Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

F-Secure varoittaa Java-ohjelmistosta

 |   | 
 
STT

Viestintävirasto ilmoitti tiistaina, että Java 7 -ohjelmisto altistaa tietoturvariskeille. Viraston tietoturvayksikkö CERT-FI kertoi sivuillaan, että ohjelmiston haavoittuvuutta on käytetty hyväksi hyökkäyksissä tietokoneille.

Tietoturvayhtiö  F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen kehottaa poistamaan Javan ainakin selaimelta. Hyppönen on karsastanut Javaa pitkään. Hänen omilla koneillaan ohjelmaa ei ole ollut vuosiin."Javasta löytyy aina uusia bugeja", Hyppönen perustelee.

Tuore virhe avaa hyökkääjille reiän tietokoneeseen. Tilanteen tekee Hyppösen mielestä vakavaksi se, että Javasta vastaava Oracle-yhtiö ei ole tarjonnut päivitystä.

"Toisekseen reikää käytetään oikeasti, pyritään saamaan koneet käyttöön. Hyökkääjät iskevät suosituille sivuille, esimerkiksi uutissaiteille", Hyppönen sanoo.

Java-ohjelmisto löytyy lähes joka koneesta, ja se on saatavissa useisiin eri käyttöjärjestelmiin. Hyppösen mukaan Windowsin kanssa pitää kuitenkin olla tavallista valppaampana, koska hyökkääjät ovat iskenet juuri Windowseihin.

Vaikka Java on lähes jokaisessa tietokoneessa, useille sivuille pääsee ilman sitäkin.

"Esimerkiksi Sampo-pankissa asiointiin tarvitaan Javaa", Hyppönen ottaa esille Suomessa tärkeimmän poikkeuksen.

Hyppösen mukaan Sampo-pankin asiakkaan kannattaa poistaa Java useimmiten käyttämältään selaimelta. Sillä voi surfata ympäri nettiä tavalliseen tapaan.

Toisella selaimella voi olla Java. Sillä käydään vain kohteissa, joissa Java on välttämätön.

Javan poistaminen selaimelta on yksinkertaista ja tehdään asetusten kautta. Jos haluaa poistaa koko ohjelman koneestaan, käy se kuten minkä tahansa ohjelman poistaminen.

Hyppönen varoittaa poistamassa JavaScriptiä. "Se ei liity tähän. Jos se on pois, sitten ei toimi paljon mikään", Hyppönen sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

20.5.2013