Valikko
Sunnuntai

Raha mulle, juttu sulle

Toimittaja Lindsey Hoshaw ei olisi voinut tehdä juttumatkaa Tyynellemerelle ilman lukijoilta saatua suoraa rahallista tukea. Samalla kun amerikkalaiset lehdet rypevät rahapulassa, lukijoiden valta journalismiin on kasvanut.

Tilaajille

Toimittaja Lindsey Hoshawilla, 27, oli unelma. Hän halusi tehdä lehtijutun valtavasta muovipyörteestä, joka kelluu Tyynellä valtamerellä.

Stanfordin yliopistosta juuri valmistunut Hoshaw oli erikoistunut kirjoittamaan jätteistä, saasteesta ja kierrätyksestä. Saastepyörre on ainakin neljä kertaa Suomen kokoinen, ja se koostuu muovista sekä muusta kelluvasta moskasta.

Kapteeni Charles Moore havaitsi jätelautan ensimmäisenä vuosia sitten. Hän oli lähdössä taas tutkimaan saastepyörrettä, ja aluksella oli yksi paikka vapaana.

The New York Times oli kiinnostunut julkaisemaan jutun.

Matkassa oli vain yksi mutka: raha. Matka maksoi 10000 dollaria eli noin 7000 euroa.

The New York Times maksaisi Hoshaw'lle juttupalkkion, mutta ei matkakuluja. Amerikkalaislehdet painiskelevat talousvaikeuksissa, eikä kalliisiin juttumatkoihin ole varaa.

Hoshaw ei lannistunut. Hän alkoi myydä juttuideaansa internetin Spot.Us-sivuilla. Spot.Us:ssä amerikkalaiset freelancetoimittajat keräävät lukijoilta lahjoituksia ideoilleen. Menetelmää kutsutaan crowdfundingiksi eli joukkorahoitukseksi.

Hoshaw nimesi itsensä Garbage Girliksi, Roskatytöksi, ja levitti sanaa Twitterissä ja Facebookissa.

"Ajattelin aluksi, että vain sukulaiset ja ystävät lahjoittaisivat", Hoshaw kertoo.

Kun The New York Times kirjoitti artikkelin journalismin uudenlaisista ansaintamalleista ja mainitsi Hoshaw'n hankkeen, lahjoituksia alkoikin virrata.

Hän keräsi kolmessa viikossa 6000 dollaria, ja pian koko summa, 10000 dollaria, oli täynnä. Hoshaw'lle tulvi tweetejä, kommentteja ja kannustusta. Hänen juttuhankkeestaan tuli hetkeksi ilmiö. Artikkeli julkaistiin The New York Timesissa viime marraskuussa.

Tyynenmeren saastepyörteestä kerrottiin myös Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla 29.6.2008.

Hoshaw'n juttuprojekti on harvinainen menestystarina Yhdysvalloissa aikana, jolloin journalismi on mullistuksessa. Vanhojen mediayhtiöiden talous takkuaa niin, että toimittajia irtisanotaan ja sanomalehtiä jopa lopetetaan.

Internetin aikakaudella perinteinen mainoksiin ja tilausmaksuihin perustuva liiketoiminta ei enää toimi Yhdysvalloissa. Netin sisältö on ilmaista, eivätkä mainokset tuota internetissä niin hyvin kuin painetussa lehdessä.

Suomessa ansaintamallin murros ei ainakaan vielä ole iskenyt mediayhtiöihin yhtä pahasti kuin Yhdysvalloissa.

Samalla kun perinteiset mediat ovat vaikeuksissa, tilalle on syntynyt uusia journalismia tuottavia organisaatioita. Yksi niistä on juuri internetfoorumi Spot.Us.

Spot.Us:ssä päätösvalta jutunaiheista on siirtynyt sanomalehden toimitukselta lukijalle.

Spot.Us:ssä lukija lahjoituksensa myötä ikään kuin äänestää haluamansa jutun puolesta. Lindsey Hoshaw'n tapauksessa lukijat osallistuivat hankkeeseen myös kommentoimalla ja lähettämällä Hoshaw'lle tietoa aiheesta. Se oli uutta.

"Kun kirjoittaa perinteisille julkaisuille, harvoin jutuista saa mitään palautetta", Hoshaw sanoo. "Nyt minulla oli suora yhteys lukijoihini. Tiesin jo juttua kirjoittaessani, että tietty joukko - eli lahjoittajat - on kiinnostunut jutusta." Spot.Us:n mallin kaltainen vallan siirtyminen organisaatioilta yksilöille näkyy amerikkalaisessa yhteiskunnassa laajemminkin, sanoo tulevaisuudentutkija Marina Gorbis. Hän johtaa tulevaisuutta tutkivaa Institute For the Future -laitosta Palo Altossa, Stanfordin yliopiston kupeessa.

"Muutos on meneillään terveydenhuollossa, pankkilaitoksessa, hallinnossa ja musiikissa." Kyse ei ole vain rahasta, vaan myös tiedon ja taidon jakamisesta, kuten Hoshaw'n tapauksessakin.

Gorbis kertoo esimerkkejä: lääketieteellinen asiantuntemus ei asu enää pelkästään sairaaloissa. Esimerkiksi PatientsLikeMe, netissä toimiva sosiaalinen yhteisö, tuo yhteen erilaisista sairauksista kärsiviä ja ylläpitää tietopankkia oireista ja hoitokeinoista. Potilaat eri puolilla maailmaa auttavat toisiaan kommentoimalla lääkkeitä ja kokemuksiaan niiden vaikutuksista.

Perinteisten pankkilaitosten merkitys puolestaan pienenee, kun vertaislainat ja uudet maksukeinot, kuten nettimaksujärjestelmä PayPal, yleistyvät.

"Teknologian avulla ihmiset voivat jakaa, myydä ja vaihtaa fyysisiä ja henkisiä resursseja. Siten he voivat saavuttaa suuren tehon ilman raskaita, pysyviä rakenteita eli suuria organisaatioita", Gorbis sanoo.

Parhaiten tässä ajassa menestyvät ne, jotka pystyvät järjestäytymään nopeasti yhden asian - vaikkapa lehtiartikkelin - ympärille.

"Toimijat ovat enemmänkin nopeasti muotoutuvia mehiläisparvia kuin täydellisesti järjestäytyneitä, jäykästi marssivia armeijoita." Mehiläisparvi kokoontuu nopeasti ja saa aikaan jopa poliittisen ilmiön, kuten Tea Party -liikkeen Yhdysvalloissa. Liike kannattaa konservatiivista talouspolitiikkaa ja on profiloitunut demokraattien ajaman terveydenhoitouudistuksen vastustajana.

"Elämme aikaa, jossa vanhat organisaatiot yrittävät sopeutua muutokseen. Samalla yksilöt ohittavat organisaatiot ja saavat aikaan suuren vaikutuksen. Nämä uudet järjestäytymisen tavat korvaavat osittain perinteiset organisaatiot, jotka on rakennettu viime vuosituhannen tarpeisiin", Gorbis jatkaa.

Perinteiset organisaatiot palvelivat hyvin yhteiskuntaa, joka perustui massatuotantoon. Se menestyi, jolla oli eniten voimavaroja. Ennen internetaikaa sanomalehdistä vaikutusvaltaisin oli se, jolla oli suurin toimittajakunta ja eniten lukijoita.

Nyt peli on muuttunut: sanomalehdet eivät enää kilpaile vain keskenään. Kuka tahansa voi julkaista netissä, ja yhden kirjoittajan blogi voi saada lyhyessä ajassa paljon vaikutusvaltaa ja huomiota.

Lukijan huomiota vievät myös internetin lähes rajattomat lähteet ja sosiaalinen media. Lehdillä ei ole enää entistä paperituotteen aikojen yksinvaltiutta lukijoiden huomioon ja siten arvoon mainostajien silmissä.

Perinteisillä organisaatioilla on kuitenkin vielä roolinsa, eikä se välttämättä koskaan katoa. Hoshaw'n artikkeli ei olisi kerännyt yhtä paljon huomiota ja lahjoituksia, jos The New York Times ei olisi kertonut hankkeesta.

Hoshaw ei silti haikaile uraa suurissa mediataloissa. "Haluan olla mukana innovatiivisissa projekteissa luomassa uutta. Suurin osa innovaatioista tapahtuu isojen yhtiöiden ulkopuolella kasvuyrityksissä. Sanomalehdet keskittyvät painettuun lehteen, mikä hidastaa niiden kehitystä." Hän ei ole huolissaan mediakentän mullistuksesta tai organisaatioiden hajoamisesta. Hänen sähköpostinsa tulvii juttu- ja kuvapyyntöjä saastepyörteestä. Vesiyhtiö haluaisi painaa yhden Lindseyn ottamista kuvista etikettiinsä. Hän on myös saanut useita työtarjouksia.

Spot.Us tuskin kuitenkaan yksinään ratkaisee amerikkalaisen journalismin rahapulaa. Joukkorahoitus ei välttämättä myöskään sovi kaikenlaiseen journalismiin, esimerkiksi uutisjuttuihin, koska lahjoitusten kerääminen on hidasta.

Joukkorahoitus on kuitenkin yksi uusi vaihtoehtoinen tulonlähde journalismille. Hoshaw nauttii vapaudesta, jota vanhojen rakenteiden hapertuminen tuo. "Kun kukaan ei tiedä, miltä uusi mediamaisema näyttää, se antaa vapauden kokeilla. Meidän on myös kuunneltava yleisöä ja annettava sen olla osittain oppaanamme."

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    4. 4

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    7. 7

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    8. 8

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    9. 9

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja – Häiriötilanteet vakavia ainakin Ukrainassa, Venäjällä ja eri puolilla Länsi-Eurooppaa

    10. 10

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    4. 4

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Venäjä uhkaa kieltää viestipalvelun käytön, uutissivuston mukaan Telegram on siirtänyt työntekijänsä Suomeen – HS etsi heitä venäläisomisteisesta lomakeskuksesta Savitaipaleella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää