Valikko
Sunnuntai

Koirien kotikatu Joskus tulee murinaa, mutta nykyään on tultava toimeen kaikenlaisten naapureiden kanssa. Ei täällä sentään kopeissa asuta. Tämä on arvostettua aluetta.

Tilaajille

ILSE RAUTIO Kuva PERTTI NISONEN Se on mitätön kadunpätkä, tuskin 300 metrin mittainen. Sitä reunustavat turhaa omaperäisyyttä karttavat mutta hyvinvoinnista kielivät omakoti- ja paritalot. Mikään ei näytä poikkeavan keskiluokkaisesta, tasaisesta elämänmenosta. Mutta jos malttaa tarkkailla kadun elämää, tutustuu vähitellen mitä erilaisimpiin kohtaloihin.

Kadun asukkaat tuntevat kaikki toisensa. He tervehtivät ja jättävät viestejä, jotka lumen aikaan paistavat keltaisina tageina ohikulkijan silmään. He ovat enemmän tai vähemmän ystäviä keskenään. He rakastavat, he vihaavat. Koirien kotikadulta löytyvät kaikki tunteet ja intohimot.

Tai eivät ihan kaikki: omanvoitonpyyntiä on, mutta juonittelu puuttuu.

Koirien kotikadulla on kahdeksanmiljoonaa tarinaa, tai ainakin runsas tusina.

Kadun veteraani on lapinkoira Pippa , 14. Hän pysyttelee kotitalonsa tienoilla ilman porttia, ilman aitaa ja ulkoiluttaa itse itsensä. Ennen oli toisin. Elämänsä ensimmäiset 10 vuotta Pippa oli kaupunginosan kingi - tai paremminkin queen -, joka ei tarvinnut ihmeempää syytä lähteäkseen omille retkilleen.

Nyt Pipan askel on lyhyt ja hampaat kuluneet. Äänikin on mennyt. Pahat kielet väittävät sen kadonneen rajuun yöelämään, mutta Pippa itse vakuuttaa, että syynä on yksinkertaisesti taukoamaton haukkuminen.

Aikaisemmin Pipalle haukuttiin vastaan, ja kadun asukkaiden välit saattoivat kiristyä katkeamispisteeseen. Mutta aika tasoittaa ristiriidat. Nyttemmin vanhan rouvan kanssa kehtaa kinastella vain joku nuori narttu, joka haluaa Pipaksi Pipan paikalle.

Pipassa on sitkeyttä, heissä kaikissa on. Kadun toisen pään vanhin, mopsi Moppe , 13, käväisi jo kerran Tuonelan porteilla sairastuttuaan märkäkohtuun. Kun hän oli tiputuksessa, lääkäri totesi, että jollei leikata, koira kuolee varmasti. Onneksi pohjoismainen korkea lääketiede onnistui pelastamaan vanhan neidin, ja leikkauksen jälkeen kotona Moppe jo kiepsahti jaloilleen ja meni vesikupin ääreen.

Pipan ystäväpiiriin kadun alkupäässä kuuluu naapurin viisivuotias hovawart Donna , joka usein hypähtää kotiaidan yli Pippaa tervehtimään. Muutoin Donna rakastaa istuskelua makuuhuoneen kaksoissängyllä, josta on mainio näköala kadulle. Mutta ilmaista patjaahan ei ole, joten Donna joutuu samalla myös vahtimaan ohikulkijoita. Tuskin mikään voisi olla hovawartille häpeällisempää kuin päästää vahingossa vieras pihapiiriin.

Pipan ja Donnan ystävyys rakoilee silloin tällöin, mutta todelliset draaman ainekset löytyvät kadun toiselta puolelta.

Tähän mennessä tapahtunut: Bitti ja Baudi eivät olleet veljeksiä, vaikka he olivat yhdeksän vuotta kahden. Parikiloiset chihuahua-urokset olivat oppineet keskinäisen komentosuhteen. Bitti määräsi ja Baudi rähjäsi. Kun kadun keskivaiheilta kantautuivat puolen vuoden välein airedalenterrieri Rauhan , 6, kutsuhajut, mikään aita ei estänyt poikia kipaisemasta altista narttua liehittelemään. Ah, miten he keekoilivat pekkarisina. Kosiskelu pysyi kuitenkin kristillisen moraalin vaatimalla pohjalla, mistä kenties oli kiittäminen kokoeroa.

Sitten - katastrofi. Taloon muutti dobermannin pentu Verona , joka kasvoi kilon viikossa. Rauha ärisi tulokkaalle, jos tämä äityi kovin päällekäyväksi, mutta suhtautui enimmäkseen suopeasti. Tytöillä oli välillä hirmu hauskaakin keskenään. Pojat aavistivat kuitenkin pahaa ja pyrkivät pitämään nuoren naisen kurissa, laihoin tuloksin. Siinä vaiheessa, kun Veronan säkäkorkeus meni Rauhan yli, Rauha liittyi poikien rintamaan.

Mutta nyt paljastui onnettomuus koko kauheudessaan: pojilta oli viety suvunjatkamistaito. Ei toki millään raa'alla menetelmällä, ei heistä eunukkeja tehty. Vasektointi vie hedelmällisyyden, mutta mielikuva miehisyydestä säilyy. Jotenkin se vain nujersi Baudin. Nöyryytettynä hän antoi vallan naiselle.

Nyt Verona kulkee kadun kuningattarena, vaikka on vasta kymmenkuinen. Hänen turkkinsa on mustaa kiiltosilkkiä, ja Rauhan silmät kapenevat kateudesta joka kerran, kun hän näkee Veronan. Kateutta lisää tieto, että Verona on päässyt parhaaseen mahdolliseen koulutukseen.

Oi julmaa maailmaa. Oi nuoren kaunottaren ylimielisyyttä!

Vaikka Rauhan olisi kyllä syytä mennä hiukan itseensä, sillä ei hänelläkään huonosti mene.

Pipan äänen sorruttua hän voi mahtailla olevansa kadun meluisin koira, eikä hän kaihda mielipiteensä ilmaisemista. Erityisen tarkka hän on ympäristöhygieniasta. Rauhan normaali huomauttelu ohikulkijoiden viinanhajusta, äänenkäytöstä, roskien heittelystä tai kovaäänisestä kävelystä ylipäänsä on tehnyt hänestä luonne-epäillyn: sellainenhan jokaisessa tarinassa täytyy olla.

Piisaa sutjakkaalle kuusivuotiaalle yhä ihailijoitakin, esimerkiksi Teri . Tähän kahdeksanvuotiaaseen labradorinnoutajaan onkin erotiikkaa kaipaavien syytä suunnata katseensa. Hän on kadun silmänvilkuttaja. Mikään ei häntä lannista, eivät pahat sanat tai hampaiden näytöt. Seuraavan kerran tavatessa häntäherra on yhä innokkaasti tekemässä ehdotuksia.

Mutta niin naisiin menevä ja mukava kuin Teri onkin, hänessä palaa ikuinen vapauden kaipuu. Kun kiihottavat seikkailut käytännön esteiden vuoksi jäävät kokematta, Teri tavallaan elää kultaisessa häkissä.

Se on katala kohtalo sankarille, joka olisi valmis valloittamaan koko maailman.

Veriteotkaan eivät valitettavasti ole koirien kadulla tuntemattomia. Ja miten niiden uhreiksi aina joutuvatkin kaikkein viattomimmat.

Cairnterrieri Solttu oli kaikkien mielestä mukava heppu. Hän ei olisi tehnyt kärpäsellekään pahaa, koska ei olisi saanut sitä kiinni.

Mutta sitten muutti kotikadun lähistölle vieras, isokokoinen sälli, joka kulki remmittä. Eräänä kirkkaana talvipäivänä tulokas hyökkäsi äkkiarvaamatta pienen Soltun kimppuun, nosti hänet maasta ja ehti purra sekä niskaan että kaulaan vertavuotavat haavat, ennen kuin sivulliset ehtivät hätiin. Solttu pystyi hädin tuskin ryömimään nukkumapaikalleen lehtikoriin.

Tapaus puhutti asujaimistoa pitkään. Poliisitoimiin ei haluttu mennä, vaikka vieras uhosikin, että jos hänet halutaan nalkkiin, on paras vaatia sitä suoraan poliisilta.

Kadun koirat ovat nimittäin sitä mieltä, että vaikka riitoja ei aina voidakaan välttää, ne poistetaan päiväjärjestyksestä nopeasti, kenties kovaäänisestikin. Mutta kuormasta ei syödä. Kuormaa ei edes näkyvästi purra. Keskenään voidaan nahistella, mutta ulospäin seistään yhtenä rintamana.

Sen on muille opettanut kultainennoutaja Jenny , 9. Hän on kadun leidi ja ehdoton henkinen johtaja, niin vanhapiika kohdunpoiston takia kuin onkin. Hän tuntee kadun väestön ja tervehtii armollisesti kotitalonsa edessä istuen. Jokainen kadun koira käy vuorollaan nöyristelemässä Jennyn edessä, jopa muuten tiukka Rauha.

Jenny ottaa kaikki huomionosoitukset vastaan valkeiden silmäripsien värähtämättä, mutta katsoo tarkan suosikkijärjestelmän mukaan, kuka saa poiketa hänen pihaansa. Tuntemattomilla koirilla ei sinne ole asiaa.

Jenny pystyy henkisellä ylivoimallaan nujertamaan jopa virkavallan. Kerran hänen talonsa eteen pysähtyi poliisiauto, josta kuuluva ääni käski panna koiran kytkyeen. Jenny vain istui ja katsoi hitaasti. Ilmekään ei värähtänyt hänen kasvoillaan.

"Tule pois", kuului autosta järkevämpi ääni ja sininen kulkuneuvo lähti hiljalleen eteenpäin.

Koirien kotikadulla ei synnytä, eikä sinne kuolla. Mutta siellä eletään ja niin ovat myös syntymä ja kuolema alituisesti läsnä.

Vastikään joukosta on poistunut karkeakarvainen mäyräkoira Asta , jonka säännöllinen askellus vielä rapsahtelee muistojen kätköistä jälkeen jääneiden korvissa.

On lähtenyt dobermanni Tipsa , joka ymmärsi miten jäihin pudonnut pelastetaan, ja on lähtenyt vehnäterrieri Renni , joka aikoinaan asui Soltun taloa. Kun Renni ei enää tuskiltaan pystynyt asettumaan makuulle, hän seisoi sohvan vieressä elämänsä viimeisen yön ja kuunteli, kun hiljaa silitettiin. Seuraavana päivänä tuli suuri noutaja.

Menneiden polvien jättämää valtavaa aukkoa täyttämään on tullut myös newfoundlandinkoira Puh , 4 kk. Hän on seurannut virassa Roopea , joka rakasti ja kuolasi kaikkea mikä liikkui.

Puh ei vielä ole oikein tajunnut omien voimiensa valtavuutta. Häntä on sanottu ilkeäksi mutta kiusalliseksi, vaikka hän vain kipuilee normaaliin murrosikäisen tapaan. Hänen intohimonsa oli maata vesikupissa, kunnes se kävi ahtaaksi, jolloin hän siirtyi talon vesipatjalle. Sieltä hänet on yleensä löytänyt, paitsi silloin, kun keittiön uunissa muhi karjalanpaisti. Keskenkasvuinenkin ymmärsi, että velvollisuus menee henkilökohtaisen mukavuuden edelle.

Tällä hetkellä kadun yhteinen murhe on cockerspanieli Essi , 8, jonka elinpäivät ovat miltei sormin laskettavissa. Pahan alku ja juuri oli tulehdus, joka johti lääkekierteeseen. Kortisoni on kerännyt nestettä ruumiiseen, ja päivälenkit ovat lyhentyneet muutamaan kymmeneen metriin.

Toisaalta hän suhtautuu kohtaloonsa tyynesti. Ehkä hän on mielessään jo alistunut siihen, että sitten kun olet kyllin viisas elämään, sinun on aika täältä lähteä.

Mutta surunkin keskellä loistaa valonsäde.

Koirakadulla se on Rommel . Nyt hän on vasta 10-kuukautinen, ylisuuri schäfer, joka ei vielä tiedä tulevista mahdollisuuksistaan. Hän jumaloi ja palvoo ehdoitta kaikkea mikä liikkuu.

Oikeastaan hän kuuluu tälle kadulle vain puoliksi, sillä hänellä on toinen koti muutaman sadan metrin päässä. Mutta Rommel kyllä asuu kakkoskodissaan Rauhan naapurissa viikoittain.

Rauhakin hyväksyy Rommelin, koska ilmeisesti salaa nauttii miehistä, jotka ovat höynäytettävissä. Rommel tekee mitä Rauha käskee - hän tekee mitä tahansa kuka tahansa käskee. Siksi häntä pidetään lempeydestään huolimatta, tai juuri sen takia, hiukan yksinkertaisena. Vaikka hän voimillaan pystyisi nujertamaan kenet hyvänsä, hän vain hyväntahtoisesti heiluttaa häntäänsä kovaäänisimmänkin loukkauksen edessä.

Toivotaan, että Rommelin valoisa luonne ei koskaan saisi liian pahoja kolhuja. Historia on täynnä varoittavia esimerkkejä; ajatellaan vaikka Hitleriä, jonka toiminta epäilemättä pohjautui nuoruuden nöyryytyksiin.

Rotuoppeja ei koirien kotikadulla onneksi tunneta. Kadun ainoa roduton on Sani , 10 kk. Hänellä ei ole näyttää minkäänlaista sukutaulua, mutta hän on kaikkien kaveri.

Ei se rotuasioista johdu, että Sani on valmis alistumaan jokaisen edessä, oli maa kuinka kurainen tahansa. Varhaislapsuuden traumat ne yhä vaikuttavat hänen käytökseensä; hän tuli kotikadulle koirien suojakodista.

Kadun koirat ovat etuoikeutettuja, eivät he sitä kiistä. He saavat osakseen hellyyttä. Palvontaa. He saavat tarvittavan määrän liikuntaa päivittäin. Neliöistä ei ole puutetta. Vitamiinit ja ruoka tulevat ajallaan.

He ottavat kaiken vastaan kuin kyseessä olisi luonnon laki.

Vaikka on heidänkin korviinsa päässyt tarinoita kaukomaista, joissa koirat elävät hirvittävissä oloissa.

Rauhalle on kerrottu nepalilaisista lajitovereista, jotka syntyvät ja kuolevat kadulla. Elämänsä he viettävät slummeissa lian peittäminä ja kirppuisina ja kaivavat ruokansa haisevista jätekasoista. He väistelevät potkuja ja varovat jäämästä kiinni, sillä se voisi merkitä julmaa ja tarkoituksetonta kidutusta. Bangkokin koirilla on niin huonoja kokemuksia ympäröivästä todellisuudesta, että he eivät uskalla syödä edes turistien tarjoamia herkkupaloja. Meksikossa taas koirien yli ajetaan turhaan jarruttelematta, huvin vuoksi. Jossakin koiria jopa syödään.

Koirien kyky kohdata todellisuus on ehkä vajavainen, mutta joskus heidän silmiinsä ilmestyy ikään kuin kauhu. Miettivätkö he silloin, miten kauan maailma pysyy pystyssä?

Jos se hiukan vielä täyttyy, jos ruoka loppuu, jos jokin muu laji luontaisten vihollisten puutteessa pääsee paisumaan liiaksi, jos sen lisääntymistä ei haluta tehokkaasti rajoittaa, niin koirille tuskin on enää tilaa samalla planeetalla.

Siinä vaiheessa maailmassa on yllin kyllin käsiä, joissa on ikiaikainen kaipuu silittää eläimen turkkia, mutta silloin ei enää ole mitään silitettävää.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Murhatutkimuksissa yllättäen paljastuneen metsähaudan vainajia yritetään nyt tunnistaa – hautaa on hoidettu, paikalliset arvelevat

    5. 5

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    6. 6

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    7. 7

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    8. 8

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    9. 9

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    10. 10

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää