Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Espanjan lainakorot ampaisivat hurjaan nousuun

 |   |   | 
 
HS–REUTERS
HEINO KALIS / REUTERS
Valencian alue ilmoitti ensimmäisenä taloudellisen avun tarpeestaan.
Valencian alue ilmoitti ensimmäisenä taloudellisen avun tarpeestaan.

Espanjan kymmenvuotisten joukkovelkakirjojen korot kohosivat maanantaina aamupäivällä hurjaan nousuun, kun epäilykset maan itsehallintoalueiden taloudellisesta selviämiskyvystä kasvoivat.

Kello yhdentoista aikaan Suomen aikaa Espanjan kymmenvuotisen velan korko oli 7,552 prosenttia. Yleisenä kipurajana pidetään seitsemää prosenttia.

Myös euro heikentyi pörsseissä Espanjan vuoksi. Japanissa euro oli heikentynyt jeniin nähden aamulla prosentin. Euron kurssi on jeniin nähden alimmillaan yhteentoista vuoteen. Yhdellä eurolla sai aamulla 94,68 jeniä.

Espanjan vaikutus näkyi niin ikään Yhdysvaltain kymmenvuotisten joukkolainojen koroissa, jotka painuivat historiallisen alas sijoittajien etsiessä varmoja sijoituskohteita.

Alimmillaan kymmenvuotisen velan korko oli 1,42 prosentissa. Luku on Reutersin mukaan alhaisin sitten 1800-luvun alun.

Sunnuntaina pienen Murcian alueen johto ilmoitti paikallisessa sanomalehdessä pohtivansa avunpyyntöä.

Murcian aluehallituksen puheenjohtaja Ramón Luis Valcárcel myönsi paikallisessa sanomalehdessä, että alue aikoo pyytää valtiolta tukea.

Pyydettävä summa on noin 200–300 miljoonaa euroa. Alueen viranomaiset tosin korostivat haastattelun jälkeen, että avun hakemisen mahdollisuuksia vasta tutkitaan.

Ensimmäisenä taloudellisen avun tarpeestaan ilmoitti virallisesti Valencian alue perjantaina. Espanjalaiset sanomalehdet kertoivat sunnuntaina, että jopa kuusi itsehallintoaluetta liittyy avunpyytäjien joukkoon.

Espanjassa on 17 itsehallintoaluetta, jotka eivät saa talouskriisin takia rahoitusta kansainvälisiltä markkinoilta. Itsehallinnollisilla alueilla on velkaa yhteensä 140 miljardia euroa, joista 36 miljardia erääntyy tänä vuonna. Aiemmin tässä kuussa Espanjan hallitus muodosti 18 miljardin euron rahaston alueiden rahoittamiseksi.

Jos useampi näistä alueista päättää pyytää apua Espanjan hallitukselta apua, kasvaa riski Espanjan ajautumisesta Kreikan ja Portugalin tapaan EU:n täyden lainaohjelman hakijaksi.

Uutista oikaistu: Espanjan itsehallintoalueiden yhteenlasketun velan määrä korjattu.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

19.6.2013