Toimittajantyöni kuumottavimpia hetkiä oli vinkki, jonka mukaan poliisi epäilee SanomaWSOY:n varatoimitusjohtajaa sisäpiirintiedon väärinkäytöstä. Kyseessä oli työnantajaani Helsingin Sanomia kustantavan yhtiön toiseksi korkein johtaja.
Kiina ja Venäjä huolissaan maailmantalouden tilasta
STT–REUTERS–AFPKiina ja Venäjä ilmoittivat olevansa huolissaan maailmantalouden tilasta Aasian ja Tyynenmeren maiden järjestön Apecin kokouksessa Vladivostokissa lauantaina. Maat kehottivat Apecin jäsenmaita suojautumaan maailmatalouden karikoilta tiivistämällä keskinäistä yhteistyötä.
Kiinan presidentti Hu Jintao arvioi maailmantalouden toipuvan nykyisestä kriisistä hitaasti. Hän muistutti, että monia epävarmuustekijöitä on yhä olemassa.
Hu lupasi maansa tekevän kaikkensa, jotta 21 maan taloudellinen yhteistyö tiivistyisi entisestään.
Hu toivoi samalla, etteivät joidenkin Aasian maiden väliset rajakiistat kärjisty pahemmiksi konflikteiksi.
Huippukokouksen avannut Venäjän presidentti Vladimir Putin kehotti puolestaan Apec-maita rakentamaan siltoja ja poistamaan suojamuureja.
"On tärkeää rakentaa siltoja muurien sijasta. Meidän on jatkettava pyrkimyksiä tiiviimmän integraation luomiseen", Putin sanoi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
Politiikka
Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
Ulkomaat
Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
Talous
Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä ja liikkui yli kolmeasataa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Tutkijat vaativat yliopistoja päivittämään turvaohjeensa
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- The Doorsin kitaristi bändikaveristaan: "Tulen kaipaamaan häntä aina"
- Blogi: Suklaako syntinen?
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kolumni: Totuus on paras bisnes
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Blogi: Tero Saarisen jäähyväiset
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Kaksosvauvansa surmannut äiti mielentilatutkimukseen
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Blogi: Mitä mieleen jää häistä – Oranssi mekko ja naku-uinti
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Pyhän lootuskukan perimä on avattu
- Tornado repi kappaleiksi kattoja, seiniä ja kokonaisia rakennuksia Video
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Pientalon energiatodistuksille tulee kiire
- Yahoo vahvisti ostavansa Tumblr-palvelun
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Pörssit piristyivät kuluttajauutisista
- Huonot teräksen hinnat painoivat venäläistä Severstalia
- Norwegian lisää suoria lentoja etelään
- Aina Groupin liikevaihto laski
- Ryanairin tulosparannus hidastuu eurokriisin vuoksi
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- TS: Elintarvikeala saa valtiolta tuntuvaa tukea
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia





