Kauppalehti: Kopiointimaksua ehdotetaan myös kännyköihin

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
Mikko Stig / Lehtikuva

Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu eli ns. kasettimaksu haluttaisiin laajentaa kattamaan myös matkapuhelimet ja tietokoneet, kertoo Kauppalehti.

Hyvitysmaksujen laajentamista esittää opetus- ja kulttuuriministeriö. Sen esityksen mukaan hyvitysmaksu koskisi vastedes muun muassa mediasoitinominaisuuksilla varustettuja matkapuhelimia ja tietokoneita.

Maksun laajentamisen lisäksi järjestelmän piirissä jo nyt olevien digiboksien ja muiden digitaalisten tallennusalustojen maksuihin ehdotetaan korotuksia, jotka olisivat tietyissä maksuluokissa jopa 100 prosenttia.

"Hyvitysmaksun soveltamisalan laajentamista on perusteltu alhaisella maksukertymällä. Maksujen väheneminen johtuu kotimaisen laitekaupan laskusta. Maksutuloa ei saisi sitoa laitekaupan kehitykseen, vaan sen tulee perustua pelkästään yksityisen kopioinnin määrän kehitykseen kuten lainsäädäntö edellyttää", Kauppalehden haastattelema EK:n asiantuntija Riikka Tähtivuori kritisoi esitystä.

Hyvitysmaksu eli ns. kasettimaksu otettiin käyttöön 1980-luvulla. Maksun tarkoitus oli kompensoida luovan työn tekijöille yksityisestä kopioinnista aiheutuvaa haittaa. Nykyään hyvitysmaksu koskee muun muassa dvd-levyjä, mp3-soittimia, digibokseja ja ulkoisia kovalevyjä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori