Hallitus haluaa puuttua teknologia-alan työpaikkojen karkaamiseen

 |   | 
 
Jussi Nukari / Lehtikuva
Nokian Salon-tehtaan työntekijät poistuvat Salohallista tiedotustilaisuuden jälkeen keskiviikkona.
Nokian Salon-tehtaan työntekijät poistuvat Salohallista tiedotustilaisuuden jälkeen keskiviikkona.

Hallitus päätti keskiviikkona Nokian Salon-tehtaan irtisanomisten ryydittämänä alkaa valmistella uutta kansallista mobiiliteknologiastrategiaa. Tarkoitus on estää alan osaamisen ruostuminen ja karkaaminen Suomesta.

Suomesta on lyhyen ajan sisällä häviämässä lähes 5 000 tietotekniikan kehittämistyön työpaikkaa ohjelmiston yli 4 000 alan työpaikkaa lähinnä Nokian ja Nokia Siemens Networksin (NSN) irtisanomisten takia sekä nyt ilmoitetut 1 000 työpaikkaa tuotannon puolelta.

"Tässä on kyseessä isompi tarina kuin vain Salo. Iso osa osaamista on jäämässä käyttämättömäksi. Yritämme miettiä keinoja, ettei Suomi jäisi taka-alalle", työministeri Lauri Ihalainen (sd) sanoi Helsingin Sanomille matkalla Saloon keskiviikkoiltapäivänä.

Ihalaisen mukaan työministeriö on jo loppuvuodesta asti valmistellut yhdessä Salon kaupungin johdon, paikallisen Ely-keskuksen ja Nokian johdon kanssa toimenpiteitä tämän päivän uutisen varalle. Nokian johto kertoi syyskuun lopussa Romanian tehtaan lakkautuksen yhteydessä, että myös Salon tehtaan kohtaloa mietitään.

Salo on ollut äkillisen rakennemuutoksen alue jo aiempien irtisanomisten johdosta.

"Se on alue, jossa on jo iso määrä ihmisiä työttömänä ja tuhatkunta ihmistä aktiivisten toimenpiteiden piirissä. Korvaavan työpaikan saaminen on tuolla alalla haasteellista", Ihalainen sanoo.

Suurin osa irtisanottavista on naisia.

"Tietenkin voi ajatella, että näköalaa on sosiaali- ja palvelualalla ja naisten on helpompi sinne työllistyä kuin metsäteollisuuden miesten", Ihalainen sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori