Kiinan vientikysyntä väheni voimakkaimmin kuukausiin

 |   | 
 
REUTERS–HS

Kiinan uusien vientitilausten määrä väheni helmikuussa eniten kahdeksaan kuukauteen, osoittaa yrityksille tehty HSBC-pankin ennakkotiedustelu. Useat markkina-analyytikot odottivat vientilukemien palautumista helmikuussa tammikuun lomakauden jälkeen, jolloin useat tehtaat olivat suljettuina viikkojen ajan.

Vientikysynnän heikkenemisen uskotaan johtuvan Euroopan heikoista näkymistä. Euroopan unioni on Kiinan suurin vientimarkkina.

HSBC:n kyselyssä uusia tilauksia mittaavan indeksin pisteluku laski 47,4:ään 50,4:stä tammikuussa.

Teollisuustuotantoa mittaava indeksi osoitti puolestaan teollisuustuotannon piristyneen hieman, ja indeksilukema nousi 48,8:sta tammikuussa 49,7:ään helmikuussa. Lukeman 50 katsotaan erottavan tuotannon supistumisen ja tuotannon kasvamisen.

Luku on pysytellyt supistuvalla puolella lähes yhtäjaksoisesti kahdeksan kuukauden ajan. Pienen piristymisen katsottiin johtuvan korvaavasta tuotannosta lomakauden jäljiltä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori