Kanadalaista Fort McMurrayta ympäröivät valtavat öljyhiekkakentät, ja osansa öljyrahoista haluavat niin suuret öljy-yhtiöt kuin onneaan etsivät ihmisetkin. Kaivosalue on kuin Kanadan Talvivaara luontohuolineen, mutta täällä kaikki on paljon suurempaa.
FT: Kiina haalii nyt myös ruokaa lainan vastineeksi
Helsingin SanomatUkraina ja Kiina neuvottelevat lainasopimuksesta, jossa Ukraina saa kolmen miljardin dollarin lainan ja Kiina vastineeksi maissia, kertoo Financial Times.
Aiemmin Kiina on solminut vastaavia lainasopimuksia, jossa lainaa myönnetään energiatoimituksia vastaan. Nyt käytäntöä laajennetaan myös maatalousraaka-aineiden toimituksiin.
Lainasopimus on määrä solmia lokakuussa.
Taustalla on Kiinan kasvavan väestön tarve turvata raaka-aineiden saantinsa. Kiinan maissin tuonti on kasvanut huomattavasti viime vuosina.
Yhdysvaltojen maatalousministeriön arvioiden mukaan Kiina tuo ulkomailta noin 8,3 miljoonaa tonnia maissia vuosina 2011–2013. Määrä vastaa edellisten 15 vuoden tuontia yhteensä.
Maissia käytetään muun muassa eläinten rehuna, ja Kiinassa lihan kulutus kasvaa nopeasti.
FT:n mukaan Ukraina käyttää Kiinalta saamansa lainan kiinalaisen maatalousteknologian ja torjunta-aineiden hankkimiseen.
20.9.2012 10.40: Korjattu Kiinan maissintuonti miljooniksi tonneiksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
Politiikka
Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
Ulkomaat
Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
Talous
Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
Luetuimmat juuri nyt
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Sirkat sopivat aloittelevalle hyönteissyöjälle
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Ruotsi jyräsi MM-kultaan kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Kolumni: Naiset, joita Putinkin pelkää
- Helsingin Sanomien lentoselvityksen kaikki tiedot
- Toimittaja testasi matokeiton maun Video
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Yksi kuoli ulosajossa Kruunupyyssä
- PSG ei päästä Ancelottia lähtemään
- Ryanairin tulosparannus hidastuu eurokriisin vuoksi
- Valtionjohto on käyttänyt yksityislentoihin miljoonia euroja Video
- Memphisin jyrännyt San Antonio: "Joskus näin tapahtuu"
- Rask sumensi Rangersin, Greening sinetöi Ottawalle taisteluvoiton
- Blogi: Jotenkin pliisu valioliigakausi
- Hormonit sekoittivat Särkänniemen delfinaarion Video
- Mikko Alanteen suurelokuvaan Antonio Banderas ja Martin Sheen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Sirkat sopivat aloittelevalle hyönteissyöjälle
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Ryanairin tulosparannus hidastuu eurokriisin vuoksi
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- TS: Elintarvikeala saa valtiolta tuntuvaa tukea
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Urpilainen: Ei kuulosta hyvältä
- Pitkä työmatka tai vuokrayksiö eivät paperimiestä houkutelleet
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
- Tausta: Suomesta ei ole viljanvientimaaksi
- Marjajuomia Pietariin, mustikoita Aasiaan ja pizzoja Italiaan
- Slovenian luottoluokitus laski taas
- Rehn: EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppaneuvotteluissa tarkoitus edetä vauhdilla
- Taloustietokilpailun voitto Kaarinaan
- Lehti: Hakkerit murtautuivat Nordean tileille, pankki ei ilmoittanut poliisille
- Tieto aikoo vähentää jopa 180 työntekijää
- Kiinalaisten palkat harppasivat jälleen hurjasti ylöspäin
- Tiimari vähentää 80 työntekijää





