HS:n ruuhkakartta näyttää liikenteen sujuvuuden koko maassa.
Espanjalle mahdollisesti tukea jo loppukuusta
Bryssel. Espanja voi saada osan tarvitsemastaan pankkituesta jo tämän kuun lopussa.
Euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker kertoi varhain tiistaiaamuna, että Espanjalle voidaan tarvittaessa maksaa 30 miljardin euron siivu luvatusta tuesta.
Euromaat ovat luvanneet Espanjalle alustavasti 100 miljardia euroa sen horjuvien pankkien rahoittamiseen.
Valtiovarainministerit pääsivät yhdeksäntuntiseksi venyneessä kokouksessaan poliittiseen yhteisymmärrykseen siitä, miten pankkikenttää remontoidaan ja rahoitetaan.
Lopullisesta kokonaissummasta ei kuitenkaan vielä päätetty. Sopimus on tarkoitus pistää pakettiin puolentoista viikon päästä.
Espanjan pankkituki maksetaan aluksi Euroopan väliaikaisen kriisirahaston kautta. Tuki siirtyy Euroopan pysyvän vakausmekanismin maksettavaksi, kunhan mekanismi saadaan pystyyn.
Tuki kierrätetään valtion kautta. Se voi kuitenkin muuttua jossakin vaiheessa suoraksi pankkitueksi, jos euromaat saavat tarpeeksi nopeasti rakennettua yhteisen pankkivalvojan.
Pankkivalvojan perustamisesta sovittiin viime kuun huippukokouksessa, ja komission esitys sen toteuttamisesta tulee syyskuun alkupuolella. Käytännössä työ voi kuitenkin viedä liian pitkään, jotta siitä olisi hyötyä Espanjalle.
Taantumassa horjuvaa Espanjaa autetaan myös muilla keinoilla.
Tänään tiistaina EU-maiden ministerit antanevat maalle jälleen lisäaikaa budjettivajeen supistamiseen. Vaje pitää painaa alle kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta vasta vuonna 2014, ja tänä vuonna se saa vielä jäädä 6,3 prosenttiin.
Valtiovarainministerit valitsivat Junckerin jälleen uudelle kaudelle euroryhmän puheenjohtajana.
Juncker ei kuitenkaan aio istua koko 2,5 vuoden mittaista kautta, vaan aikoo omien sanojensa mukaan astua ala hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta tai ensi vuoden alussa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
Politiikka
Stubb: Turkin EU-neuvottelujen jatkuttava poliisin toimista huolimatta
Talous
HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
Urheilu
Henrik Larsson teki paluun pelikentille
Luetuimmat juuri nyt
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Brasilian protestit synnyttäneet hinnankorotukset perutaan
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Henrik Larsson teki paluun pelikentille
- Kerry yrittää saada Afganistania luopumaan boikotista
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- Oikeus hylkäsi Berlusconin valituksen
- Oppositio yhdistyi kuntauudistusta vastaan
- Lahti pelastui brasilialaisten maaleilla
- HJK voitti MyPan ja siirtyi takaisin liigakärkeen
- IFK Mariehamn tarjosi maalijuhlat ennätysyleisölle
- Työmaalla räjäytysonnettomuus Espoossa – "Tässä oli ainekset pahempaankin"
- Tuhoisa ammusvaraston räjähdys Venäjällä
- Suomen futisnaiset vaivoin tasapeliin Sveitsiä vastaan
- Interin maalikuningas uhkaili tuomaria puoliajalla
- TPS nujersi RoPS:n 2–1-voitolla
- VPS ja Honka tasapeliin
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Huawei-huhut nostivat Nokiaa Helsingin pörssissä
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Huawei-huhut nostivat Nokiaa Helsingin pörssissä
- Urpilainen: Kyproksen pakettiin ei tule muutoksia
- Kemira yrittää puhdistaa vettä, joka näyttää kahvilta
- Kysely: Suomalaiset ostaisivat mieluiten aurinkosähköä
- Aamulehti siirtyy tabloid-kokoon
- Ruotsin valtio vähensi omistustaan Nordeassa
- Nostureita valmistava Konecranes varoitti tuloksestaan
- Britanniassa vaaditaan: Holtittomat pankkiirit vankilaan
- T&T: Vuorineuvosta pännii kaivosten omistajien arvostelu
- Evan tutkimus: Talvivaara ei turmellut teollisuuden ympäristömainetta
- VM: Talous kituuttaa ja velkaantuminen jatkuu
- Chrysler kutsuu miljoonia autoja tarkastukseen – viallisia autoja tuotu Suomeenkin
- Danske Bankin yt-neuvottelut ohi – vähentää 186 työntekijää
- Kyproksen presidentti vaatii pelastuspaketin avaamista
- H&M:n kauppa kävi odotuksia heikommin
- Talouskriisi pyyhki Suomesta 66 000 kansainvälisten yritysten työpaikkaa
- Huawei: Nokian ostamisesta ei suunnitelmia



