic, Augusta Brauna 8, Sarajevo, Bosnia-Hertsegovina.

Olen avaruuskävelyllä. Avaruuspuku menee rikki ja paineet karkaavat. Mitä tapahtuu? Onko uskominen joitakin tieteiselokuvia ja tv-sarjoja, joissa pää paisuu ja poksahtaa ilmapallon tavoin? Vai onko lopputulos visuaalisesti hillitympi?

Nimim. Avantouimari, Jyväskylä

Tempun testaamista käytännössä ei voi suositella. Tieteiselokuvat ovat aivan oikeassa siinä, että jos avaruudessa leijuvan ihmisen pusakkaan tulee reikä, siinä käy kalpaten. Sen sijaan aivan varmaa ei ole, tapahtuisiko tämä muutaman sekunnin murhenäytelmä juuri elokuvien esittämällä tavalla päänpoksahduksineen ja kaameine turpoamisineen.

Ihmisen kroppa soveltuu elämään ainoastaan normaalissa tai liki normaalissa ilmanpaineessa. Avaruudessa normaalia ilmanpainetta ei ole, ja siksikin keho pitää suojata erityisellä suojapuvulla, jonka sisällä paine pysyy vakaana.

Vesi kiehuu normaalipaineessa - siis esimerkiksi kotikeittiössä - sadassa asteessa. Jos paine on vain sadasosa normaalista, veden kiehumispiste on parin-kolmenkymmenen asteen paikkeilla. Eli alempana kuin ihmisen ruumiinlämpö.

Jos avaruuspukuun tulisi reikä, ihmisen kudosnesteet alkaisivat nopeasti kiehua. Tämä tapahtuisi luultavasti muutamassa sekunnissa. Kiehunnasta ja kuplanmuodostuksesta aiheutuisi myös tieteiselokuvien ansiokkaasti esittelemää turvotusta.

Verisuonistossa paine on vielä erilainen, joten veri alkaisi kiehua vasta hetken - ehkä jonkin sekunnin - kuluttua. Lopullinen kuolinsyy olisi todennäköisesti se, että sydän saisi pumpattavakseen veren sijasta vain epämääräistä vaahtoa, ja verenkierto lamaantuisi.

Olennaista on se, kuinka nopeasti kiehunta alkaisi - eli kuinka monta sekuntia avaruuskävelijällä olisi aikaa pelastautua. Tästä asiasta ei kenelläkään satu vielä olemaan käytännön kokemusta.

Koska kysymys ihmisen selviytymisestä rikkinäisessä avaruuspuvussa on avaruuslennoilla aivan olennainen, suurvallat ovat luultavasti tutkineet asiaa salaisissa laboratorioissaan eläinkokein. Tästä ne eivät kuitenkaan suostu paljastamaan mitään kenellekään, edes Kirstille, koska eläinten poksautteleminen kuoliaiksi on julmaa ja poliittisestikin hyvin kyseenalaista.

Kirsti vastaa tällä palstalla lukijoiden ongelmiin. Kysymysten pitää olla tiiviitä ja selkeitä ja mukana on oltava kysyjän nimi tai ainakinnimikirjaimet ja kotipaikka.

Jos Kirstin vastaus ei tyydytä tai tiedät paremman, voit lähettää hänelle omat ehdotuksesi.

Kirstin osoite on: Kysy Kirstiltä,HS-sunnuntaitoimitus, PL 975, 11101 Helsinki.

Voit lähettää kysymyksesi myös faksilla, puh. 90-1222448

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    3. 3

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    4. 4

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    5. 5

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    8. 8

      Kymmeniä loukkaantui metrovaunujen suistuttua radalta New Yorkissa

    9. 9

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    10. 10

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää