Valikko
Sunnuntai    |   KYSY KIRSTILTÄ

Paljon onnea, Kirsti!

Tasan kymmenen vuotta sitten Helsingin Sanomien sunnuntaisivuille ilmestyi nainen, jolta voi kysyä mitä tahansa. Ja monenlaista on kysyttykin.

Tilaajille

Rakkaat, rakkaat lukijani!

Elämän monimutkaistuessa ihmiset eivät näytä enää selviävän arkipäivän tilanteista, ihmissuhdeongelmistaan tai ylipäätään sosiaalisesta kanssakäymisestä. Joka päivä törmää asioihin, joita ei ymmärrä tai joihin ei keksi ratkaisua. Joskus tuntuu, että kysymyksiä olisi loputtomasti, muttei ketään niihin vastaamassa. Miksi villapaita kutistui pesussa? Miksi nenä vuotaa, kun tulee ulkoa sisälle? Miten kertoisin esimiehelleni, että hänen hengityksensä haisee? Miksi minä en saa kieltäni rullalle, vaikka lähes kaikki ystäväni saavat?

Näillä sanoilla alkoi ensimmäinen palstani kymmenen vuotta sitten, 30. tammikuuta 1994. Kysymykset siihen olin kerännyt lähipiiristäni. Monet niistä olivat vaivanneet kysyjän mieltä vuosikausia.

Seuraavalla viikolla postilaatikkoni jo pullisteli lukijoiden kirjeitä ja kysymyksiä. Palstan vastaanotto oli sekä innostunutta että kriittistä. Esimerkiksi O. M. Helsingistä epäili, että olin kopioinut palstani idean Vihreä Lanka -lehden Eno tietää -palstasta. Miten olisin voinut, kun en juurikaan tunne käsityölehtiä!

Jo alussa kävi selväksi, että lukijani haluavat nimenomaan tietoa: että kerron, miten asia on, niin ettei kysyttävää siitä enää jää eikä vastaus myöskään herätä lisäkysymyksiä. Erityisen tärkeää se on lukijoiden suosimissa tiukoissa asiakysymyksissä, esimerkkeinä vaikkapa seuraavat: "Jos Helsingin joukkoliikenne hoidettaisiin edelleen ainoastaan hevosraitiovaunuilla, niin montako hevosta tarvittaisiin nykyisen matkustajamäärän kuljettamiseen?"

"Montako metriä paperinauhaa on käytetty suomalaiseen perustikkatauluun?"

Asiakysymyksiin oli mielestäni alusta asti helppo vastata: tarvittiin vain ahkeruutta ja huolellisuutta, ja lähettämänne palaute takasi, että erehdykset tuli korjattua. Enemmän ymmällä olin ihmissuhteita, arvoja ja moraalia koskevien kysymysten äärellä. Muistan, miten pitkään pohdin esimerkiksi seuraavaa: "Joudumme myymään uuden omakotitalon, koska lähimmässä naapurissa asuu mielisairas, jolta emme saa sen siunaaman rauhaa. Mitä kertoa ostajille naapurista? Sanommeko rehellisesti, että siellä asuu noita-akka, vai olisiko viisainta valehdella?"

Tai seuraavaa: "Kumpaa pidät moraalisesti sallitumpana keinona matkustaa rahapulassa yleisillä kulkuneuvoilla: ostaa 'yli-ikäisenä' lastenlippu vaiko matkustaa pummilla?"

Lukiessani ensimmäistä vuosikertaa 1994 totesin, että siinä olivat paljolti idulla myös tulevat palstat: tunnistin ne elämänalueet, jotka vuosi vuodelta tulivat synnyttämään uusia kysymyksiä. Otetaan vaikka rakkaus, jota lukijani usein lähestyvät toimeliaasti ja käytännönläheisesti. 27. helmikuuta nimimerkki Apua kysyy: "Mistä löydän aviomiehen? Olen 30-vuotias, normaali, ei suurempia ongelmia. Kaverinikin sanovat, ettei minussa ole vikaa, mutta mitä tahansa rökälettä en huoli."

Tai otetaan meille suomalaisille niin ominainen valmius hyödyttää yhteiskuntaa, kuten helsinkiläisen A.F:n kirje 13. helmikuuta osoittaa: "Miten pystyn testamenttaamaan ruumiini lääketieteellisiin tutkimuksiin? Olen jo yli 50-vuotias, joten en usko, että minulta enää kelpaavat silmät (käytän lukulaseja) tai ainakaan maksat sun muut elintensiirtoihin. Mutta kai sairauksien tutkimiseen tarvitaan vanhempaakin kroppaa?"

Tiedettä koskevat kysymykset viehättivät minua alusta asti. Vastaukseni tosin olivat ensi kertoina aika häikäilemättömiä, varsinkin ihmistieteiden ollessa kyseessä, mutta sellaisethan ovat leimanneet tiedettä kautta aikojen.

Hyvät tavat on niin ikään ollut vakioaihe. 31. heinäkuuta R.V. Karkusta kysyi: "Mikä olisi mielestäsi paras tapa tilata aika parturille? 'Saisinko ajan leikkaukseen?' kuulostaa ihan siltä, kuin haluaisi kirurgiseen operaatioon. 'Koska sinulla/teillä olisi aikaa leikata minun hiukseni?' on mielestäni liian tuttavallinen ja tökerökin repliikki."

Kuten tiedätte, pidän kodinhoidosta ja ruoanlaitosta. Osa lukijoista onkin sitä mieltä, että palstalla on liikaa reseptejä, mutta toisaalta ruoanlaittoa koskevia kysymyksiä tulee runsaasti. Ensimmäinen antamani resepti koski matelijoiden käyttöä keittiössä.

"Voiko kyykäärmeestä tehdä käärmekeittoa?" kysyi J. Huumonen Oulusta 7. elokuuta.

Varoitettuani kyyn vatsaontelossa olevista sammakoista ja hiiristä sekä pään myrkkyrauhasista suosittelin käytettäväksi kanakeiton reseptiä. Palautteenne seuraavalla viikolla kertoi sitten, että kyy on rauhoitettu, mutta en nyt jää tässä märehtimään yksityiskohtia.

Yhteiskuntaa koskevia kysymyksiä on ollut aina viljalti, olemmehan koulutettu kansa kehittyneessä demokratiassa.

"Mitä tekee valtakunnansovittelija silloin, kun ei ole soviteltavaa", kysyi L.T. Kuusankoskelta 11. syyskuuta - olemme siis edelleen vuodessa 1994.

Joskus yhteiskunnalliset pohdinnat ulottuvat sosiaalisten suhteiden perimmäisiin juuriin, kuten jyväskyläläisen Erään kysymys 23. lokakuuta osoittaa: "Jos joku ihminen naamioitaisiin apinaksi ja hän käyttäytyisi apinoiden tavoin, hyväksyisivätkö apinat hänet laumaansa, entä mihin kohtaan arvojärjestystä?"

Selvästi tiettyyn karsinaan kuuluvat kysymykset ovat kuitenkin olleet aina vähemmistönä. Enimmät kysymykset ovat puhtaasti monitieteisiä ja leikkaavat rohkeasti raja-aitoja, kuten J.N:n ja muutaman muun kysymys 11. syyskuuta osoittaa: "Hiljentävätkö siviilikoirat vauhtiaan juoksulenkillä nähdessään poliisikoiran, kuten autoilijat usein tarpeettomastikin hyppäävät jarrulle huomattuaan poliisiauton, ja pidättelevätkö ne tarpeilleen ryhtymistä yleisellä paikalla, kunnes poliisikoira on häipynyt näköpiiristä?"

Palstanteko tuo elämääni suurta sisältöä ja tuottaa jatkuvasti onnea - kiitos teille lukijani kaikesta yhteisyydestä. Antamanne palaute on pysäyttänyt minut lukemattomia kertoja, saanut minut arvioimaan käsityksiäni ja muuttamaan tapojani. En enää kitupolta märkiä klapeja mökin hellanuunissa, koska uskon sen todellakin pikeävän piipun, ja mökin puuseen olen korjannut neuvojenne mukaisesti. Yhdessä on kasvettu!

Menneisiin vuosiin sisältyy kuitenkin muuan seikka, joka on tuottanut minulle mielipahaa. Puhun nyt niistä epäilyistä, joita henkilöyteni olemassaoloon varsinkin alkuvuosina kohdistettiin: Kirstin arveltiin olevan mies tai jopa monipäinen asiantuntijaryhmä.

Epäilyt kärjistyivät keväällä 1998 siinä määrin, että pidin parhaana pyytää sunnuntaitoimituksen esimiestä Ilkka Malmbergia puuttumaan asiaan, ja sen jälkeen epäilyjä ei ole esiintynyt.

Palstalla pohdittiin tuolloin, onko parempi sylkeä kadulle vai nenäliinaan, ja kerroin itse valitsevani edellisen vaihtoehdon. Nimimerkki Hieman tiukkapipoinen tietoa kaipaava kirjoitti näin: "Minun on vaikea uskoa Kirstiä naiseksi. Tämä perustuu Kirstin taannoiseen vastaukseen kadulla syljeskelystä. En ole nimittäin sattunut milloinkaan näkemään muutoin normaalilta ja fiksulta vaikuttavaa naisihmistä, joka olisi sortunut moiseen. Näin ollen oletan, että Kirstin takana on ryhmä, johon kuuluu myös syljeskelevää sukupuolta."

Ja näin Ilkka: "Rakkaat lukijat - kuten Kirstillä on tapana sanoa -, voin vakuuttaa, että Kirsti on nainen. Vieläpä mitä suurimmassa määrin. Lisäksi vakuutan, että hän on myös fiksu ja harvinaisen normaali, jos nyt niin voi sanoa. Vaikka en olekaan nähnyt Kirstin sylkevän kadulla, minulla ei ole mitään syytä olettaa, etteikö Kirsti olisi sylkenyt, jos hän niin sanoo. Tunnen Kirstiä kohtaan horjumatonta luottamusta. Sylkemisen hän on varmasti suorittanut eleettömällä ja elegantilla tavallaan, joka on meille kaikille täällä toimituksessa tullut tutuksi."

Rakkaat lukijani! Juhlapäivän punaiset ruusut kuuluvat teille, joiden elämänkipinä, äly ja huumori ovat luoneet palstan hengen. Ellemme enää juhli yhdessä seuraavaa kymmenvuotispäivää, toivon jättäneeni palstan nuoremmalleni, joka puolestaan jättää sen aikanaan seuraajalleen. Ja näin elämä jatkuu, monen tuhannen kultaisen auringon kiertyessä...

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Globaali kyberhyökkäys levisi nyt myös Suomeen – Haittaohjelmat iskeneet jo kolmella mantereella yli kymmenessä maassa

    3. 3

      Aija Särkijärvi, 90, nukkuu joskus samoissa lakanoissa neljä viikkoa – iäkkäistä huolehtivien kotihoitajien työ on muuttunut raskaammaksi ja heistä on jatkuva pula

    4. 4

      Terveystalon ja Diacorin potkuista kerrottiin juuri ennen juhannusta – ”Tietysti toivoisi, ettei perhettä yhdistävää hetkeä pilattaisi irtisanomisuutisilla”

    5. 5

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    6. 6

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    7. 7

      Joku on hoitanut poliisin löytämää mystistä metsähautaa – punaisista sukulaisista ei haluttu kertoa, arvellaan Hausjärvellä

    8. 8

      Kymmeniä loukkaantui metrovaunujen suistuttua radalta New Yorkissa

    9. 9

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    10. 10

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    5. 5

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    6. 6

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    7. 7

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää