Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

IMF: Espanjan talous supistuu odotettua enemmän

 |   | 
 
STT–AFP–REUTERS
Albert Gea / Reuters
Suuret tappiot kärsineen CaixaBankin varajohtaja Juan Maria Nin puhui tiedotustilaisuudessa perjantaina.
Suuret tappiot kärsineen CaixaBankin varajohtaja Juan Maria Nin puhui tiedotustilaisuudessa perjantaina.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF kannustaa Espanjaa jatkamaan säästötoimiaan. IMF ennusti perjantaina julkistamassaan raportissa, että Espanjan talous supistuu odotettua enemmän. IMF:n arvion mukaan maan talous supistuu 1,7 prosenttia tänä vuonna ja 1,2 prosenttia ensi vuonna.

IMF kertoo tukevansa euroalueen pysyvän kriisirahaston EVM:n käyttämistä Espanjan pankkien tukemisessa. IMF:n mukaan myös nopeammat toimet euroalueen yhteisen pankkivalvojan perustamiseksi kohentaisivat markkinoiden luottamusta.

IMF on tyytyväinen moniin maan aloittamiin talousuudistuksiin, mutta kannustaa tekemään niitä lisää.

Espanjan hallitus vakuutti perjantaina kokoonnuttuaan, ettei valtio aio pyytää pelastuspakettia.

Nimetön lähde kertoi uutistoimisto Reutersille, että Espanjan valtiovarainministeri Luis de Guindos olisi ottanut esille 300 miljardin euron pelastuspaketin tapaamisessaan Saksan talousministeri Wolfgang Schäublen kanssa aiemmin viikolla, mutta Saksa ei olisi ollut ajatuksesta innoissaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

22.5.2013