Fujitsun johto ja työntekijät saivat syytteitä tietovuototapauksessa

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Tietotekniikan palvelu- ja tekniikkayhtiö Fujitsu Finlandin toimitusjohtaja ja viisi muuta työntekijää ovat saaneet syytteen kahdesta törkeästä petoksesta, Länsi-Uudenmaan syyttäjänvirasto ilmoitti keskiviikkona.

Syytteet liittyvät vuonna 2004 tapahtuneeseen tietovuotoon, joka kosketti Väestörekisterikeskusta ja nykyistä Valviraa eli Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoa. Syytteiden peruste on se, että syytteeseen joutuneet Fujitsun työntekijät salasivat tapahtuneen tietovuodon aina vuoteen 2009 saakka, kunnes yksi epäillyistä ilmoitti asiasta viranomaisille.

Syyttäjänviraston tiedotteen mukaan kaikki epäillyt ovat kiistäneet kaikki syytteet. Samalla syyttäjänvirasto ilmoitti, että se on tehnyt epäiltyjen osalta syyttämättäjättämispäätöksen turvallisuussalaisuuden paljastamiseen liittyvässä rikoksessa.

Syyttäjä ilmoitti myös nostaneensa syytteen tietovuodon paljastanutta Fujitsun entistä työntekijää vastaan. Syyte on nostettu törkeästä kiristyksen yrityksestä.

Tietovuodon paljastaja irtisanottiin kuuden kuukauden irtisanomisajalla 14. 10.2008. Sen jälkeen epäilty uhkasi paljastaa tietovuodon, jollei hän saa muiden irtisanomiseen liittyvien korvausten lisäksi 78 000 euron ylityökorvausta.

Epäilty on syyttäjänviraston mukaan kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Hän katsoo, että tietovuoto ei liittynyt millään tavoin hänen ylityökorvauksiinsa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori