Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Älypuhelimia kehittävä Jolla teki myyntisopimuksen Kiinaan
Helsingin SanomatÄlypuhelinten valmistajaksi pyrkivä suomalainen Jolla kertoo solmineensa myynti- ja jakelusopimuksen suuren kiinalaisen puhelimia myyvän vähittäiskauppaketjun kanssa.
Jollan hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnio kertoo, että Jolla on tehnyt sopimuksen D.Phone Groupin kanssa, joka on tiedotteen mukaan Kiinan laajin matkapuhelimia myyvä kauppaketju.
Sillä on Jollan mukaan Kiinassa yli 2 000 myyntipistettä ympäri maata ja sen kumppaneina ovat suuret operaattorit China Mobile, China Telecom ja China Unicom.
Jollan perusti viime vuonna joukko Nokiasta lähteneitä puhelinalan ammattilaisia. Yhtiön on tarkoitus julkistaa ensimmäinen älypuhelimensa tämän vuoden aikana.
Julkistettava tuote perustuu Nokian kehittämään Meego-käyttöjärjestelmään, josta Nokia luopui viime vuonna, kun se julkisti uuden yhteistyösopimuksen yhdysvaltalaisen Microsoftin kansaa.
Jollassa työskentelee henkilöitä, jotka olivat aikoinaan Nokiassa keskeisissä tehtävissä ohjelmistojen kehittämisessä.
Puhelinten valmistuksen yhtiö aikoo ostaa ulkopuolisilta sopimusvalmistajilta.
Saarnion mukaan Kiina on älypuhelinten nopeimmin kasvava markkina-alue tällä hetkellä, joten uusi jakelusopimus on merkittävä askel, kun Jolla pyrkii älypuhelimissa isoksi tekijäksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
"Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
Talous
Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
Luetuimmat juuri nyt
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Tarina rasistista bussissa edelleen vahvistamatta
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
- Hoito kantasoluilla näyttää tepsivän silmän rappeumaan
- Islamistit hyökkäsivät Arevan uraanikaivokseen Nigerissä
- Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
- Miehet ansaitsevat valtionkin töissä naisia enemmän
- Instrun vapauttava lahjustuomio jää voimaan
- Taide & Design -lehti maksuvaikeuksissa
- Nissan kutsuu Suomessa 3 600 Micraa huoltoon rattivian takia
- Sisun ja Jenkin valmistajan nimi vaihtuu
- Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
- Suomen Pankki varoittaa jälleen kotitalouksien velkaantumisesta
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa
- Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
- Rakennusyhtiö YIT havittelee isoa yritysostoa Saksasta
- MTV tuo kanavansa katsottaviksi suoraan netissä
- EU eteni veronkierron torjunnassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
- EU virittää energian sisämarkkinoita – kilpailun toivotaan hillitsevän hintoja
- Bernanke lupaa jatkaa rahapolitiikan elvytystä
- Ammattikorkeakoulu Metropolia aloittaa yt-neuvottelut
- Katainen: Verokilpailun on oltava reilua
- Outokummun visio on nyt ikuinen maailma
- Tuloerojen kasvu hiipui Suomessa





