Iranin kriisi nosti bensan hinnan ennätykseen Suomessa

 |   |   | 
 
STT
Roni Rekomaa / Lehtikuva
Bensan hinta jatkaa nousuaan.
Bensan hinta jatkaa nousuaan.

Bensiinin hinta on noussut ennätyksellisen korkeaksi. Kalleimmillaan bensiinilitra maksaa netin hintaseurannan mukaan Suomessa jo selvästi yli 1,70 euroa. Bensiinilitran hinta on karkeasti 10 senttiä korkeampi kuin edellisessä hintahuipussa vuoden 2008 heinäkuussa.

Öljyalan keskusliiton hintaseurannan mukaan bensiini maksoi helmikuun puolivälissä keskimäärin 1,63 euroa litralta. Aiempi hintaennätys oli tämän päivän rahassa laskettuna 1,62 euroa litralta.

Hintaennätys selittyy Öljyalan keskusliiton varatoimitusjohtajan Pekka Huttulan mukaan euron ja dollarin kurssikehityksellä. Bensiinin ja dieselin eurohinnat ovat sen takia kallistuneet enemmän kuin raakaöljy.

Öljyn hintahuipussa vajaat neljä vuotta sitten euron korkea kurssi pehmensi raakaöljyn kallistumista tuntuvasti. Raakaöljy ja öljytuotteet hinnoitellaan dollareissa.
Brent-öljyn hinta kävi heinäkuussa 2008 korkeimmillaan 147 dollarissa tynnyriltä.

Samaan aikaan euron kurssi dollaria vastaan kävi peräti 1,60 dollarissa eli euroajan huipussa. Torstaina eurolla sai 1,33 dollaria.

Raakaöljyn hinta on noussut tuntuvasti maailmantalouden heikentyneistä kasvunäkymistä huolimatta. Iranin kriisin kärjistyminen ja pelot öljyhuollon vaarantumisesta ajavat hintaa ylöspäin.

Pohjanmeren Brentin seuraavan kuukauden toimituksilla käytiin torstaina Lontoon markkinoilla kauppaa yli 124 dollarin tynnyrihinnalla. Käteisnoteeraus ylitti 125 dollaria tynnyriltä. Pohjois-Amerikan markkinoiden viiteöljy WTI maksoi vajaat 106 dollaria tynnyriltä.

Markkina-arvioiden mukaan raakaöljyn hinnassa on tällä hetkellä ainakin 10 prosenttia Iran-lisää. Öljyn hinta olisi tuntuvasti nykyistäkin korkeampi ilman teollisuusmaiden velkakriisiä. Kehittyvien maiden kulutuksen kasvu on vetänyt energian ja muiden raaka-aineiden kysynnän takaisin kriisiä edeltäneelle ennätystasolle.

Kansainvälinen energiajärjestö IEA ennustaa maailman öljynkulutuksen nousevan tänä vuonna 89,9 miljoonaan tynnyriin päivässä. Kulutus kasvaa 0,8 miljoonalla tynnyrillä päivässä viime vuodesta. Ennuste on 0,3 miljoonaa tynnyriä alempi kuin tammikuun arvio.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori