Perttu Häkkinen
Julkaistu 5:00
Kevyttuotteet valtaavat markettien hyllyjä Suomessa, jossa kevyttuotteiden valikoima on suurin Euroopassa. Esimerkiksi rasvaton maito on ohittamassa suosiossa kevytmaidon.
Julkaistu 23:53
Autonvalmistajien Volkswagenin ja Porschen yhdistyminen on varmistunut. Volkswagen kertoi perjantaina, että sen hallitus kirjoitti sopimuksen torstaina.
Julkaistu 15:57
Lihantuotannosta aiheutuu merkittävästi enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin tähän asti on ajateltu, arvioidaan World Watch -instituutin tuoreessa raportissa. Päästöjä voitaisiin vähentää helposti ja nopeasti kasvisruokaa suosimalla.
Raportti verkossa (englanniksi)
Julkaistu 12:38
Investointipankki Goldman Sachsin työntekijöiden jättipalkkiot hermostuttavat Yhdysvalloissa jo pankin suuria omistajiakin. Useat niistä ovat sitä mieltä, että Goldman Sachsin pitäisi tilittää nykyistä suurempi osan voitoistaan osakkeenomistajille eikä kaataa rahaa työntekijöiden taskuun.
Päivitetty 12:31
Matkapuhelinyhtiö Nokia jatkaa säästöjään vähentämällä Oulusta enintään 230 työpaikkaa. Vähennykset tehdään matkapuhelimien tutkimus- ja tuotekehitysyksikössä. Tanskassa vähennystarve on yhtiön mukaan 100 työntekijää.
Julkaistu 11:10
Suomen teollisuus elpyy taantumasta niin hitaasti, ettei tuotanto edes vuonna 2011 palaa vielä vuoden 2008 tasolle, Palkansaajien tutkimuslaitos (PT) arvioi.
Julkaistu 19.11. 20:17
Yhdessä lennonjohtokeskuksessa sattuneet tietokoneongelmat aiheuttivat nopeasti laajenevan myöhästymisten suman maailman suurimmilla lentoliikennemarkkinoilla Yhdysvalloissa torstaina.
Julkaistu 19.11. 14:51
Asuntokauppoja on Kiinteistömaailman mukaan tehty koko maassa viime kuukausina paljon. Kiinteistömaailman kiinteistönvälittäjäbarometri ennakoi asuntokaupan tahdin vauhdittuvan entisestään seuraavan puolen vuoden aikana.
Julkaistu 19.11. 14:14
Miljardöörien määrä Intiassa on kaksinkertaistunut viimevuotisesta, kertoo Forbes-lehden selvitys. Heitä on jo 52, kun viime vuonna luku oli 27. Rikastumista selittää Intian talouskehitys, joka on kansainvälisestä talouskriisistä huolimatta ollut vankkaa.
Forbesin uutinen Intian sadasta rikkaimmasta ihmisestä (englanniksi)
Päivitetty 19.11. 12:55
Taloudellinen yhteistyöjärjestö OECD ennustaa Suomen bruttokansantuotteen supistuvan tänä vuonna 6,9 prosenttia. Arvio on hieman suurempi kuin valtiovarainministeriön ennuste. Työttömyys nousee OECD:n mukaan ensi vuonna 9,7 prosenttiin ja pysyy yhtä korkeana myös seuraavana vuonna.
Päivitetty 19.11. 11:52
Joka neljäs suomalainen kuluttaja kertoo, että on tietoisesti lisännyt suomalaisten tuotteiden ostamista. Suomalaisen Työn Liiton mukaan tätä ei selitä pelkästään menossa oleva taantuma, vaan myös yleisten arvojen ja asenteiden muutos.
Julkaistu 19.11. 10:34
Elintarvikeyhtiö Atria tehostaa toimintaa ja vähentää 123 työntekijää Suomen yksiköissä. Kuopion tuotantolaitoksella lomautetaan 42 työntekijää, kertoi toimitusjohtaja Matti Tikkakoski torstaina.
Julkaistu 19.11. 10:14
Ruotsalainen huonekalujätti Ikea on maksanut huippujohtajilleen jättibonuksia veroparatiisin kautta, kertoo talouslehti Veckans Affärer. Lehden mukaan bonuksista on nauttinut 5–6 huippujohtajaa.
Julkaistu 19.11. 10:00
Kuluttajille pikaluottoja tarjoaville yrityksille ehdotetaan pakollista rekisteröintiä. Tämä ehdotus sisältyy kulutusluottosäännösten uudistamista valmistelleen työryhmän ehdotukseen.
Ansio- ja pääomatulot 1999-2008. Kymmeniä tuhansia hyvätuloisia. Lisäksi yli 200 henkilöprofiilia.
Pörssikurssit
Jätä nimitysuutinen
Helsingin Sanomien taloustoimitus ja eri alojen asiantuntijat vastasivat taantumaan liittyviin kysymyksiin. Voit lähettää myös oman kysymyksesi.
Yritysten tilinpäätöstiedot ja tunnuslukuja myös aiemmilta vuosilta.
Elisa
Fortum
Metso
Pohjola Bank
Neste Oil
Nokia
Nordea Bank FDR
Sampo A
TeliaSonera
UPM-Kymmene
Suuret yhtiöt
Keskisuuret yhtiöt
Pienet yhtiöt
Nousijat & Laskijat
Sijoitusrahastot