Huutokilpailu on valmis, kun yhteisö kääntyy ymmärrettävästi puolustamaan omaa kulttuuriaan, jonka tarkoitus ei alunperinkään ollut paha.
Air Finland konkurssiin – lennot peruttu
STT–HSLentoyhtiö Air Finland on lopettanut toimintansa ja jättää konkurssihakemuksen.
Kaikki lennot on peruttu tästä päivästä lähtien.
Yhtiöllä on lomakohteissa noin 1 000 asiakasta. Asiakkaiden kotiinpaluu järjestetään yhteistyössä Kuluttajaviraston kanssa.
Air Finlandin toimitusjohtaja Mika Helenius sanoo, että korkea polttoaineen hinta ja markkinoiden ylikapasiteetti osoittautuivat yhtiölle liian raskaaksi.
"Tässä haastavassa tilanteessa emme onnistuneet hankkimaan lisärahoitusta ja joudumme nyt lopettamaan toimintamme. Olemme syvästi pahoillamme asiakkaillemme tästä aiheutuvasta harmista", Helenius pahoitteli.
Oy Air Finland Ltd on tammikuussa 2002 perustettu kotimainen lentoyhtiö, jonka omistajina on 5 suomalaista ilmailun, rahoituksen ja matkailumarkkinoinnin ammattilaista.
Air Finland on lentänyt lomakohteisiin, kuten Alicanteen, Malagaan, Antalyaan, Madeiraan, Kreetalle, Rodokseen, Dubaihin, Las Palmasiin ja Teneriffalle.
Kotisivullaan yhtiö kertoo aloittaneensa lentotoiminnan 3. huhtikuuta 2003 lennolla Málagaan. Vuodesta 2005 lähtien yhtiöllä on oman kertomansa mukaan ollut vuosittain noin 400 000 matkustajaa.
Uutisessa kerrottiin aluksi virheellisesti, että myös Berling Capital Oy omistaisi Air Finlandia.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
Politiikka
Oppositio yhdistyi kuntauudistusta vastaan
Talous
Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
Luetuimmat juuri nyt
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Siemensin säätämistä metrojunista löytyi vikoja
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Tuukka Rask: Puolustuksella ei ollut paras ilta
- Pahimpia ruuhkia odotetaan iltapäiväksi – seuraa liikennettä HS:n ruuhkakartalta
- Italia voitti Japanin maalijuhlassa
- Puolustusministeriön Iivonen antaa huutia kansan Nato-käsityksille
- Currysinappi sopii bratwurstin kylkeen
- Pekka Lehdon pellolla kasvaa 180 perunalajiketta
- Juhannuksen jälkiruuissa yhdistetään hapokasta ja makeaa
- Siemensin säätämistä metrojunista löytyi vikoja
- Talouselämä: Supo haluaa valtuuksia verkkovalvontaan
- Tero Pitkämäki aikoo yhä MM-Moskovaan
- Kolumni: Suuremmat tuloerot, kiitos
- Sipoon ei tarvitse uusia kuntavaalejaan
- Nyt: Pimeän taksin kuljettajat juottavat asiakkaita ja tyhjentävät pankkitilejä
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- Chicago tasoitti otteluvoitot NHL-finaaleissa
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Kuusi ehdotusta jatkaa talvisodan muistomerkkikilpailussa
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Fakta: Ruoan jäljitettävyys
- Näkökulma: Yritykset haluavat puhua vain kotimaisesta lihasta
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Huawei-huhut nostivat Nokiaa Helsingin pörssissä
- Urpilainen: Kyproksen pakettiin ei tule muutoksia
- Kemira yrittää puhdistaa vettä, joka näyttää kahvilta
- Kysely: Suomalaiset ostaisivat mieluiten aurinkosähköä
- Aamulehti siirtyy tabloid-kokoon
- Ruotsin valtio vähensi omistustaan Nordeassa
- Nostureita valmistava Konecranes varoitti tuloksestaan
- Britanniassa vaaditaan: Holtittomat pankkiirit vankilaan
- T&T: Vuorineuvosta pännii kaivosten omistajien arvostelu
- Evan tutkimus: Talvivaara ei turmellut teollisuuden ympäristömainetta
- VM: Talous kituuttaa ja velkaantuminen jatkuu
- Chrysler kutsuu miljoonia autoja tarkastukseen – viallisia autoja tuotu Suomeenkin
- Danske Bankin yt-neuvottelut ohi – vähentää 186 työntekijää
- Kyproksen presidentti vaatii pelastuspaketin avaamista



