Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Huoltoasemayrittäjä kasvattaisi suomalaiset yrittäjiksi jo koulussa

Juttusarjassa eri alojen ihmiset kertovat, miten Suomi ja suomalaiset pärjäävät tulevaisuudessa.

 |   | 
 
Sirpa Räihä / HS
Syntyvä varallisuus on saatava pysymään kotimaassa, sanoo huoltoasemayrittäjä Jari-Pekka Koponen.
Syntyvä varallisuus on saatava pysymään kotimaassa, sanoo huoltoasemayrittäjä Jari-Pekka Koponen.

1. Yrittäjyyteen on kannustettava jo koulussa

"Koulumaailman pitää uudistua niin, että ihmisiä aletaan kasvattaa yhtä tasa-arvoisesti yrittäjiksi kuin tällä hetkellä on arvostettua kouluttaa itseään muille töihin. Nyt tulostetaan ihmisiä työttömiksi koulutusputkista, mutta vuonna 2020–2025 pitää tulostaa sellaisesta putkesta, että heille on tilaa tässä yhteiskunnassa.

Prosessi on niin pitkä, että myös opettajien arvomaailman on muututtava."

2. Varallisuuden hyödyt kotimaahan

"Suomalaiset saavat vaurastua lottoamalla ja urheilemalla, mutta kummassakin saa jättää verot maksamatta.

Tärkeää olisi, että varallisuus jää tähän lähelle. Esimerkiksi keskustan uusi puheenjohtaja Juha Sipilä käyttää varallisuuttaan kotimaiseen sektoriin. Urheilija ja lottoaja ovat saaneet viedä rahansa minne haluavat.

Kannustava verotus jättää tilaa yritysten tuloksentekokyvylle."

3. Yleisen arvostuksen nousu

"Suomessa yritysten ja yrittäjien määrän täytyy kasvaa sillä tavalla, että arvostus muuttuu. Sitä mitataan niin, että vuonna 2020 mummo ja pappa kertovat aamiaispöydässä, että meidän pojanpoika perusti eilen firman, ja työllistää tällä hetkellä kolme työntekijää Kajaanissa.

Valtionyhtiöt ovat sodan jälkeen olleet arvostettuja, mutta kohta niitä ei enää ole, koska valtio ei ole paras bisneksen tekijä. Suomalaisten tulevaisuus on, että kunta- ja valtiosektorille tulevat yrittäjät, eivät tilaajiksi vaan tuottajiksi. Kun tuhlaaminen vähenee, rahat alkavat riittää."

Jari-Pekka Koponen on huoltoasemayrittäjä ja Keski-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja. Jari-Pekka-huoltoasemat sijaitsevat Hankasalmella, Hartolassa ja Joroisissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

19.6.2013