Valikko
Sunnuntai    |   OH-HOH, MIKÄ VIIKKO

Lasillinen viiniä, olkaa hyvä!

Tilaajille

Kansanedustaja Tony Halme on päättänyt raitistua.

Pitäisikö minunkin?

Ei, en minä ole mokaillut. Yritän vain esiintyä kunnon kansalaisena, esimerkkinä.

Se ei ole niin helppoa kuin luulisi. En ole varma, mitä pääministeri Matti Vanhasen hallitus oikein haluaisi minun tekevän. Se houkuttelee minua ostamaan enemmän viinaa lupaamalla, että viina halpenee. Samanaikaisesti se pelkää, että joisin liikaa. Ravintolatkin pitäisi pistää kiinni pari tuntia aikaisemmin, etten ehtisi kännätä itseäni työkyvyttömäksi.

Minulle se kyllä sopii. Hyvä, jos nykyään jaksan kymmeneen asti istua kapakassa. Miksi muidenkaan pitäisi siellä istua?

Ravintoloitsijat väittävät, että kapakassa on turvallisempaa juoda kuin kotona, jossa kukaan ei kontrolloi.

Voi olla - tai sitten ei.

Onko joku nähnyt ravintolan heittävän ulos rauhallisen juopon? Kontrolli käynnistyy siinä vaiheessa, kun rähisevä asiakas alkaa haitata viinan myyntiä. Silloin portieeri taluttaa asiakkaan pihalle, jossa asiakas hyppää Toyotaansa, ajaa kotiin, käy ase- ja räjähdysainevarastollaan, palaa ravintolaan ja ampuu vahtimestarin.

Kun minä kävin ensimmäisiä kertoja ravintolassa, ei olisi tullut kysymykseenkään, että asiakas ampuu vahtimestarin.

Siitä sai porttikiellon.

Porttikielto oli ankara rangaistus maassa, jossa ravintoloihin oli paljon kovempi karsinta kuin yliopistoihin.

Kasvatustieteiden lisensiaatti Päivi Lipponen kirjoittaa uudessa kirjassaan lapsuudestaan - hän on syntynyt vuonna 1967: "Elämä oli kiireetöntä ja verkkaista. Kuopion-mökillä saunan jälkeen ilta-aurinko laski, kiikkutuoli rahisi räsymattoa vasten, radiosta kuului Heikki Hietamiehen juontama lauantai-illan tanssiohjelma. Mummi alkoi keittää kahvia." Tuommoista se oli meilläkin 1950-luvulla, kun minä olin lapsi, huokailin. Ei silloin mitään saunakaljoja juotu eikä lapsille tarjottu päivällispöydässä viiniä edes opetusmielessä. Keinutuoli rahisi, aurinko laski ja mummo luki Raamattua. Vanhemmat tekivät kovasti töitä, ettei lasten tarvitsisi. Silkkaa idylliä se oli.

Älä nyt, sanoo pieni ääni kaukaa menneisyydestä.

Etkö muista, kun kaksi humalaista setää riitaantuivat? He rupesivat tappelemaan. Aseina heillä oli viinapullot (tyhjät). Äkkiä kuistin lattialla lainehti veri ja verilammikon keskellä ui korvalehden pala.

No nyt, kun sanot. Muistanhan minä - eikä muisto ole edes traumaattinen. Korvanpala ei ollut kenenkään sukulaisen.

Ensimmäistä suudelmaani en muista. Sen sijaan muistan ensimmäisen ravintolajuomani. Se oli ginipohjainen cocktail, jossa kellui yksinäinen säilykekirsikka.

Minulta meni koko 1960-luku jännittäessä, pääsenkö sisään ravintolaan vai en. Sinne ei menty noin vain. Käynti vaati huolellista valmistautumista. Ikä piti todistaa, ja vahtimestari tarkasti vaatteet. Vahtimestarien maku aiheutti sen, etteivät ikäiseni naiset ole koskaan oppineet pukeutumaan tyylikkäästi.

Seuraavalla vuosikymmenellä Suomi vapautui hiukan. Kapakoita tuli lisää. Viinintuntemus laajeni. Snobeimmat alkoivat tutkia viinilistoja ja neuvotella hovimestarin kanssa. Tässä minä menin vikaan. En koskaan vaivautunut opiskelemaan viinitietoutta. Sitä saan hävetä harva se päivä.

Opin katsomaan tuimasti tarjoilijaa ja kysymään, onko tämä valkoviini nyt varmasti kuivaa, mutta siihen se jäi.

Punaviinin kanssa olen aina pulassa.

Jähmetyn, kun pöytäseurue haluaa tietää, mitä pidän viinistä. Harkitsen ja vastaan: "Ei hassumpaa." Silloin käy yleensä ilmi, että muiden mielestä viini on loistavaa. Vielä pahempaa on, jos pöytään leviää kommenttini jälkeen jäätävä hiljaisuus. Se tarkoittaa, että muiden mielestä viini on täysin ala-arvoista.

Kestän häpeäni sen vuoksi, että jossain vaiheessa iltaa viinintuntijat unohtavat roolinsa ja alkavat käyttäytyä kuin seurapiirit Jyrki Hämäläisen muistelmissa. Hän kertoo kutsuista, jotka alkoivat pianonsoitolla ja illallisella. Illallisen jälkeen sisään tuotiin hieno kakku, joka pöydän siivoamisen ajaksi sijoitettiin tuolille. Huppelissa ollut mannekiinikoulun johtajan mies istui kakun päälle, "ja täytteet tuprusivat hauskasti peffasta".

Edellisestä voisi päätellä, että täysraittius kannattaisi.

Mutta ehkä en sittenkään ole ihan valmis. Jos katson ensin, kuinka Halmeen raittius kestää. Harkitsen sitten uudelleen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    3. 3

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    4. 4

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    5. 5

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    8. 8

      Kymmeniä loukkaantui metrovaunujen suistuttua radalta New Yorkissa

    9. 9

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    10. 10

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää