Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Asiantuntijat virittelevät keskustelua eurosta irtautumisesta
STT–HSSuomessa on käynnistettävä avoin keskustelu, kannattaako Suomen olla eurossa mukana vai ei, sanoo Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm.
Näkemyksiään torstain Kauppalehdessä ja Ylen Ykkösaamussa esittäneen Holmin mukaan nyt olisi aika puntaroida eurossa pysymisen järkevyyttä. Eurosta ei kuitenkaan kannattaisi lähteä yksin, vaan mukana pitäisi olla muitakin maita, Holm sanoo Kauppalehdessä.
Ylelle Holm sanoi, että taloustilanne Euroopassa saattaa syksyn ja talven aikana muuttua entistä hankalammaksi, mutta tukea saavilla kriisimailla ei ole intressiä erota.
Aaltoyliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen sanoi jo keskiviikkona Aamulehdessä, että irtautumista eurosta olisi selvitettävä, jotta olisi toinenkin vaihtoehto.
Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä ei Kauppalehden mukaan pidä keskustelua eurojäsenyydestä ajankohtaisena, mutta arvelee, että vakaan maan ero eurosta voisi sujua kivuttomammin kuin heikon maan.
Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok) sanoi tiistaina Ylen uutisissa, että Suomen päätavoitteena on yhä eurossa pysyminen ja eurovaluutan pystyssä pitäminen. Hän ei kuitenkaan kiistänyt, etteikö myös euron hajoamiseen olisi jo varauduttu suomalaissuunnitelmissa.
”Uskon, että kaikenlaisia skenaarioita ympäri Eurooppaa pohditaan”, Stubb sanoi uutisille.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Myrkytystietokeskukseen kymmenen uutta puhelua hulluruohoepäilyistä
Politiikka
Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
Ulkomaat
Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
Talous
Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
Urheilu
Jussi Jokisesta tuli pikavauhtia täysiverinen pingviini
Kulttuuri
Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Myrkytystietokeskukseen kymmenen uutta puhelua hulluruohoepäilyistä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Tallinkin risteilyllä syntyi vauva
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- LeBron James johti Miamin dramaattiseen voittoon
- EU ei kielläkään avoimia oliiviöljypulloja ravintoloissa
- Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Suomessa on noin puoli miljoonaa "kadonnutta" autoa
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Kaksi kuoli rekan ja henkilöautojen rajussa kolarissa Pyhtäällä
- Lähiöön eksynyt mustakarhu kummastutti Los Angelesissa Video
- Mies auttoi vanhusta – huume-epäilty kävi käsiksi ja solvasi
- Nico Rosberg oli vikkelin Monacon avauksessa
- Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä
- Leo-Pekka Tähti hankki uuden kelaustuolin Lontoosta
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Osa Husbyn mellakoitsijoista tullut muista kunnista
- Miehet ansaitsevat valtionkin töissä naisia enemmän
- Kolumni: Boris Gleb on tärkeä osa pohjoista mielenmaisemaa
- Cannesin elokuvajuhlat: Drive-elokuvan jälkeen oidipaalinen verikaraoke
- Philadelphian tähtihyökkääjä kolaroi rajusti Ferrarillaan
- Instrun vapauttava lahjustuomio jää voimaan
- Aamulehti: Peruskoulujen numeroita vuoti etukäteen oppilaille
- Jussi Jokisesta tuli pikavauhtia täysiverinen pingviini
- Miehet ansaitsevat valtionkin töissä naisia enemmän
- Instrun vapauttava lahjustuomio jää voimaan
- Taide & Design -lehti maksuvaikeuksissa
- Nissan kutsuu Suomessa 3 600 Micraa huoltoon rattivian takia
- Sisun ja Jenkin valmistajan nimi vaihtuu
- Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
- Suomen Pankki varoittaa jälleen kotitalouksien velkaantumisesta
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa
- Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
- Rakennusyhtiö YIT havittelee isoa yritysostoa Saksasta
- MTV tuo kanavansa katsottaviksi suoraan netissä
- EU eteni veronkierron torjunnassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
- EU virittää energian sisämarkkinoita – kilpailun toivotaan hillitsevän hintoja
- Bernanke lupaa jatkaa rahapolitiikan elvytystä
- Ammattikorkeakoulu Metropolia aloittaa yt-neuvottelut
- Katainen: Verokilpailun on oltava reilua
- Outokummun visio on nyt ikuinen maailma
- Tuloerojen kasvu hiipui Suomessa
- Talvivaara juoksuttaa jälleen - lähtevä vesi kirkasta





