Valikko
Sunnuntai

Vanhan ajan lakko

Paperityöläisten työtaistelu voi olla myös uuden aikakauden alku

Tilaajille

Paperilakko tuntuu hämmentävältä - kuin jokin sukupuuttoon kuollut eläin olisi äkkiä alkanut liikahdella. Eikö lakkojen ajan pitänyt olla ohi, ainakin tällaisten massiivisten teollisuuslakkojen?

Lakossa ovat viime vuosina olleet vain sirpaleryhmät, kuten lennonjohtajat, metsänhoitajat tai näyttelijät.

Edellinen suuri lakkovuosi koettiin 1995, jolloin työnteon lopettivat palomiehet, sairaanhoitajat, rajavartijat, jäänmurtajat ja rakennusmiehet.

Silloin nähtiin sellainenkin ihme kuin suosittu lakko. Sairaanhoitajat saivat lakolleen poikkeuksellisen paljon tukea.

Useimmat viimeaikaiset lakot ovat nostattaneet pelkästään närää. Lennonjohtajien lakko uhkasi ihmisten mielestä etelänmatkoja, kemian lakko uhkaa koko Suomea.

Yleinen mielipide on kääntynyt selvästi lakkoja vastaan. Vaikka lakko-oikeus periaatteessa hyväksytäänkin, suurin osa vastaajista arvioi tuoreessa kyselyssä, että lakkoasetta käytetään liikaa.

Todellisuudessa lakkoasetta ei ole käytetty juuri lainkaan. Valtakunnansovittelijan työriitatilaston mukaan vuosina 1990-1999 koko maassa järjestettiin vain 16 varsinaista lakkoa.

SAK:n kehittämispäällikkö Marjaana Valkonen tiivistää, että 70-luvulle asti lakkoilivat työläiset, 80-luvulla lakkoili keskiluokka, mutta 90-luvulla ei lakkoillut juuri kukaan. "Mutta tämä on vain minun tuntumani, sillä lakkoja on Suomessa tutkittu hyvin vähän." Suuri työttömyys

ja tuotannon kansainvälistyminen ovat hillinneet lakkoaseen käyttöä.

On hankala lakkoilla, jos työpaikan ovella odottaa pitkä jono innokkaita tulijoita.

Suuryritykset jakavat tuotantonsa moneen maahan. Jos yhdessä maassa lakkoillaan, tilaukset siirretään muualle. Niin on jo uhattu tehdä paperilakossakin.

Verkostotaloudessa tuotantoketjut ovat usein pitkiä ja monimutkaisia, joten yhdenkin rattaan pysähtyminen voi saada aikaan valtavaa tuhoa. Se tekee avainryhmistä niin vahvoja, että niille kannattaa maksaa melkein mitä tahansa. Mutta kuinka paljon jollakin ryhmällä on varaa vaatia korvaukseksi siitä, että se saattuu tekemään työtään tuotannon hermokeskuksessa.

"Korkean teknologian aloilla on yhä useampia avainryhmiä, joilla on valta pysäyttää yhteiskunta", Valkonen muistuttaa.

Avainryhmän voima voi kuitenkin myös kääntyä sitä itseään vastaan. Verkostotaloudessa työ voi siirtyä nopeasti muualle, sillä toimitusvarmuus on kaikki kaikessa, kun varastot pidetään pieninä. "Kansainvälinen kilpailu on niin herkkää, että työntekijöiden on pakko harkita tarkoin, ettei markkinaosuuksia menetetä", Valkonen muistuttaa.

Paperilakko on Suomessa ensimmäinen todellinen testi sille, miten raskaan kaliiberin lakkoase nykymaailmassa toimii.

Lakossa taistellaan aina mielikuvista ja kansan sympatioista. Yhdellä puolella paperityöläisten ansioita verrataan sairaanhoitajien tuloihin, mutta toisella johtajien optioihin.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Pekka Sauramo ihmettelee, miksi palkansaajat pannaan julkisuudessa vastakkain. "Ei voida sanoa, että yhden palkankorotus olisi toisilta pois. Paperityöläistenkin palkat ovat pois lähinnä yritysten omistajilta." Samaan sarjaan Sauramo laittaa väitteen, jonka mukaan palkankorotukset lisäisivät automaattisesti työttömyyttä. "Tällä logiikalla työllisyys olisi sitä parempi, mitä lähempänä nollaa palkat olisivat." Sauramo ei pidä paperityöläisten vaatimuksia kohtuuttomina, varsinkaan kun otetaan huomioon yhteiskunnan funktionaalinen tulonjako eli kakun jako työn ja pääoman välillä. Laman jälkeen työn osuus kansakunnan tulonjaosta on supistunut selvästi.

"Yritykset ovat 90-luvulla menestyneet niin loistavasti, että palkanmaksuvaraa niissä kyllä riittää." Sauramo kertoo yllättyneensä siitä, että vielä nousukauden huipullakin työntekijät tyytyivät maltilliseen 3,1 prosentin yleislinjaan.

"Kannattaa huomata, että solidaarinen palkkapolitiikka voi Suomessa yhä harvinaisen hyvin. Tälläkin kerralla peräti 90 prosenttia SAK:laisista liitoista teki lähes identtiset sopimukset." Sauramo uskoo, että muutkin kuin paperityöläiset vaativat vielä oman osansa kasvusta.

Lakko on nykyään

Risto Kuisma . "Kymmenen viime vuotta paperityöläiset ovat tehneet parempia sopimuksia ilman lakkoa kuin muut lakon avulla. Silti he halusivat nyt lähteä näyttämään voimaansa." Nykyaikaisissa lakoissa näyttää toistuvan sama kaava: Niillä, joilla on lakkoon voimaa, ei ole siihen tarvetta. Mutta niillä, joilla olisi lakkoon tarvetta, ei ole siihen voimaa.

Siksi lakoista on Kuisman mukaan tullut entistä epäsuositumpia. "Ympäristö ja yleinen mielipide ovat lakkolaisille selvästi kovempia kuin vielä 80-luvulla." Kuisman mielestä metsäteollisuuden lakko on historiallisesti poikkeuksellinen työtaistelu, josta voi tulla suomalaiseen yhteiskuntaan suuri vedenjakaja.

"Esimerkiksi Kanadassa ja Yhdysvalloissa metsäteollisuuden lakot ovat olleet erittäin pitkiä ja katkeria, ja ne ovat johtaneet suuriin markkinoiden menetyksiin. Siitä voi seurata joko katkeruuden ja uusien lakkojen kierre tai sitten opitaan, ettei lakko kannata." Kuisma arvelee, että sukupolven kestänyt suomalainen konsensus on nyt kovemmalla kuin koetuksella.

"Tämä merkitsee pitkää askelta keskitetyistä sopimuksista kohti hajautettua järjestelmää. Nyt ehkä nähdään konsensuksen viimeinen näytös, yhden aikakauden loppu."

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    2. 2

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    5. 5

      Murhatutkimuksissa yllättäen paljastuneen metsähaudan vainajia yritetään nyt tunnistaa – hautaa on hoidettu, paikalliset arvelevat

    6. 6

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    7. 7

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    8. 8

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    9. 9

      Lauri Markkanen paljasti pelinumeron valinnan aiheuttamat ongelmat ja uuden lempinimensä

    10. 10

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää