Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Forbes: Oprah on edelleen parhaiten palkattu julkkis

 |   | 
 
REUTERS
Altaf Hussain / Reuters
Oprah Winfrey on maailman eniten ansaitseva julkkis.
Oprah Winfrey on maailman eniten ansaitseva julkkis.

Keskusteluohjelmastaan tunnetuksi tullut Oprah Winfrey on talouslehti Forbesin mukaan maailman eniten ansaitseva julkkis neljättä vuotta peräkkäin.

Oprah Winfreyn oma keskusteluohjelma päättyi viime vuonna, ja Winfrey on keskittynyt televisiokanavansa OWN networkin hoitoon. Televisiokanava ei ole saavuttanut odotettua menestystä, mutta Winfreyn omistusosuudet Dr. Philin kaltaisissa televisio-ohjelmissa ja muut mediatuotteet toivat hänelle arviolta 165 miljoonan dollarin eli 131 miljoonan euron tulot vuoden 2011 toukokuun ja tämän vuoden toukokuun välillä.

Forbesin kokoaman listan kakkossijalla komeilee elokuvaohjaaja Michael Bay. Viime vuonna julkaistu elokuva Transformers: Kuun pimeä puoli toi Baylle 160 miljoonan dollarin (128 miljoonan euron) tulot osuuksina lipputuloista ja oheistuotemyynnistä.

Kolmantena listalla oleva ohjaaja Steven Spielberg ansaitsi vuoden aikana 130 miljoonaa dollaria (104 miljoonaa euroa) televisiosarjasta Smash ja elokuvista Tintin seikkailut ja Sotahevonen.

Jerry Bruckheimer oli neljäntenä 115 miljoonan dollarin (92 miljoonaa euroa) vuosituloillaan. Hän sai tulonsa televisiosarjoista ja elokuvista, kuten uusimmasta Pirates of Caribbean: Vierailla vesillä -elokuvasta.

Viidentenä oli musiikkituottaja Dr. Dre, joka sai 110 miljoonan dollarin (88 miljoonaa euroa) ansiot pääasiassa yrityskaupoilla.

Listan kärkikymmenikköön nousivat myös näyttelijä–tuottaja Tyler Perry , radio- ja televisioesiintyjä Howard Stern, kirjailija James Patterson, elokuvatuottaja George Lucas ja musiikkituottaja, tv-esiintyjä Simo Cowell.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

18.5.2013