Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Deutsche Bankin ja UBS:n tulokset romahtivat

 |   | 
 
AP–HS

Saksalainen Deutsche Bank ja sveitsiläinen UBS kertoivat tulostensa romahtaneen toisella vuosineljänneksellä.

Deutsche Bankin tulos putosi 46 prosenttia 1,233 miljardista eurosta 661 miljoonaan euroon.

UBS taas teki voittoa huhti–toukokuussa 353 miljoonaa euroa, kun viime vuonna vastaavana ajankohtana se tahkosi voittoa 850 miljoonaa euroa.

UBS:n mukaan pankin lähes 60 prosentin heikentyminen tuloksessa johtui "haastavista olosuhteista markkinoilla, jotka ovat epävakaat ja jonka vuoksi asiakkaat ovat varovaisempia toimissaan."

UBS kertoi kuitenkin keränneensä lisää pääomaa ja leikanneensa kulujaan, minkä ansiosta se odottaa tuloksensa nousevan selvästi vuoden 2013 loppuun mennessä.

Deutsche Bankin toimitusjohtaja Jürgen Fitschen syytti heikentyneestä tuloksesta euroalueen taloudellisia vaikeuksia. Hänen mukaansa "Euroopan velkakriisi syö edelleen sijoittajien luottamusta ja asiakkaiden aktiivisuutta".

Kummatkin pankeista ovat finanssialan jättejä. Deutsche Bank työllistää yli 100 000 työntekijää noin 70 maassa.

Sveitsiläispankki toimii yli 50 maassa ja sen palveluksessa on noin 65 000 työntekijää.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

23.5.2013