Valikko
Sunnuntai    |   Usko Siskoa

Miksi Turun murre ja viron kieli muistuttavat toisiaan?

Rakkaat ystävät, viimeksi käsittelimme lahjan ideaa.­ Onko lahja lahja, jos toivoo vastalahjaa tai kiitosta?

Nimimerkki Lahjoja ja vastalah­joja kirjoittaa: ”Kiitos ei ole mikään vastalahja, vaan se kuuluu hyviin tapoihin.”

Timoteus puolestaan kirjoittaa: ”Minulla on kaikille osapuolille passeli ratkaisu liittyen lahjan antoon ja kiitoksen saamiseen. Olemme jo vuosia tehneet kaikenlaisia lahjoituksia seurakunnan diakoniatyön kautta. Se antaa avun sitä kulloinkin eniten tarvitsevalle. Olemme antaneet omat yhteystietomme, jotka saa kysyttäessä jakaa avustuksen saajalle. Saamme aina kiitoksen seurakunnalta, ja silloin tällöin olemme myös saaneet nimettömän kiitoksen avustuksen saajalta. Olkoon pyyteetöntä avustusta tahi ei, mutta ainakin se on lisännyt joulumieltä!”

Nimimerkki Hyvät tavat ovat hyviä tapoja kertoo avustavansa useampaa järjestöä ja joskus myös tuttuja ihmisiä. ”Toivon lyhyttä kiitosta kahdesta syystä: tietona siitä, että lahjani on tullut perille, ja toiseksi siitä, että avun tarve jatkuu. Mitään laajoja tarvekuvauksia, suitsutuksista puhumattakaan, en todellakaan kaipaa. Jos mitään palautetta ei tule, arvelen, että tilanne on jotenkin muuttunut eikä apuani ehkä tarvita. On kai luonnollista, että tällaisessa tilanteessa vaihtaa kohdetta. En tosin itse ole joutunut näin tekemään, kun saajat ovat vain yksinkertaisesti kiittäneet. Eivät he ole pysähtyneet miettimään, enkä minäkään, että tämä kuittaus olisi ’vastalahja’, joka saa alkuperäisen antajan tuntemaan pikkuruistakaan ylemmyyttä.”

 

Minulla on ystävä, jonka haluaisin kutsuttavan ensi vuonna itsenäisyyspäivän vastaanotolle Linnaan monestakin mielestäni ihan hyvästä syystä. Onko kohteliasta tai etiketin mukaista lähestyä kutsujaa ja pyytää kutsua ystävälleen, ja jos se on mahdollista, niin mitä tahoa täsmälleen minun pitäisi lähestyä ja miten? Onko parempi käyttää perinteistä kirjettä vai käykö nykyaikana sähköposti? Varmaan kannattaa laittaa heti kerralla kaikki perustelut mukaan, jotta lukija voi heti päätellä, aiheuttaako pyyntöni minkäänlaisia toimenpiteitä.

– Ystävä linnaan

 

Tasavallan presidentin kansliasta vastataan, että ehdotuksia sopivista kutsuttavista voi ehdottomasti lähettää. Niitä tulee kansliaan vuosittain kymmeniä – sekä sähköpostitse että kirjeitse. Kaikki ehdotukset käsitellään, ja osa on myös johtanut kutsuun.

Kannattaa siis ehdottaa ystävää ja perustella hyvin, miksi juuri hän on sellainen ansioitunut henkilö, jonka soisi pääsevän kättelyjonoon.

 

Vierailin Turussa. Torilla kiinnitin huomiota siihen, että Turun murre muistuttaa yllättävän paljon viron kieltä sävelkorkeudeltaan ja painoltaan. Tämä hämmästytti kaupungissa, jonka tienviitat ovat suurelta osin ruotsinkieliset. Mistä tämä johtuu? Viro on toki suomen sukulaiskieli toisin kuin ruotsi, mutta muut Suomen murteet eivät ainakaan omaan korvaani muistuta viroa. Onko Viron läheisyys vaikuttanut Turun murteeseen?

– Aino Saarinen, Helsinki

 

Murteen ja kielen suhdetta on käsitelty aiemminkin palstalla. Lukupiirini kielentutkija sanoi jälleen, että selvää rajaa niiden välillä ei ole. ”Suomen kieleksi kutsuttu kielimuoto on kokonaisuus niin sanottuja itämerensuomalaisia kielimuotoja, jotka liittyvät toisiinsa jatkumon­omaisesti”, hän selitti.

Pohjois-Viron murre ja Turun murre ovat melko lähellä toisiaan, vaikka toinen luetaan viroksi ja toinen suomeksi. ”Turun murteen ja esimerkiksi savolaismurteiden välinen ero saattaa monella mittarilla arvioituna olla jopa suurempi kuin Turun murteen ja viron kirjakielen”, lingvisti selitti.

Yhtäläisyyksien historiallisista syistä ei ole varmuutta, mutta jokin asutushistoriallinen prosessi taustalla piilee. On esitetty, että Virosta olisi siirtynyt Turun seudulle väkeä joskus myöhäisellä rautakaudella. Lingvisti tosin piti todennäköisempänä syynä sitä, että Turun seudulta on keskiajalla oltu läheisissä yhteyksissä Tallinnan seudulle, ”kun molemmissa on merkittävä keskiaikainen asutuskeskus”.

Tuo havaitsemasi samankuuloisuus johtuu parista yhdistävästä asiasta.

Ensinnäkin on vokaaliheitto: Turun murteessa loppuvokaali putoaa tietyissä ympäristöissä pois, kun edellä on pitkä vokaali tai pitkä konsonantti. Esimerkiksi: viisi, viis, kaikki, kaik.

Lisäksi on sijaispidennys, eli pois putoavaa vokaalia edeltävässä tavussa oleva vokaali pitenee. Olen Turusta, oon Turuust.

Kaiken kruunaa palatalisaatio, jota esiintyy sekä Turun murteessa että virossa. Silloin l, n ja s ääntyvät niin, että kieli koskettaa kitalakea pidemmältä matkalta sen sijaan että vain käväisisi nopeasti siinä hampaiden takana. Lopputulos on mukavan sointuisa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Usko Siskoa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    2. 2

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    3. 3

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    5. 5

      Helsinkiläiset lähtivät joukolla juhannusuinnille kaupungin keskustaan – Kauppatorin Altaalle kymmenien metrien jono

    6. 6

      HSTV:n 16 tuntia kestävä suora lähetys Enontekiön yöttömästä yöstä käynnissä: ”Kyllähän siellä luontoa näkyy. Ei juurikaan trafiikkia”

    7. 7

      Helmut Kohlin hautajaisista kehkeytyi kiusallinen draama Saksassa – entisen liittokanslerin leski ei halua puhujaksi Angela Merkeliä vaan EU:n hylkimän Unkarin pääministerin

    8. 8

      Vietätkö juhannusta Helsingissä? Tässä kattava lista menovinkkejä

    9. 9

      Piilouduin pöydän alle, kun britit tasan vuosi sitten päättivät erota EU:sta – nyt brittihallitus on yhä pöydän alla, eikä kukaan tiedä mitä tapahtuu

    10. 10

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain 11 prosenttia synnyttää ilman kipulääkkeitä – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    4. 4

      Lauri Markkasen suuri ilta kääntyi draamaksi – Minnesota Timberwolves varasi, kaupattiin kuitenkin heti Chicago Bullsiin

    5. 5

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    6. 6

      Suomi on alkoholipolitiikaltaan jo nyt ”varoittava esimerkki” Pohjoismaissa – ruotsalaisasiantuntijan on mahdoton ymmärtää hallituksen lakiuudistus­kaavailua

    7. 7

      Espoolaisnuoret varastivat 14-vuotiaan repusta avaimet ja tunkeutuivat tyhjään kotiin – asunnossa riehuttiin ja tietokone murskattiin kirveellä

    8. 8

      Tunteet voittivat järjen ja 51 vuoden ikäeron, kun Erika ja Danny löysivät toisensa – ”Aina tämä elämä ei mene niin kuin olisi itse käsikirjoittanut”

    9. 9

      Teemu Selänne korotettiin Suomessa sankariksi, jota ei voi kritisoida ja joka voi sanoa olevansa ”hauskalla tavalla sovinisti”

    10. 10

      Presidentinvaalit hävinnyt Mannerheim pakeni kahvilayrittäjäksi Hankoon – Tällainen pikkutarkan omistajan kahvila oli ja on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    2. 2

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Masennus ei ole vain sitä, että maataan sängyssä – me masentuneet koemme syyllisyyttä

    5. 5

      Näin kasvatat hyväkäytöksisen lapsen – Ranskassa jokainen lapsi osaa tervehtiä kohteliaasti

    6. 6

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää