Moni tuntuu tulkitsevan lähes kaiken verkkoon kirjoitetun tekstin jonkinlaiseksi viralliseksi asiakirjaksi, vaikka se hengeltään on monesti lähempänä puhetta, kirjoittaa Jussi Pullinen.
Finnairin hallituksessa jatkavat ovat yhä johdon lisäbonusten kannalla
STTViisi Finnairin hallituksen jäsentä, jotka olivat mukana vuonna 2009 tekemässä päätöstä yhtiön johdon lisäbonuksista, ovat yhä sitä mieltä, että ratkaisu sitouttamisesta oli oikea.
Finnair maksoi 18 johtajalleen vuosina 2009–2011 yhteensä lähes 2,8 miljoonan lisäbonukset, jotta nämä pysyisivät yhtiössä. Samana vuonna muun muassa yhtiön lentäjät suostuivat 5 prosentin palkanalennukseen. Lisäbonukset Finnair julkisti keskiviikkona vuosikertomuksessaan.
"Olemme tehneet sitouttamisbonuspäätöksen vuonna 2009 huolellisen harkinnan jälkeen, ja pidämme päätöstä yhtiön tulevaisuuden ja sen osakkeenomistajien etujen turvaamisen kannalta välttämättömänä. Hallituksen ja sen jäsenten tulee luonnollisesti nauttia osakkeenomistajien luottamusta", kertoivat hallituksen jäsenet Sigurdur Helgason, Satu Huber, Ursula Ranin, Veli Sundbäck ja Pekka Timonen Finnairin tiedotuksen lauantaina STT:lle välittämässä tiedotteessa.
Hallituksessa yhä jatkavista vuoden 2009 päätöksentekijöistä Elina Björklundia Finnair ei lauantaina tavoittanut.
"Tällaiset erityispalkkiot ovat yrityksissä varsin yleisesti käytetty sitouttamiskeino vaikeissa muutostilanteissa", perusteli hallituksen silloinen puheenjohtaja Christoffer Taxell omassa tiedotteessaan.
Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk) näkee, että Finnairin hallituksen harkintakyky petti sitouttamispäätöksessä.
Pekkarisen mielestä Finnairin hallitus rikkoi hyvää hallintotapaa palkitessaan johtoporrasta sitoutumisesta samaan aikaan kun muiden etuja leikattiin.
"Katsoiko hallitus, että riski johdon lähdöstä on niin suuri, että hyvä hallintotapa kannatti uhrata", Pekkarinen pohdiskeli epäileväisenä STT:n puhelinhaastattelussa lauantai-iltana.
Harkintakyky petti myös siinä, että Finnairin hallitus ei kertonut valtionohjauksesta vastaavalle ministerille Jyri Häkämiehelle (kok) päätöksestään. Näin kertoi valtion omistajaohjausyksikön johtaja ja Finnairin hallituksen jäsen Pekka Timonen Helsingin Sanomissa lauantaina.
"En oikein usko tähän nyt. Kun kysymys on hallintotavan pelisääntöjen ilmiselvästä rikkomisesta, pitäisi kertoa keskeiselle omistajalle", Pekkarinen summasi.
Talousvaliokunta tulee ilmeisesti kuulemaan asiaan liittyviä henkilöitä saadakseen lisätietoa päätöksestä ja siitä tiedottamisesta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
Politiikka
Puolustusministeriön Iivonen antaa huutia kansan Nato-käsityksille
Talous
Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
Urheilu
Maalitykki Neymar otti kantaa Brasilian mielenosoituksiin
Luetuimmat juuri nyt
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Juhannusliikenne vilkastuu jo – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Puolustusministeriön Iivonen antaa huutia kansan Nato-käsityksille
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- USA: Suomi on ihmiskaupan kauttakulkumaa ja kohde
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Joensuun ampujalle elinkautinen tuomio
- Juhannusreitin voi valita toisinkin
- USA: Suomi on ihmiskaupan kauttakulkumaa ja kohde
- Singapore peittyi sankkaan savuun
- Salin solmi kaksivuotisen jatkosopimuksen Sloveniaan
- Torstai on juhannusliikenteen ruuhkaisin päivä Video
- Kyproksen suunnitelmat hyödyntää valtavia maakaasuvaroja etenevät
- HJK lainasi Akseli Pelvaksen Kuopioon
- Juhannusliikenne vilkastuu jo – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- YK: Syyrian maailmanperintökohteet vaarassa tuhoutua
- Maalitykki Neymar otti kantaa Brasilian mielenosoituksiin
- Lehti: Capellokin hylkäsi PSG:n
- Työ vei hengen toissa vuonna 55 ihmiseltä
- Tiger Woodsille parin viikon pakkoloma kyynärpäävamman takia
- Kuvataiteilija Pilvi Takala palkittiin Britanniassa
- Arvio: Mäntän kuvataideviikoilla voi sukeltaa mustaan kabinettiin
- Kuvataidekriitikko Veikko Halmetoja poimi 15 kiinnostavaa kesänäyttelyä
- Lidlin kalkkuna-minimaissivarrasta vedetään myynnistä
- Blogi: Helppoa elämää
- Juhannuksen jälkiruuissa yhdistetään hapokasta ja makeaa
- Kyproksen suunnitelmat hyödyntää valtavia maakaasuvaroja etenevät
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Fakta: Ruoan jäljitettävyys
- Näkökulma: Yritykset haluavat puhua vain kotimaisesta lihasta
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Huawei-huhut nostivat Nokiaa Helsingin pörssissä
- Urpilainen: Kyproksen pakettiin ei tule muutoksia
- Kemira yrittää puhdistaa vettä, joka näyttää kahvilta
- Kysely: Suomalaiset ostaisivat mieluiten aurinkosähköä
- Aamulehti siirtyy tabloid-kokoon
- Ruotsin valtio vähensi omistustaan Nordeassa
- Nostureita valmistava Konecranes varoitti tuloksestaan
- Britanniassa vaaditaan: Holtittomat pankkiirit vankilaan
- T&T: Vuorineuvosta pännii kaivosten omistajien arvostelu
- Evan tutkimus: Talvivaara ei turmellut teollisuuden ympäristömainetta
- VM: Talous kituuttaa ja velkaantuminen jatkuu
- Chrysler kutsuu miljoonia autoja tarkastukseen – viallisia autoja tuotu Suomeenkin
- Danske Bankin yt-neuvottelut ohi – vähentää 186 työntekijää



