Oletko maksanut seksistä, käyttänyt kannabista tai muita huumeita tai näyttänyt liikenteessä toiselle kuskille keskisormea? Ota osaa pieneen moraalikyselyyn.
HKScan luottaa kaupan käyvän taantumassakin
STTElintarvikekonserni HKScan kasvatti heinä–syyskuussa liikevaihtoaan runsaat 16 prosenttia ja ylsi 5,6 miljoonan euron voittoon ennen veroja.
Tulos jäi pienemmäksi kuin vuosi sitten, mutta toimitusjohtaja Matti Perkonoja arvioi kannattavuuden vahvistuneen vaikean alkuvuoden jälkeen.
Myönteistä on, että sianlihaliiketoiminnan vaikeudet alkavat hellittää. Eurooppalainen ylituotanto ja vientimarkkinoiden matala hintataso ovat pitkään painaneet konsernin tulosta. Tuotantoa ohjataan nyt tarkemmin, hintoja on korotettu ja vientimarkkinat ovat elpymässä.
Perkonoja ennakoi, että kulutuskysyntä pysyy vakaana taantumassakin. Tuotetarjonnan laajuus tasapainottaa myyntivolyymejä. HKScan kehittää tarjontaansa kuluttajatrendien mukaan ja satsaa paikallisuuteen, luonnonmukaisuuteen ja herkullisuuteen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
Politiikka
Soini: Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Luetuimmat juuri nyt
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Ruotsi himoitsee "puulaakiporukasta" hyvitystä
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Prahan metro houkuttelee sinkkuja treffivaunuihin
- Laura Birn näyttelee Liam Neesonin elokuvassa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kaksivuotias putosi viidennen kerroksen ikkunasta Helsingissä
- Ulkomaalainen graffitijengi iski metroon ja poistui maasta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vuoden 2017 MM-isäntä sivaltaa Suomea: "Pidämme lippujen hinnat alhaalla"
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Uusi hiihtopomo haluaa nostaa hiihdon Suomen kakkoslajiksi
- Rauhanturvaajaveteraaneille on luvassa enemmän tukea
- Ruotsin lehdistö leimaa Leijonat pahaiseksi pikkuveljeksi
- Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla
- Aftonbladet: Hakattu Leijona palautetaan pahvilaatikossa Jääkiekkoliittoon
- Soini: Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa
- Turkin rajan lyhyt liikennesulku kaatoi Depeche Moden keikan
- Litvinenko-tutkimus uhkaa kaatua todisteiden salaamiseen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- VTV:n Pöysti: Ministeriön osattava tehdä julkisuuspäätökset itse
- Laura Birn näyttelee Liam Neesonin elokuvassa
- Prahan metro houkuttelee sinkkuja treffivaunuihin
- Saksassa kaikki lapset pääsevät iltapäiväkerhoon
- Kari Takanen aloittaa Merivoimien komentajana
- Kolumni: Lama ajaa huippu-urheilijoita Suomeen
- Kymmeniä loukkaantui lähijunien törmäyksessä lähellä New Yorkia
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
- Real Madrid nöyrtyi – Mourinho sadatteli uransa surkeinta kautta
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
- Tausta: Suomesta ei ole viljanvientimaaksi
- Marjajuomia Pietariin, mustikoita Aasiaan ja pizzoja Italiaan
- Slovenian luottoluokitus laski taas
- Rehn: EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppaneuvotteluissa tarkoitus edetä vauhdilla
- Taloustietokilpailun voitto Kaarinaan
- Lehti: Hakkerit murtautuivat Nordean tileille, pankki ei ilmoittanut poliisille
- Tieto aikoo vähentää jopa 180 työntekijää
- Kiinalaisten palkat harppasivat jälleen hurjasti ylöspäin
- Tiimari vähentää 80 työntekijää
- Sanoma-konserni vaihtaa johtajia
- Talouselämä: Itella ohitti Nokian työllistäjänä
- Bloomberg: Bill Gates jälleen maailman rikkain
- Kuuma-kunnat eivät kaipaa yhteistä vuokra-asuntoyhtiötä
- EU:n pankeille uudet stressitestit vuonna 2014
- Suomen kalleimmat rautakaupat löytyvät pääkaupunkiseudulta
- Fazerin uusi konsernijohtaja tulee Wärtsilästä
- Kesko avasi toisen ruokakauppansa Pietarissa
- Kuluttajahintojen nousu hidastui euroalueella
- Japanin talous kasvoi odotettua nopeammin






