Haen ilon elämääni muualta kuin ruuanlaitosta. Lukeminen, liikunta ja lempiminen ovat tärkeämpää kuin rasvankäryisessä keittiössä hääriminen.
Eurostat: Suomi kallein euromaa
Helsingin SanomatSuomen hintataso on euroalueen maiden korkein, ilmenee Eurostatin tekemästä kansainvälisestä hintavertailusta. Suomi ei kuitenkaan ole Euroopan kallein maa. Vertailun mukaan yksityisen kulutuksen kokonaishintataso on Suomea korkeampi Sveitsissä, Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa.
Suomen hintataso on neljänneksen korkeampi kuin euromaissa keskimäärin. Tietoliikennepalveluiden hinnat ovat kuitenkin Suomessa EU:n alueen keskitasoa halvemmat.
Kun EU:n alueen hintatasoa kuvataan luvulla 100, Suomen hintataso saa vertausluvukseen 125, Ruotsin 128, Tanskan 142, Norjan 151 ja Sveitsin 162.
Vertailussa edullisimmaksi osoittautui Makedonia, missä hintataso on vain 45 prosenttia EU:n alueen keskiarvosta. Euroalueella hintataso on matalin Slovakiassa, jossa se on 72 prosenttia keskiarvosta.
EU:n halvin maa on Bulgaria, joka sai tutkimuksessa vertausluvukseen 51.
Eurostat toteaa, että vähiten eroja Euroopan maiden välillä on vaatetuksen, viihde-elektroniikan ja kodinkoneiden hinnoissa. Suurimmat erot löytyvät alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden hinnoissa.
Myös palveluiden kuten liikenne- hotelli- ja ravintolapalveluiden hintatasossa on suuria maakohtaisia eroja.
Eurostatin hintavertailuselvityksessä vertailtiin noin 2 400 tuotteen hintoja EU:n 27 jäsenvaltiossa, viidessä EU:n ehdokasvaltiossa (Kroatia, Makedonia, Montenegro, Turkki ja Serbia), EFTA-maissa (Sveitsi, Norja ja Islanti) sekä Albaniassa ja Bosnia-Herzegovinassa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Kolumni: Teknologiateollisuudella on aivan liian paljon valtaa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Rekkapalon aiheuttama liikenneruuhka on ohi Espoossa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Depardieu puolustaa tšetšeenejä Bostonin-pommitusten jälkeen
- Elina Knihtilä näyttelijäntyön professoriksi
- Venäläiset hankkivat yhä enemmän loma-asuntoja Suomesta
- SVT: TeliaSonera neuvotteli suojelurahoista Uzbekistanissa
- Raju elvytys on saanut Japanin talouden vihdoin piristymään
- Avaruuteen lähetettyjä jyrsijöitä palasi maan kamaralle Video
- Harvinainen Harry Potter -kirja huutokaupattiin ennätyshintaan
- Pääkirjoitus: Tukholman mellakat kertovat syrjäytymisen vaaroista
- Kokoomus aikoo soittaa eurovaaliehdokkuutta harkitsevalla Juhani Tammiselle
- Nyt: Ilmaisjakelulehti Metropoli muuttuu kesäkuussa Staraksi
- Carroll lähellä pysyvää siirtoa West Hamiin
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Kolumni: Teknologiateollisuudella on aivan liian paljon valtaa
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Britit puivat uintimaajoukkueen kehnoa menestystä
- Saastunutta Mätäjokea yritetään huuhdella puhtaaksi
- Leijona-luotsi Westerlund: NHL-pelaajien mielipiteitä ei voi ohittaa
- Nuorisotakuu on lähtenyt liikkeelle verkkaisesti Video
- Venäläiset hankkivat yhä enemmän loma-asuntoja Suomesta
- Raju elvytys on saanut Japanin talouden vihdoin piristymään
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Yrityksillä heikot tiedot tulevasta tietosuojauudistuksesta
- Itella irtisanoo Suomesta melkein 150
- Lehtimainonnan pudotus painoi Keskisuomalaisen tulosta
- EU yrittää määritellä veroparatiisin
- Tausta: Isoihin yrityksiin tietosuojavastaava
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Kaikki jäsenmaat saavat edustajan komissioon
- Sanottua: "En nähnyt sellaista mahdollisuutta, että voisin epäonnistua"
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- DNA:n hallitus vahvistaa pohtivansa yritysjärjestelyä
- Valio alkaa tehdä erikoismaitoja Tampereella
- Maailman suurin rauta- ja sisustuskauppa pinnisti kasvuun
- Kysely: Sopiva eläkeikä on 62 vuotta
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa





