Kun rikostutkijalle annetaan sormenjälkiä uudelleen tutkittavaksi, hän ei ole niiden tunnistuksesta aina samaa mieltä edes itsensä kanssa. Yhdysvalloissa on jo alettu selvittää, kuinka laajasta ongelmasta väärissä sormenjälkitunnistuksissa on kyse.
Enää seitsemän prosenttia haluaa maksaa käteisellä
Vain seitsemän prosenttia suomalaisista maksaa mieluummin käteisellä kuin kortilla, kertoo korttipalveluyhtiö Luottokunnan teettämä kyselytutkimus.
Kolme neljästä käyttää maksamiseen enemmän korttia kuin käteistä. Lähes puolet suomalaisista maksaa lähes kaikki ostoksensa kortilla.
Naiset ovat innokkaampia korttimaksajia kuin miehet. Naisista 79 prosenttia maksaa suurimman osan ostoksistaan kortilla, miehistä 72 prosenttia.
Tutkimuksessa suomalaiset jaettiin maksukäyttäytymisen mukaan kolmeen tyyppiin. Lähes neljäsosa suomalaisista kuuluu tyyppiin huolettomat. Tämä joukko on tyypillisesti muita nuorempaa, 18–45-vuotiaita, pienituloisia ja heillä on muita ryhmiä alempi koulutustaso.
Usein heillä on käytössä vain debit-kortti. Huolettomat eivät mieti korttimaksamisen riskejä, verkkokaupan luotettavuutta tai vaivaudu peittämään tunnuslukuaan maksaessaan.
Suurin osa suomalaisista on tutkimuksen mukaan säntillisiä tai valveutuneita maksajia. He miettivät tietoturvaa, huolehtivat korteistaan ja tarkastavat korttilaskunsa.
Säntillisten joukosta erottuvat yli 56-vuotiaat naiset, jotka käyttävät korttia selvästi muita ryhmiä vähemmän. Luottokunnan tutkimuksen mukaan iäkkäät naiset ovat huolestuneimpia korttimaksamisen turvallisuudesta. He maksavat usein käteisellä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
Politiikka
Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
Ulkomaat
Tukholman Husbyn lähiössä jälleen autoja tulessa
Talous
Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
Urheilu
Valmentaja José Mourinho jättää Real Madridin
Kulttuuri
Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Tukholman Husbyn lähiössä jälleen autoja tulessa
- The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek on kuollut
- Yli 50 kuollut pyörremyrskyssä Oklahomassa
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Lapsia etsitään pyörremyrskyn tuhoamasta koulusta
- Yli 50 kuollut pyörremyrskyssä Oklahomassa
- The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek on kuollut
- Tukholman Husbyn lähiössä jälleen autoja tulessa
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Maailman kuvat: Sri Lankalaiset tytöt
- Ruotsissa puidaan maanantaiyön mellakan syitä ja syyllisiä
- Valmentaja José Mourinho jättää Real Madridin
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
- Vantaan bussinkuljettajien työnseisaus päättyy
- Heinolan kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen
- Pientalon energiatodistuksille tulee kiire
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia
- Soile Isokosken Ariadne-debyytti sai Britanniassa sekä kiitosta että moitteita
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Länsi-Suomessa autoillaan ahkerimmin Video
- Riippumatonta kyselylaitosta uhkaa sulkeminen Venäjällä
- Työtuomioistuin: Vantaan bussilakko laiton – Kuskit pysyvät silti pois töistä
- Ihmepuutarha avattiin Helsingin päärautatieasemalle
- Pientalon energiatodistuksille tulee kiire
- Yahoo vahvisti ostavansa Tumblr-palvelun
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Pörssit piristyivät kuluttajauutisista
- Huonot teräksen hinnat painoivat venäläistä Severstalia
- Norwegian lisää suoria lentoja etelään
- Aina Groupin liikevaihto laski
- Ryanairin tulosparannus hidastuu eurokriisin vuoksi
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- TS: Elintarvikeala saa valtiolta tuntuvaa tukea
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Urpilainen: Ei kuulosta hyvältä
- Pitkä työmatka tai vuokrayksiö eivät paperimiestä houkutelleet





