HS:n ruuhkakartta näyttää liikenteen sujuvuuden koko maassa.
Asiantuntija: Nokialaiset voivat työllistyä kiinalaisfirmoihin
STTNokialta irtisanottavat saattavat asiantuntijan mukaan työllistyä esimerkiksi kiinalaisyhtiöihin tutkijoiksi. Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Pekka Ylä-Anttila arvioi, että Suomeen voi tulla ulkomaisia yrityksiä, jotka perustavat tutkimusyksiköitä.
"Kiinalaiset yritykset rakentavat kovaa vauhtia omaa matkapuhelinteollisuuttaan. Esimerkiksi Kiinan itärannikolla tutkimus- ja kehityshenkilöstön palkat ovat hyvinkin samanlaiset kuin Suomessa", Ylä-Anttila sanoo.
Etlan mukaan ex-nokialaiset voisivat työllistyä lisäksi kotimaisten konepajayritysten ohjelmistokehitykseen tai uudenlaisille digitaalisille aloille, kuten pelialalle.
Yksikönjohtaja Juha Honkatukia Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta sanoo, että elektroniikkateollisuudessa valmistustyön merkitys on vähentynyt.
"Suomen kasvun lähteet ovat tutkimus- ja kehityspuolella. Sinne on syntynyt vientiä, ja sitä osaamista on näillä näkymin jäämässä Suomeen Nokiassakin."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Puolet suomalaisista maksaisi lisää veroja
Politiikka
Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
Ulkomaat
Obama Berliinissä: Ydinaseita vähennettävä kolmanneksella
Talous
Aamulehti siirtyy tabloid-kokoon
Urheilu
Hiihtäjä Lallukan dopingepäily kaatui
Luetuimmat juuri nyt
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Tietyömaalla räjäytysonnettomuus Espoon Kauklahdessa
- Nuori mies kuoli pudottuaan parvekkeelta Espoossa
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Puolet suomalaisista maksaisi lisää veroja
- Rahoittaja piti Himasen tutkimuksen suunnitelmaa "oudosti laadittuna"
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Hiihtäjä Lallukan dopingepäily kaatui
- Tietyömaalla räjäytysonnettomuus Espoon Kauklahdessa
- Taleban: Neuvottelut USA:n kanssa alkavat huomenna
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Poliisi valvoo juhannuksena liivien käyttöä vesillä
- Obama Berliinissä: Ydinaseita vähennettävä kolmanneksella
- Kysely: Suomalaiset ostaisivat mieluiten aurinkosähköä
- Sauri väläyttää Helsinkiin kännyköiden ekolatauspisteitä
- Obama: Eurooppa pysyy Yhdysvaltain vapauden ja turvallisuuden kulmakivenä
- Aamulehti siirtyy tabloid-kokoon
- Metsämarjoja poimittiin viime vuonna 14 miljoonaa kiloa
- Puolustusministeriön viestintäjohtajaksi Max Arhippainen – ministeriö kiistää puoluetaustan vaikutuksen
- Ruotsin valtio vähensi omistustaan Nordeassa
- Huoltohallin tulipalo levitti myrkyllistä savua Joensuussa
- Lääkärit: Tero Pitkämäki kisakuntoon kuudessa viikossa
- Nuori mies kuoli pudottuaan parvekkeelta Espoossa
- Aseistaunut joukko iski YK:n tiloihin Mogadishussa – 15 kuoli
- Kolme kuoli lantasäiliöön Hollannissa
- Hyttyskesä tulossa – verenimijöitä luultavasti enemmän kuin viime vuonna
- Afgaanihallinto boikotoi neuvotteluja Talebanin kanssa
- Kysely: Suomalaiset ostaisivat mieluiten aurinkosähköä
- Aamulehti siirtyy tabloid-kokoon
- Ruotsin valtio vähensi omistustaan Nordeassa
- Nostureita valmistava Konecranes varoitti tuloksestaan
- Britanniassa vaaditaan: Holtittomat pankkiirit vankilaan
- T&T: Vuorineuvosta pännii kaivosten omistajien arvostelu
- Evan tutkimus: Talvivaara ei turmellut teollisuuden ympäristömainetta
- VM: Talous kituuttaa ja velkaantuminen jatkuu
- Chrysler kutsuu miljoonia autoja tarkastukseen – viallisia autoja tuotu Suomeenkin
- Danske Bankin yt-neuvottelut ohi – vähentää 186 työntekijää
- Kyproksen presidentti vaatii pelastuspaketin avaamista
- H&M:n kauppa kävi odotuksia heikommin
- Talouskriisi pyyhki Suomesta 66 000 kansainvälisten yritysten työpaikkaa
- Huawei: Nokian ostamisesta ei suunnitelmia
- Näin ennustetaan yksityistä kulutusta
- Valtiovarainministeriön suhdanne-ennuste syntyy arkisen Excel-tiedoston avulla
- G8 tuomitsi veronkierron – käytännön tulokset laihoja
- TS: Intialaisyhtiö HCL saattaa irtisanoa 140 ex-nokialaista
- Kataja: Aikapankkien verotuksessa käytettävä kaupunkilaisjärkeä
- Fakta: Aikapankissa työstä maksetaan ajalla



