Italia tinkii alijäämätavoitteestaan

Talous
 
REUTERS–HS

Italia lykkää tavoitetta julkisen talouden tasapainottamisesta vuoteen 2013 mennessä. Syynä on maan talousnäkymien heikentyminen. Maan virkamieshallituksen oli määrä hyväksyä keskiviikkona asiaa käsittelevä muistio.

Italian julkisen talouden alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen on euromaiden joukossa verrattain pieni. Pahempi ongelma Italialle on asiantuntijoiden mukaan pysähtynyt talouskasvu.

Kasvu on ollut pitkään heikkoa, ja alkuvuonna maan talous on painunut taantumaan.

Hallituksen käsittelyssä oleva luonnos nostaa alijäämätavoitetta tänä vuonna 1,6 prosentista 1,7 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Vuonna 2013 tavoite on 0,1 prosentin sijaan 0,5 prosenttia. 0,1 prosentin vaje on nyt tavoitteena vuonna 2014.

Tiistaina kansainvälinen valuuttarahasto IMF ennusti, että Italia onnistuu tasapainottamaan taloutensa vasta vuonna 2017.

Uutistoimisto Reutersin haastattelemat asiantuntijat eivät usko tavoitteiden rukkaamisen aiheuttavan suuria liikkeitä markkinoilla, sillä usko Italian pääministeriin Mario Montiin on yhä kansainvälisesti kova.