Isoja häitä on järjestetty aina. Häiden työnjako on kuitenkin aikojen saatossa muuttunut.
Johanna Ikäheimosta Vuoden Liikemies
Helsingin SanomatSuomen Liikemies-Yhdistys on valinnut Vuoden Liikemieheksi leikkipaikkavälineiden valmistajan Lappset Groupin hallituksen puheenjohtajan Johanna Ikäheimon.
Ikäheimo on kolmas tittelillä palkittu nainen. Häntä ennen arvon ovat saaneet Marimekon ex-omistaja Kirsti Paakkanen ja Vallila Interiorin Anne Berner.
Liikemies-Yhdistys korostaa Johanna Ikäheimon esimerkillistä aktiivisuutta Lappsetin kansainvälistämisessä. Hänen johdollaan yhtiö on vuosia panostanut voimakkaasti kansainvälisille markkinoille; vientiä suuntautuu jo noin 50 maahan.
Rovaniemeläisen konsernin 47 miljoonan euron liikevaihdosta 65 prosenttia tulee ulkomailta. Lappset on yhteistyössä muun muassa Angry Birds -peleistä tunnetun Rovion kanssa.
Vuoden Liikemiehen vuosittain valitseva Suomen Liikemies-Yhdistys on perustettu vuonna 1896.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
Politiikka
HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
Ulkomaat
Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
Talous
FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
Urheilu
Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
Kulttuuri
Salla Simukan jännitystrilogia myytiin Aasiaan
Luetuimmat juuri nyt
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Valtiovarainministeriön suhdanne-ennuste syntyy arkisen Excel-tiedoston avulla
- YK: Pakolaisia enemmän kuin liki 20 vuoteen
- São Paulossa tuhannet protestoijat lähtivät taas kaduille
- MTV3 nappasi pääosan lottopeleistä Video
- Perussuomalaisia kammoaa joka kolmas suomalainen Video
- Kyrö ryöpytti toimittajia oikeudenkäynnissä Video
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Espanja voitti jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-kullan
- Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Ruotsalaisnyrkkeilijä sai vammansa titteliottelussa
- Tanskalaishyökkääjä siirtyy Aston Villaan
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- G8-johtajat vaativat pikaista rauhankokousta Syyriasta
- Veikkaus: Lottokupongit voi palauttaa vastedes myöhemmin
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- G8 tuomitsi veronkierron – käytännön tulokset laihoja
- Näin ennustetaan yksityistä kulutusta
- Valtiovarainministeriön suhdanne-ennuste syntyy arkisen Excel-tiedoston avulla
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- G8 tuomitsi veronkierron – käytännön tulokset laihoja
- TS: Intialaisyhtiö HCL saattaa irtisanoa 140 ex-nokialaista
- Kataja: Aikapankkien verotuksessa käytettävä kaupunkilaisjärkeä
- Fakta: Aikapankissa työstä maksetaan ajalla
- Finanssivalvonta: Pankit kestäisivät kovan laman
- Kuluttaja-asiamies vei Elisan oikeuteen maksullisesta laskusta
- Ministeriö: Pöyry ei rikkonut kansainvälisiä ohjeita Laosin patohankkeessa
- Stora Enso vähentää 2 500 työntekijää – 650 Suomesta
- Myös Danske Bank liittyi taloussynkistelijöiden joukkoon
- Työntekijät tyrmistyivät irtisanomisista
- HS-gallup: Kriisimaiden tukeminen ei miellytä suomalaisia
- Fakta: Näin tutkittiin
- Yle: Työn vaihdantaan perustuvat aikapankit halutaan verotettaviksi
- Airbus sai tilauksen 20 superjumbosta
- Wahlroos: Tärkeimmästä asiasta vaiettiin Kultarannassa
- Metso irtisanoo liki 150
- Elintarviketeollisuus kantelee EU:lle makeisverosta



