Sunnuntai

Ranskan älymystö kuohuu Algerian...

Pariisi MARKKU SAKSA Algerian tilanne on saanut ranskalaisen älymystön suunniltaan. Maan johtavat filosofit, lehtimiehet, kirjailijat ja esiintyjät kirjoittavat ja vetoavat päi vittäin Algerian kansan puolesta. Mitään ei kuitenkaan tapahdu virallisella rintamalla. Le Monde -lehti julkaisee päivittäin aukeaman "algerialaiskirjeitä". "Sanat tappavat täällä varmemmin kuin Kalashnikov", kirjoittaa algerialainen opettaja pelon le imaamasta arjestaan. Lionel Jospinin hallitusta syytetään kyynisestä Algeria-politiikasta, joka ottaa huomioon Ranskan taloudelliset edut ja sietää niiden vuoksi kansanmurhan. Algeriassa on k uollut vuoden 1992 jälkeen 60000-80000 ihmistä. Pariisin suuren mielenosoituksen (10. 11.) jälkeen viralliselta taholta ei ole kuulunut mitään muuta kuin päivittelyä ja kauhistelua. Ranskalaisvaikuttajat kyselevät ilkeästi, onko kymmenien tuhansien ihmisten murhaaminen "maan sisäinen asia" sen tähden, että Algeria menestyy taloudellise sti ja Ranska käy sen kanssa tuottoisaa kauppaa. Algeriassa on runsaasti öljyä ja maakaasua ja sen hallitus haaveilee, että maa pääsee EU:n jäseneksi vuoteen 2010 mennessä. Algerian talous on parhaillaan rajussa murroksessa. Valtiojohtoista tuotanto- ja talousrakennetta puretaan. Tilalle tuodaan markkinataloutta. Ranskalaiset epäilevät, että Algerian hallitus pyrkii kylmäverisesti hyötymään joukkoteurastuksista, koska se pystyy tekemään pelon ilmapiirissä sellaisia muutoksia, joita olisi rauhan aikana vaikea toteuttaa. "Onko terrori sen vuoksi, että markkinatalous voitaisiin istuttaa tänne. Tavallisina aikoina firmojen lisääminen tai vähentäminen olisi aiheuttanut suuria mellakoita", kirjoittaa ranskalaisten puolella sisällissodassa taistellut 60-vuotias Mourad Algeriasta ranskalaiselle Jeanille Le Mondessa . Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja maailmanpankki pitävät Algeriaa mallioppilaana, sillä sen kansantalous kasvaa kohisten. Tänä vuonna kasvu on 5 prosen ttia, kahtena edellisvuotena 4 ja 3,8 prosenttia. Inflaatio oli 30 prosenttia vielä vuonna 1995, mutta laski 18 prosenttiin viime vuonna. Nyt sen odotetaan jäävän 9:ään. Keskellä tappamista Algerian kauppatase muuttui viime vuonna positiiviseksi ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen. Ylijäämä oli 4,2 miljardia dollaria. Täs tä vuodesta odotetaan vielä parempaa. Algeria teki kaksi vuotta sitten IMF:n kanssa sopimuksen talousrakenteensa korjaamisesta. Sen jälkeen Algeria on maksanut valtavin ponnistuksin velkojaan ulkomaille. Vuonna 1993 Algerian saamista vientitulosta 90 prosenttia meni ulkomaanvelan maksuun: nyt enää 35 prosenttia. "Talouskehitys hyötyy siitä, että islamilaiset ryhmät eristetään muusta yhteiskunnasta", sanoo valuuttarahaston virkailija Le Monde Diplomatique -lehdessä. Syksyn joukkoteurastukset aivan kasarmien ja poliisiasemien nurkan takana ovat herättäneet kysymyksen, antaako Algerian hallitus tahallaan murhaajien riehu a. Tuore Amnesty Internationalin Algeria-raportti luettelee monia seikkoja, jotka tukevat epäilyjä: 1) Poliisin ja armeijan valvonta on tehokkainta Algerin, Blidan ja Medean alueilla, jotka toimivat suurten syysteurastusten näyttämönä. Siitä huolimatta t appajat ovat ajelleet aseistautuneina pitkin pääteitä kaupunkien liepeille murhatakseen kokonaisia kyliä. Tuntikausien öinen tulitus ja tulipalojen liekit eivät ole voineet jäädä sotilailta ja poliiseilta huomaamatta. 2) Todistajalausuntojen mukaan murhaiskun kohteeksi joutuneista kylistä on soitettu varuskuntiin ja poliisiasemille ja pyydetty apua, mutta muutaman minuu tin matkan päässä olevat sotilaat ja poliisit ovat kertoneet soittajille, ettei "meille ole annettu valtuuksia puuttua tilanteeseen". Benthalan kylässä sotilaat, jotka istuivat joukkomurhan aikana panssaroiduissa miehistönkuljetusvaunuissa, ajoiv at karkuun päässeitä ihmisiä takaisin kylään murhattaviksi. 3) Murhaiskut kohdistuvat usein kyliin, joissa asui paljon ääri-islamilaisuuden kannattajia, aseistakieltäytyjiä ja terrorismista epältyjä. 4) Algerian hallitus selittää, että sotilaat eivät pääse apuun, koska ääri-islamilaiset miinoittavat kylien ympäristön. Amnestyn mukaan miinoja ei ole löy detty. 5) Asevoimat ja poliisi eivät ole koskaan onnistuneet tulemaan paikan päälle kesken murhaamista eikä yhtään ääri-islamilaista kurkunleikkaajaa ole pidätet ty ja viety oikeuden eteen, koska "kaikki ovat kuolleet pidätettäessä". 6) Algerian asevoimat ja poliisi pystyvät kyllä huolehtimaan turvallisuudesta siellä missä haluavat. Öljyntuotanto ja sen parissa työskentelevät saavat ol la rauhassa. Myös presidentin ja parlamentin vaalien aikana on ollut suhteellisen rauhallista. Tämän kaiken keskellä elävän tavallisen kansan tuntoja kuvaa Le Monden algerialaiskirjeessä edellä mainittu Mourad 16. syyskuuta: "Kolmena yönä on ollut hälytys. Naiset ovat olleet koolla naapurin talossa. He päättivät puukot taa toistensa tyttäret kuoliaaksi ennen kuin heidät raiskataan ja heiltä leikataan päät irti." "Valtio on hylännyt meidät eikä viranomaisia näy. He tulevat paikalle vasta siivotakseen jäljet, mutta me puolustamme itseämme vasarat ja puntarit aseinam me kunnes kaadumme. Historia antaa tästä kaikesta eräänä päivänä tuomionsa. Silloin joutuvat oikeuden eteen kaikki tähän kansanmurhaan joko aktiivisesti, passiivisesti tai rikostovereina osallistuneet. Me emme ole yksin, me olemme kaikki." "Kurjaa, kauheaa, hirveää, inhottavaa, törkeää, kuinka pahoiteltavaa." Ranskalainen älymystö pohtii mitä Algerialle voi tehdä apunaan synonyymisanakirja W illemin piirroksessa viime perjantain Libération-lehdessä.

Tilaajille
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    2. 2

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    3. 3

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    4. 4

      Yhdysvallat näytti voimaa Pohjois-Korealle: Lensi pommikoneilla ja hävittäjillä rannikon tuntumassa

    5. 5

      Jopa miljardi kiloa viljaa uhkaa jäädä korjaamatta – Kallistuuko ruoka? Pitääkö viljaa tuoda ulkomailta? Mikä pelastaisi sadon?

    6. 6

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    7. 7

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    8. 8

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    9. 9

      Espanja määräsi Katalonian poliisivoimat alaisuuteensa – alueen viranomaiset kieltäytyvät tottelemasta

    10. 10

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    4. 4

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    7. 7

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    8. 8

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää