Suomalaiset vastustavat tuloerojen kasvua. Silti yli 80 prosenttia suomalaisista lottoaa ainakin joskus. Lottoaja haluaa kasvattaa tuloeroaan suhteessa naapuriin.
Äkkilähtöjen myynti nousi ennätyslukemiin
STTSateinen ja viileä juhannus sai aikaan pienen lomanvarauspaniikin. Kolmen suurimman matkajärjestäjän valikoima hupenee nopeasti. Aurinkomatkojen, Finnmatkojen ja Tjäreborgin kesäkuun äkkilähdöt on myyty lähes loppuun.
"Juhannusviikonlopusta lähtien myynnissä on havaittavissa erittäin selvä piikki. Lähiaikojen lähtöjen päivämyynneissä ollaan ennätysluvuissa", Aurinkomatkojen viestintäpäällikkö Leila Repo kertoo.
Kesän äkkilähtöjen lisäksi myös ensi joulun matkoja varataan Aurinkomatkojen mukaan kiihtyvällä tahdilla. Esimerkiksi osa Thaimaan joululähdöistä on jo loppuunmyyty.
Rantalomien lisäksi myös kaupunkimatkoja varataan nyt innokkaasti. Tjäreborgin tiedotuspäällikkö Arja Pucilowski kertoo, että reittilennoilla tehtävät matkat alkoivat viime viikonloppuna niin ikään käydä kaupaksi vauhdilla.
Juuri nyt suomalaiset matkustavat eniten Rodokselle, Kreetalle ja Turkkiin. Finnmatkojen viestintäpäällikkö Anu-Eveliina Mattilan mukaan Välimeren rantalomat ovat lähellä ja edullisia kotimaan matkailuunkin verrattuna.
Viime hetken varaajat joutuvat tyytymään varaushetken mukaiseen valikoimaan ja hintatasoon – jälkimmäinen on nyt nousussa. Hintoihin tehdään muutoksia päivittäin varaustilanteen mukaan. Polkuhintaiselle matkalle on Finnmatkojen mukaan turha enää haaveilla kesäkuun aikana.
"Polkuhintaiseksi matkaksi Välimerelle voisi määritellä matkan, jonka hinta on alle 400 euroa. Ne ajoittuvat tyypillisesti toukokuun lopun lähtöihin ja seuraavan kerran elokuun puolivälin jälkeen", Mattila kertoo.
Kesälomasesonkina huonolla säällä on erityinen vaikutus äkkilähtöjen myyntitilastoihin ja hintatasoon.
"Kesällä ihmisillä on pidemmät lomat, joten reissuun ollaan valmiita lähtemään lyhyelläkin varoitusajalla. He haluavat varmistaa ainakin yhden aurinkoisen lomaviikon", Aurinkomatkojen Repo sanoo.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
Politiikka
Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
Ulkomaat
Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
Talous
Yrityskysely lupailee Saksan kansantalouden näkymien paranevan
Urheilu
Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
Kulttuuri
Helsingin taidemuseon johtoon 21 hakijaa
Luetuimmat juuri nyt
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
- Rottalaumat muuttivat pientalojen pihoille Espoossa
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ketjukolari Kehä kolmosella – liikenne ruuhkautuu
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Alain Prost kehuu F1 –kisoja: "Nyt meillä on show"
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Helsingin taidemuseon johtoon 21 hakijaa
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Ketjukolari Kehä kolmosella – liikenne ruuhkautuu
- Yrityskysely lupailee Saksan kansantalouden näkymien paranevan
- Narkolepsiaan sairastuneille ehkä korvauksia myös ansionmenetyksistä
- Vihreiden kahden puoluejohtajan malli ei toteudu lähiaikoina
- Rottalaumat muuttivat pientalojen pihoille Espoossa
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Uefan Platini listasi jalkapallon pahimmat uhat
- Mätäjoen myrkyt alkavat haihtua
- Sikatilojen salakuvausjutun syytteet pääosin nurin hovissa
- Saudiarabialaiset hurjapäät vaihtavat pyörät liikkuvasta autosta Video
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Ministeri Kiuru: En arvosta ranking-listoja Video
- Yrityskysely lupailee Saksan kansantalouden näkymien paranevan
- OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
- Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
- Konkurssien määrä oli alkuvuonna kovassa nousussa
- Vähittäiskaupan myynti kasvoi vuodessa inflaatiota enemmän
- Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
- Fakta: Kasvuyhtiö palkkaa paljon väkeä
- Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
- Miehet ansaitsevat valtionkin töissä naisia enemmän
- Instrun vapauttava lahjustuomio jää voimaan
- Taide & Design -lehti maksuvaikeuksissa
- Nissan kutsuu Suomessa 3 600 Micraa huoltoon rattivian takia
- Sisun ja Jenkin valmistajan nimi vaihtuu
- Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
- Suomen Pankki varoittaa jälleen kotitalouksien velkaantumisesta
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa
- Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
- Rakennusyhtiö YIT havittelee isoa yritysostoa Saksasta
- MTV tuo kanavansa katsottaviksi suoraan netissä
- EU eteni veronkierron torjunnassa





