Hbl kauppaa taxfree-lehtiä

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Sanomalehti Hufvudstadsbladet (Hbl) kehottaa lukijoitaan välttelemään lehtitilauksille asetettavaa arvonlisäveroa. Lauantain lehdessä julkaistussa koko sivun mainoksessa lehti houkuttelee lukijoitaan tilaamaan useamman vuoden lehdet verovapaana ennen vuodenvaihdetta. Tuolloin tilausmaksuja aiotaan nostaa nousevan veron verran.

Yhdeksän prosentin arvonlisävero tilattaville lehdille tulee voimaan tammikuun alussa vuonna 2012. Tällä hetkellä vähintään kuukauden ajaksi tilattujen sanomalehtien ja aikakauslehtien verokanta on nolla prosenttia. Eduskunta hyväksyi asian viime torstaina selvin numeroin.

Hallitus arvioi veron tuoton olevan 90 miljoonaa euroa. Alalla veronkorotuksen uskotaan johtavan levikkien selvään laskuun ja työntekijämäärien pienenemiseen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori