Sunnuntai    |   Torsti tietää

Jos yli 50-vuotias haluaisi voittaa olympiakultaa, mitä lajia kannattaisi treenata?

Terve taas lukijat, tässä Torsti. Edellisellä palstalla pohdittiin perhettä, jossa olisi elossa eniten sukupolvia.

Terve taas lukijat, tässä Torsti.


Edellisellä palstalla pohdittiin perhettä, jossa olisi elossa eniten sukupolvia. Tarmo Typpi halusi kuitenkin kääntää kysymyksen toisin päin ja pohtia, mikä on suurin tunnettu ikäero kahden sukupolven välillä. Eli mikä on korkein ikä, jossa ihmisen tiedetään saaneen lapsen.


Koska isäksi voi tulla vanhempana kuin äidiksi, tulee meidän katsoa maailman vanhimpia isiä.


Guinnessin ennätysten kirjan mukaan maailman iäkkäin isä olisi ollut australialainen Les Colley (1898–1998), jonka kerrotaan saaneen yhdeksännen lapsensa 92 vuoden ja kymmenen kuukauden iässä. Lapsen äiti oli Colleyn kolmas vaimo. Pariskunta oli avioitunut vuotta aiemmin.


Wikipedia puolestaan kertoo intialaisesta Ramjit Raghavista, jonka väitetään saaneen ensimmäisen lapsensa 94-vuotiaana ja toisen 96-vuotiaana. Raghavin tarinassa on kuitenkin paljon avoimia kysymyksiä, miehen syntymävuodesta alkaen.


Ja sitten uusiin kysymyksiin.


Jos yli 50-vuotias mies haluaisi voittaa kultaa kesäolympialaisissa, niin mitä lajia kannattaisi alkaa treenata? Tuskin 110 metrin aitajuoksua?


– Olli Salo


Kaikkien aikojen vanhimpana olympiakultaa on voittanut 64-vuotias ruotsalainen Oscar Swahn, jonka kulta on hirviammunnasta vuodelta 1912. Kahdeksan vuotta myöhemmin, vuonna 1920, Swan otti samasta lajista pronssia 72-vuotiaana, mikä tekee hänestä kaikkien aikojen vanhimman olympiamitalistin.


Hirviammunnassa ei kuitenkaan enää kilpailla, ja kisat ovat muutenkin muuttuneet melkoisesti Swanin päivistä. Tikkaremmin arvion mukaan yli 50-vuotiaan kannattaisikin panostaa ratsastukseen.


Rion olympialaisissa oli yhteensä kymmenen yli 50-vuotiasta mitalistia, joista kahdeksan oli ratsastajia. Heidän joukossaan oli myös olympialaisten vanhin mitalisti, esteratsastuksen henkilökohtaisen kullan voittanut Britannian Nick Skelton.


Ratsastuksen ulkopuolella kultaa voitti 54-vuotias Nacra 17 -luokan purjehtija Santiago Lange. Skeet-ammunnassa pronssia sai 52-vuotias kuwaitilainen Abdullah Al-Rashidi.


Lajista riippumatta kultamitalin saavuttaminen yli 50-vuotiaana lienee joka tapauksessa hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta.


Minkä vuoksi valtaosa Helsingin kantakaupungin kaduista on niin leveitä, että niillä mahtuu ajamaan vaivatta autolla ja laittamaan niitä vielä parkkiinkin? Katuleveys on kuitenkin päätetty hevoskärryaikaan. Onko kyse ollut tulipaloihin varautumisesta?


– Junantuoma


Olet oikeassa, kyse on ensisijaisesti paloturvallisuudesta. Helsingin kantakaupungin katuverkko on suunniteltu pääosin vuoden 1808 tulipalon jälkeen. Silloin kadut päätettiin leventää nykyiseen leveyteensä, jotta tuli ei helpolla leviäisi niiden yli. Tuohon aikaan Helsingin taloista valtaosa oli puuta.


Toinen syy oli halu luoda mahtipontinen ja näyttävä kaupunki. Monien nykyisten katujen rakentaminen kallioiselle Vironniemelle oli 1800-luvun alkupuolen tekniikoilla valtava ponnistus.


Kauppatorin lähellä on edelleen kolme palolta säästynyttä katua: Sofiankatu, Katariinankatu ja Helenankatu. Niiden leveys periytyy Helsingin aiemmasta, tulipaloa edeltäneestä asemakaavasta.


Nyt on taas se aika vuodesta, kun tulot ja verot ovat esillä, samoin ”mätkyt”. Niissähän ei ole kysymys edes lisäverosta vaan jäännösverosta, joka on jäänyt maksamatta liian pienten ennakonpidätysten tai liian pienen ennakkoveron takia. Ainakin ”vanhaan aikaan” mätkyillä tarkoitettiin arvioverotusta, siis veroa, jonka verottaja harkitsi maksettavaksi, koska veroilmoitusta ei voitu pitää luotettavana verotuksen perusteena. Onko näin? Ja nykyisin ei tällaisia oikeita mätkyjä enää liene.


– SL, Helsinki


Jos yksityishenkilön tai liikeyrityksen veroilmoitusta ei saada tai ei pidetä uskottavana, turvautuu verottaja arvioverotukseen. Aiemmin arvioverotusta käytettiin esimerkiksi runsaasti käteiskauppaa tekevien yrittäjien, kuten ”partureiden, pirssareiden ja portsareiden” kohdalla. Sittemmin tulojen seuranta on kuitenkin helpottunut ja arvioverotus on aiempaa harvinaisempaa.


Yritystoiminnan ulkopuolella arvioverotuspäätöksiä tehdään vain poikkeuksellisesti. Henkilöverotuksessa kysymys voi olla esimerkiksi valvonnassa ilmi tulleista, ulkomailta saaduista tuloista. Sen sijaan esimerkiksi henkilöitä, joilla ei ole säännöllisiä tuloja, ei nykyisin enää veroteta arvioiden varassa.


Kuten mainitsit, lehdistön vuotuisissa verotietojutuissa mainitut mätkyt eivät yleensä ole arvioverotusta vaan jäännösveroja. Niitä voi saada, jos tulot kasvavat yllättäen vaikkapa saadun myyntivoiton tai yllättävän menestyksen ansiosta. Jos ei itse muista tarkistaa verotustaan, muistuttaa verottaja asiasta jälkikäteen.


Torsti Facebookissa: facebook.com/torstintikkaremmi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Torsti tietää
  • Helsinki
  • olympiakisat
  • Verotus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    4. 4

      Sähköinen työnhaku aiheuttaa päänvaivaa jopa tuhansille työttömille – ”Tuntuu, kuin työnhakija olisi hirttosilmukassa”

    5. 5

      Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja peruutti NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon ”epäröinnin” vuoksi

    6. 6

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    7. 7

      Jo puoli tuntia liikuntaa päivässä voi pitää kuoleman kauempana, iso tutkimus osoittaa – silti yhä harvempi suomalainen liikkuu

    8. 8

      Panettelu on taitolaji, mutta sanasotaan ajautuneet Trump ja Kim ovat siinä korkeintaan keskinkertaisia – Nämä valtiomiehet ovat olleet paljon viiltävämpiä

    9. 9

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    10. 10

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    4. 4

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    5. 5

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    6. 6

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    7. 7

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    8. 8

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    9. 9

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    10. 10

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    9. 9

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää