HS:n ruuhkakartta näyttää liikenteen sujuvuuden koko maassa.
Angela Merkelin europuheet nostivat osakekursseja Aasiassa
REUTERSTOKIO. Saksan liittokanslerin Angela Merkelin torstaiset euroa tukevat lausunnot kirittivät osakekurssit nousuun perjantaina monin paikoin Aasiaa.
Merkel vakuutti vierailullaan Kanadan Ottawassa, että Saksa on lujasti sitoutunut pitämään euroalueen elossa ja että viimeaikaiset ehdotukset, jos niiden mukaan toimitaan, ne riittävät pelastamaan euroalueen.
Merkelin mukaan nyt tarvitaan toimia edetä kohti poliittista unionia, jollainen jäi tekemättä siinä vaiheessa kun eurovaluutta luotiin.
Eteneminen tähän suuntaan pitää kuitenkin Merkelin mielestä tehdä maltillisesti eikä se käy hetkessä.
Poliittinen unioni tarkoittaa sitä, että Euroopan unionilla pitää olla nykyistä paremmat mahdollisuudet puuttua jäsenvaltioiden talouspolitiikkaan, jos budjettikuri alkaa lipsua liikaa, Merkel katsoi.
Hän sanoi Saksan hallituksen tukevan täysin Euroopan keskuspankin pääjohtajan Mario Draghin linjauksia euron tukemiseksi.
Pörssi-indeksit päätyivät selvään nousuun ainakin Japanissa, Hongkongissa ja Australiassa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
Politiikka
Oppositio yhdistyi kuntauudistusta vastaan
Talous
HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
Urheilu
Interin maalikuningas uhkaili tuomaria puoliajalla
Luetuimmat juuri nyt
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Kuusi ehdotusta jatkaa talvisodan muistomerkkikilpailussa
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Brasilian protestit synnyttäneet hinnankorotukset perutaan
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Henrik Larsson teki paluun pelikentille
- Kerry yrittää saada Afganistania luopumaan boikotista
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- Oikeus hylkäsi Berlusconin valituksen
- Oppositio yhdistyi kuntauudistusta vastaan
- Lahti pelastui brasilialaisten maaleilla
- HJK voitti MyPan ja siirtyi takaisin liigakärkeen
- IFK Mariehamn tarjosi maalijuhlat ennätysyleisölle
- Työmaalla räjäytysonnettomuus Espoossa – "Tässä oli ainekset pahempaankin"
- Tuhoisa ammusvaraston räjähdys Venäjällä
- Suomen futisnaiset vaivoin tasapeliin Sveitsiä vastaan
- Interin maalikuningas uhkaili tuomaria puoliajalla
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Fakta: Ruoan jäljitettävyys
- Näkökulma: Yritykset haluavat puhua vain kotimaisesta lihasta
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Huawei-huhut nostivat Nokiaa Helsingin pörssissä
- Urpilainen: Kyproksen pakettiin ei tule muutoksia
- Kemira yrittää puhdistaa vettä, joka näyttää kahvilta
- Kysely: Suomalaiset ostaisivat mieluiten aurinkosähköä
- Aamulehti siirtyy tabloid-kokoon
- Ruotsin valtio vähensi omistustaan Nordeassa
- Nostureita valmistava Konecranes varoitti tuloksestaan
- Britanniassa vaaditaan: Holtittomat pankkiirit vankilaan
- T&T: Vuorineuvosta pännii kaivosten omistajien arvostelu
- Evan tutkimus: Talvivaara ei turmellut teollisuuden ympäristömainetta
- VM: Talous kituuttaa ja velkaantuminen jatkuu
- Chrysler kutsuu miljoonia autoja tarkastukseen – viallisia autoja tuotu Suomeenkin
- Danske Bankin yt-neuvottelut ohi – vähentää 186 työntekijää
- Kyproksen presidentti vaatii pelastuspaketin avaamista



