Valikko

Tällaiset ovat rujon ja rakkaan lähiön kasvot – Myyr York -kuvablogin esikuva löytyy USA:sta

Olli Bergin esikuva on maailman suosituin katukuvablogi Humans of New York.

Cornelia Paraipan istuu pianon ääreen ja alkaa soittaa.

Kappale on kaunis, mutta se soi hieman epävireessä, sillä piano ei ole mikään Steinway. Eikä Myyrmäen asemakaan ole aivan Carnegie Hall, vaikka aseman alakertaan on tuotu piano odottajien soitettavaksi.

Cornelia Paraipanin soitto kantautuu Myyrmäen aseman yläkertaan, missä valokuvaaja Olli Berg katselee ulos hämärtyvän paikallisjuna-aseman laitureille. Samalla hän vilkuilee nuorta naista, joka nojaa aseman seinämaalaukseen.

Nuori nainen vilkuilee ulos.

Olli Berg vilkuilee naista.

Kohta juna tulee, mutta vielä on aikaa.

Juuri samalla hetkellä, kun Olli Berg viimein astuu eteenpäin, nuori nainen astuu nopeasti ulos ilmeisesti kuvitellen, että Berg aikoo pyytää tältä puhelinnumeroa tai jotain muuta kuumottavaa.

Tulkinta ei ole yllättävä, sillä Berg on vilkuillut naisen suuntaan ainakin kolme minuuttia, vaikka kyse oli vain siitä, että naisen tyylikäs okranvärinen villakangastakki sointuisi kauniisti Myyrmäen aseman värikkääseen seinämaalaukseen ja asetelmasta saisi mielenkiintoisen valokuvan.

Mutta nainen katoaa hämärään, eikä Berg voi juosta perään. Se on harmi.

Marraskuinen aamupäivä Vantaan Myyrmäessä on ollut pimeä, märkä ja surkea, eikä Olli Berg ole saanut otetuksi kuin pari kuvaa.

Tätä Olli Berg on tehnyt nyt kolme vuotta: kulkenut ympäri Myyrmäkeä ja pyytänyt ihmisiä valokuviin. Berg, 38, pitää valokuva­blogia, jonka nimi on Humans of Myyr York, siis Myyr Yorkin ihmiset.

Mikä ihme on Myyr York?

Se tarkoittaa Vantaan lähiötä Myyrmäkeä, tai oikeastaan Suur-Myyrmäkeä.

Nimi ei ole Bergin itsensä keksimä väännös, vaan sitä on käytetty jo 1970-luvulla. Silloiset vantaalaiset havaitsivat, että Myyrmäki on aivan kuin New York: molemmissa on korkeita taloja.

Humans of Myyr York mukailee maailman suosituinta katukuvausblogia Humans of New Yorkia.

Sen perusti 26-vuotias Brandon Stanton vuonna 2010. Työttömäksi jäänyt Stanton päätti aloittaa projektin, jonka tavoitteena oli kuvata kymmenentuhatta newyorkilaista.

Katukuvaus on valokuvaamisen jokamiesluokka. Kuka vain voi ottaa kameran ja lähteä kuvaamaan. Kallista kalustoa ei tarvita, vaan hyvällä silmällä pääsee pitkälle – nykyään pärjää jo kännykälläkin.

Brandon Stantonin salaisuus oli hyvä korva. Blogissaan hän pyysi ihmisiä kertomaan tarinan. Sekään ei ole ainutlaatuinen ajatus, mutta Stantonilla on ilmiömäinen kyky kirjoittaa ihmisten tarinoita.

Pian blogista tiedettiin Myyrmäessä asti. Tosin Olli Berg ei tiennyt. Hän tutustui esikuvaan vasta sen jälkeen, kun kau­punginosaliikkeen puuhamies Petteri Niskanen oli kehottanut Bergiä perustamaan Myyr York -blogin.

Kolmessa vuodessa Berg on julkaissut jo 980 valokuvaa Myyrmäessä tapaamistaan ihmisistä. Hän ei yleensä kysy heidän nimiään.

Noin tuhat ihmistä! Se tarkoittaisi noin joka 16. myyrmäkeläistä. Sen huomaa. Berg saa olla jatkuvasti moikkailemassa joka suuntaan. ”Päästäänkö mekin Myyr Yorkiin!” lukiolaispojat hihkuvat.

Sivun seuraajat älähtävät nopeasti, jos sivulla on Martinlaaksossa tai Kaivokselassa otettu kuva. Mutta ne kuuluvat Myyr Yorkiin, joka on Myyrmäkeä suurempi.

Eikä Berg ole ronkeli. Kuvaan pääsee, vaikkei olisi virallisesti myyrmäkeläinen.

Berg harkitsee jopa Myyr Yorkin rajojen murtamista. Myös Brandon Stanton on laajentanut reviiriään ja tehnyt kuvausmatkoja esimerkiksi Pakistaniin ja Iraniin.

Berg on kuvannut kehärataa. Viime vuonna, kun kehärata viimein avattiin, Berg anoi ja sai pienen taiteilija-apurahan tehdäkseen kuvausmatkan kehäradalle.

Mielessä siintää suurempi projekti. Se on jo vähän kuin Pakistanin ja Afganistanin rajoilla kulkeva Hindu Kush -vuoristo, nimittäin Malminkartanon Jätemäki.

”Se on paikka, jossa myyrmäkeläiset käyvät. Keksin ajatuksen kesällä, mutta en vielä ole päässyt toteuttamaan sitä.”

Nyt Humans of New Yorkilla on Facebookissa peräti 12 miljoonaa seuraajaa. Mutta on Humans of Myyr Yorkillakin 12 tuhatta. Se alkaa olla jo niillä rajoilla, että sivua voi ylipäätään pitää. Sitä pitäisi olla moderoimassa koko ajan. Ihmisten kommentit päihdeongelmaisista tai muista kuin valkoihoisista ihmisistä ovat julmia.

Eikä Berg saa blogistaan tuloja. Hän tekee blogia sen verran minkä työltään kuvankäsittelijänä ehtii.

Tosielämän Myyr Yorkissa on vähän kuin maalaiskylän meininki. Usein Berg istuskelee ihmisten kanssa kaikessa rauhassa ja juttelee puolikin tuntia. Vasta sitten hän kysyy, voisiko ottaa kuvan.

Aivan ensimmäisessä, marraskuussa 2013 julkaistussa kuvassa oli mies, joka oli lähtenyt asuntolasta ja nukkunut monta yötä metsässä. Metsien miehiä on Humans of Myyr Yorkin kuvissa usein.

Monia on ärsyttänyt, että blogissa näyttää olevan aika paljon päihdeongelmaisia. Mutta Myyr Yorkissa ei tarvitse pyöriä kovinkaan kauan, kun huomaa, että itse asiassa Berg antaa siitä paljon, paljon siistimmän kuvan kuin todellisuudessa.

Tällaisia suomalaiset kylänraitit nykyisin ovat. Kaljatölkkejä pyörii jaloissa. Ja jos tuo toiminta tuossa taidemuseo Artsin nurkilla ei ole puoliavointa huumekauppaa, niin sitten se on maailman salamyhkäisintä kortinpeluuta.

Blogi antaa Myyr Yorkista myös todellisuutta paljon valkoisemman ja perunanenäisemmän kuvan. Tuon tuosta raitilla soljuu venäjän kieli, ja keskenään kikattavilla koulutytöillä on muslimihuivit. Rakennusmiehet puhuvat tietenkin viroa.

Lähiöistä puhutaan tylyyn sävyyn. Keskustaan verrattuna Myyr York saattaa tuntua silottelemattomalta, rujolta ja rumaltakin.

Mutta asukkaille se on rakas. ”Sen täällä on oppinut, kuinka paljon ihmiset tästä tykkäävät. Siitä puhutaan melkein joka kerta, kun otetaan kuvia”, Berg sanoo.

Entä mitä tapahtuu marraskuisella Myyrmäen asemalla sen jälkeen, kun nuori nainen pakenee Bergiä asemalaiturille?

Tunnelma on apea. Alhaalta kantautuva epävireisen pianon soittama valssikin katkeaa. Cornelia Paraipan nousee pianojakkaralta, sillä kohta tulee bussi, jolla hän pääsee kotiinsa Hakunilaan.

Sitten asemalle astuu sinitukkainen nainen. ”Tule takaisin!” tämä viittilöi Paraipanille.

Kuka hän oikein on? Paraipanilla ei ole aavistustakaan.

Mutta miksikäs ei, Paraipan ajattelee ja palaa takaisin pianon ääreen. Tänään ei ole kiire mihinkään. Tunti sitten hän on palauttanut viimeisen tenttinsä ja valmistunut tulkiksi.

Naiset vaihtavat paikkoja. Nyt sinitukkainen nainen – hänen nimensä on Marja Muhonen, ja hän nimittää itseään erilaiseksi nuoreksi – alkaa soittaa.

”Mikä sattuma!” Muhonen riemuitsee. ”Tässä oli varmasti jotain johdatusta!”

Soitto alkaa uudestaan. Paraipanin valssinpätkä muuttuu Muhosen Beatles-biisiksi.

Olli Berg kiiruhtaa alakertaan ja pyytää luvan. Sitten hän ottaa Cornelia Paraipanista ja Marja Muhosesta valokuvan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Kerrostalo ahdistaa omakoti­asukkaita Vantaalla – ”Jos kyseessä olisi perheasuntoja, asukkaat eivät varmaankaan vastustaisi niin paljon”

    3. 3

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    4. 4

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    5. 5

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    6. 6

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    7. 7

      Valko-Venäjällä kansan mitta täyttyi ”parasiittilakiin”, joka sakotti ihmisiä työttömyydestä – Minskiin suunnitteilla tänään suurmarssi

    8. 8

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    9. 9

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    10. 10

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    3. 3

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    4. 4

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    5. 5

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    6. 6

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    7. 7

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    8. 8

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    9. 9

      Yli sata laskua ilman kauppakuitteja – Helsingissä vanhuksia ilman ruokaa jättänyt Servea lähetti edunvalvojalle epäselviä laskuja

    10. 10

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua
    3. Angry Birds -elokuva on menestynein suomalaislähtöinen elokuva – palkittiin Hulda-palkinnolla
    4. Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon
    5. Jeri Sopasen elämäntarina on kuin seikkailuromaanista: Taisteli diktaattoria vastaan Kuubassa, päätyi maailmanympärimatkalle Audrey Hepburnin kanssa, teki kansainvälisesti palkitun elokuvauran – mutta jäi Suomessa täysin tuntemattomaksi
    6. Puolueet haluavat tarjota jotain jokaiselle mutta erojakin löytyy – Katso HS:n hakukoneella, mitä puolueet sinulle lupaavat
    7. Tunti sitten
    8. Hamiltonille paalupaikka Australian gp:ssä – Räikkönen ja Bottas toisessa rivissä
    9. Valko-Venäjällä kansan mitta täyttyi ”parasiittilakiin”, joka sakotti ihmisiä työttömyydestä – Minskiin suunnitteilla tänään suurmarssi
    10. Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”
    11. Afganistanin ”Idolsin” finaaliin pääsi ensimmäistä kertaa nainen – ”Se osoittaa, että ihmisten ajattelu on muuttunut”
    12. USA:n oikeiston bluffi paljastui
    13. Näytä lisää