Moni tuntuu tulkitsevan lähes kaiken verkkoon kirjoitetun tekstin jonkinlaiseksi viralliseksi asiakirjaksi, vaikka se hengeltään on monesti lähempänä puhetta, kirjoittaa Jussi Pullinen.
Kaupungit sekaisin Applen karttapalvelussa
Helsingin SanomatApplen tuoreessa karttasovelluksessa osa kaupungeista on saanut uuden sijainnin ja jotkut ovat kadonneet kokonaan. Karttasovellus Apple Maps sisältyy Applen uuteen iOS6-käyttöjärjestelmään, joka on asennettu valmiiksi uusimpaan iPhone-puhelimeen.
Britanniassa kuluttajat ovat kertoneet puuttuvista ja vääriin paikkoihin sijoitetuista kaupungeista, uutisoi BBC. Skotlannissa satelliittikuvia peittävät pilvet ja Dublinissa on merkitty lentokenttä paikkaan, jossa sijaitsee Airfield-niminen maatila.
Suomessakin Oulu-haulla tulokseksi tulee Oulun lääni ja Raahe-haku vie mereen. Helsingissä sijaitsee Finaldia Hall.
Uudessa käyttöjärjestelmässä Apple hylkäsi aiemmin käyttämänsä Google Maps -palvelun, joka perustui Googlen karttatietoihin. Applen oman karttapalvelun tiedot on toimittanut navigaattorivalmistaja TomTom, joka kuitenkin kiistää olevansa vastuussa siitä, miten tiedot toimivat sovelluksessa. Sen mukaan visuaalinen kuvasto vaikuttaa karttojen käytettävyyteen.
"Käyttökokemus riippuu kokonaan valmistajan valinnoista", TomTomin tiedottaja sanoi BBC:lle.
Apple ei toistaiseksi ole kommentoinut virheitä.
Huomasitko kummallisuuksia karttapalvelussa? Kerro havainnoistasi osoitteeseen hs.online@hs.fi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
Politiikka
SK: Urpilainen mietti valtiovarainministeriydestä luopumista
Talous
Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
Urheilu
Maalitykki Neymar otti kantaa Brasilian mielenosoituksiin
Luetuimmat juuri nyt
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Juhannusliikenne pian täydessä vauhdissa – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- USA: Suomi on ihmiskaupan kauttakulkumaa ja kohde
- Juhannusreitin voi valita toisinkin
- SK: Urpilainen mietti valtiovarainministeriydestä luopumista
- Puolustusministeriön Iivonen antaa huutia kansan Nato-käsityksille
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- 60-vuotias Koskenkorva kirvoitti tarinoimaan
- Juhannusliikenne pian täydessä vauhdissa – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Ruotsalaismies sai elinkautisen Ruandan kansanmurhasta
- Sotarikoksista syytetty Kenyatta joutuu oikeuden eteen marraskuussa
- SK: Urpilainen mietti valtiovarainministeriydestä luopumista
- Joensuun ampujalle elinkautinen tuomio
- Juhannusreitin voi valita toisinkin
- USA: Suomi on ihmiskaupan kauttakulkumaa ja kohde
- Singapore peittyi sankkaan savuun
- Salin solmi kaksivuotisen jatkosopimuksen Sloveniaan
- Torstai on juhannusliikenteen ruuhkaisin päivä Video
- Kyproksen suunnitelmat hyödyntää valtavia maakaasuvaroja etenevät
- HJK lainasi Akseli Pelvaksen Kuopioon
- YK: Syyrian maailmanperintökohteet vaarassa tuhoutua
- Maalitykki Neymar otti kantaa Brasilian mielenosoituksiin
- Lehti: Capellokin hylkäsi PSG:n
- Työ vei hengen toissa vuonna 55 ihmiseltä
- Tiger Woodsille parin viikon pakkoloma kyynärpäävamman takia
- Kuvataiteilija Pilvi Takala palkittiin Britanniassa
- Arvio: Mäntän kuvataideviikoilla voi sukeltaa mustaan kabinettiin
- Kyproksen suunnitelmat hyödyntää valtavia maakaasuvaroja etenevät
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Fakta: Ruoan jäljitettävyys
- Näkökulma: Yritykset haluavat puhua vain kotimaisesta lihasta
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Huawei-huhut nostivat Nokiaa Helsingin pörssissä
- Urpilainen: Kyproksen pakettiin ei tule muutoksia
- Kemira yrittää puhdistaa vettä, joka näyttää kahvilta
- Kysely: Suomalaiset ostaisivat mieluiten aurinkosähköä
- Aamulehti siirtyy tabloid-kokoon
- Ruotsin valtio vähensi omistustaan Nordeassa
- Nostureita valmistava Konecranes varoitti tuloksestaan
- Britanniassa vaaditaan: Holtittomat pankkiirit vankilaan
- T&T: Vuorineuvosta pännii kaivosten omistajien arvostelu
- Evan tutkimus: Talvivaara ei turmellut teollisuuden ympäristömainetta
- VM: Talous kituuttaa ja velkaantuminen jatkuu
- Chrysler kutsuu miljoonia autoja tarkastukseen – viallisia autoja tuotu Suomeenkin
- Danske Bankin yt-neuvottelut ohi – vähentää 186 työntekijää



